Täällä sitä raadetaan yövuorossa. Viimeksi muistaakseni olin vuosi sitten.. Aargh, kun tää eka yö on raskas ja kello on vasta vähän yli 2. No ehkäpä ens yö olisi jo himpun verran helpompi, saati sitten kun on ollut nää 6 yötä peräkkäin. Voi olla että siihen päälle sunnuntain 15 tuntinen työvuoro on jo liikaa, mutta onneks näistä tulee joku korvaus.
Vaikka työstäni pidänkin, niin en niin paljon, että vallan ilmatteeksi tätä teen. Ja onni on se että mikään päivä ei ole samanlainen. Nytkin on juuri ns. hiljainen hetki ja kohta voin jo juosta tuolla kauhealla kiireellä, kun jotain sattuu.
Oli sitten äitienpäiväkin. Vanhempi pojista (6v.) oli tehnyt eskarissa hienon neulatyynyn ja nuorempi (vajaa 2v.) oli maalannut käden jäljet paperille. Aamusti sitten herättivät ja halasivat. Ihania noi lapset.
Mummuakin kävin katsomassa, sitä yhtä ainoaa, joka mulla vielä on. Vielä muutama vuosi sitten oli kaikkiaan 4 mummua, mutta niin se vaan on, ettei täällä olla ikuisesti. Näin äitienpäivänä sitä aina muistaa, kuinka suuri rikkaus on elämässäni ollut mummut.
Muistan vieläkin niin elävästi, kun yksi mummuistani kertoi sodanaikaisesta elämästä ja kuinka he Karjalasta lähtivät siirtolaisiksi ja toinen mummuistani oli sotalapsena Ruotsissa.
Nyt ei ole enää montakaan sukulaista kertomassa tarinoita.
*hohhoijaa*
Väsyttää…