[B]Minä olen Adolf Eichmann[/B]
[I]Teatteri[/I]
Ohjaus Jari Juutinen
Käsikirjoitus Jari Juutinen
Pääosassa Jussi Johnsson
Meissä jokaisessa asuu pieni natsi, argumentoi Jari Juutisen kirjoittama ja ohjaama näytelmä [I]Minä olen Adolf Eichmann[/I]. Lahden Teatteri Vanhassa Jukossa ja Lappeenrannan kaupunginteatterissa esitetty näytelmä kävi kahden päivän vierailulla Korjaamolla Helsingissä. Tätä ennen sen ovat nähneet Avignonin teatterifestarin vieraat, Petroskoin festareilta se suljettiin pois tulenaran aiheensa vuoksi.
Tulenarka aihe on siis natsiupseeri [URL=http://fi.wikipedia.org/wiki/Adolf_Eichmann]Adolf Eichmann[/URL], joka organisoi juutalaisten kuljetukset keskitys- ja tuhoamisleireille. Eichmann jäi kiinni sodan loppuvaiheessa, pakeni vankileiriltä ja piileskeltyään ympäri maailmaa asettui Argentiinaan vuonna 1950. Useampikin tiedustelupalvelu ilmeisesti tiesi hänen valehenkilöllisyydestään, mutta vasta Israelin turvallisuuspalvelu Mossad nappasi hänet vuonna 1960. Eichmann hirtettiin vuonna 1962.
Juutisen näytelmässä sympataan Eichmann-parkaa. Logiikka on suunnilleen tämä: Eichmann teki vain työnsä. Hän ei tehnyt mitään laitonta, koska juutalaisten roudaaminen keskitysleireille ei natsi-Saksassa ollut laitonta. Eichmann ei tehnyt päätöstä juutalaisten tuhoamisesta, hän vain totteli käskyjä. Jos hän ei olisi totellut käskyjä, hänet olisi ehkä ammuttu, ja kaasu-uuni-trafiikkia olisi siirtynyt masteroimaan joku toinen. Kukapa meistä uskaltaisi nousta vastustamaan käskyjä, kenties henkensä (tai ainakin ylennyksensä) uhalla?
Kysymystä syyllisyydestä on palloteltu niin kauan kuin maailmassa on kansanmurhia tehty. Jos Eichmann oli syyllinen, eivätkö syyllisiä ole oikeastaan kaikki saksalaiset? Eichmann ehkä organisoi kuljetukset, mutta antoihan asemapäällikkö junille lähtöluvan, ja junatehtaan johtaja antoi käskyn valmistaa junat, ja johtajan vaimo kokkasi päivällistä, jotta mies jaksoi valvoa junien valmistusta. Pitäisikö koko Saksa hirttää? Toisaalta: Jos Eichmann oli syytön, olivat syyttömiä myös hänen esimiehensä, jotka hekin vain tottelivat käskyjä. Göbbels, Himmler ja Göring olisivat saaneet kuulan kallon (tai ainakin potkut), jos olisivat vastustaneet Hitleriä. Onko ainoa syyllinen Hitler?
Näytelmä ei kuitenkaan keskity pureskelemaan tätä kysymystä, vaan antaa yli kaksituntisen puheenvuoron natsiupseerille, joka saa selitellä tekojaan parhain päin.
”Minähän sain yli 150 000 juutalaista ulos Itävallasta!”
– Tosi kiva, mutta juutalaisilta, jotka halusivat poistua maasta, ryöstettiin siinä hötäkässä kaikki omaisuus ja ihmisoikeudet.
”Olisin voinut jatkaa piileskelyä, mutta päätin antautua Mossadille, jotta voisin selittää, miten asiat oikeasti menivät.”
– No piileskelit kuitenkin 15 vuotta. Tuskinpa omatunnon kolkuttelu ajoi antautumaan.
”Eivät edes viimeistä pyyntöä täyttäneet ja haudanneet mun tuhkia minne toivoin.”
– Saivatko Auschwitzissa murhatut valita hautapaikkansa?
Ja niin edelleen. Näytelmästä syntyy outo fiilis, koska Eichmann esitetään hyväsydämisenä miesparkana, häntä vastustavat (esim. tuomarit) hirviöinä tai pelleinä. No, onhan se kieltämättä freessiä sanoa, että natsit eivät ole pahoja. Vastakkaista näkökantaa on kuultu aika paljon.
Näytelmässä natsimeiningit karnevalisoidaan, mikä on hauskaa. Natsien nuorisojärjestö marssii Village Peoplen Y.M.C.A:n [URL=http://www.youtube.com/watch?v=b6kNBYaLdko]suomenkielisen version[/URL]
tahdissa (Terveelle nuorisolle laulumme soi/Meil’ on kuntoa ja itsetuntoa…), Hitler laulaa tangoa, tanssityttöjen minihamosissa kimaltelevat glitteri-hakaristit ja nahka-asuun pukeutunut pimatsu vetää telkkarissa natsi-showta.
Tosi-tv-osiot ovat kuitenkin näytelmässä turhia – aivan kuin natseista muka pitäisi keinotekoisesti tehdä kiinnostavampia! Erityisen iljettävä on kohtaus, jossa showta vetää viroksi murtava horatsu – miksi, voi miksi piti tällainen halpa ja mauton kikka ahtaa mukaan? Ei kai se lappeenrantalaisistakaan ole hauskaa?
Näytelmän loppupäätelmä on, että jokainen meistä on yhtä paha kuin Adolf Eichmann, koska maailmassa tapahtuu paljon pahaa emmekä tee mitään pysäyttääksemme sen. Ajatelkaa nälkäänäkeviä! Ajatelkaa seksirikollisten uhreja! (Sinänsä huono vertauskohde, että vaikka moneen muuhun syntiin olen ainakin välillisesti syyllinen, seksirikollisuuteen tietääkseni en.)
Emme lopeta julmuuksia, koska vetoamme siihen, ettei yksi ihminen voi tehdä mitään. Niin Eichmannkin vetosi.
Paskat, sanon minä. Ihmisten pahuudessa on aste-eroja.