Jouluaattona armaimpani kysäisi, pitäisikö yhteenmuuttamisasia ottaa esille jälleen. Siitä oli kuulemma keskusteltu jo pikkujouluissa. (Aha, kiva juttu. Mitäköhän mieltä mä olen asiasta ollut?) Totesin armaalleni, että juu juu, sitten ajallaan ja keskityin mutustamaan toista suklaarasiallistani. Kunnes… tapaninpäivänä sama kysely toistui ja tässä minä nyt olen: kovaa vauhtia matkalla kohti avoliittoa!
Näköjään tilanteet voivat muuttua hyvinkin nopeasti: vielä hetki sitten olin villi, vapaa ja reikäpäinen luottoneuvottelija ja vuoden 2007 alussa olen jo gradunhoitovapaata viettävä ehtoisa emäntä. Siinäkään ei tietenkään ole mitään vikaa, että vuokra- ja laskusäästökertymillä voidaan vaikka matkustella. 🙂