Duunin jälkeen Lidlin kautta kotiin pyrkiessäni jouduin myöntämään itselleni, että mulla ei ole mitään elämää. Kadotin elämäni jossain niillä main kun muutin Vaasasta Helsinkiin. Mun elämä varmaan jatkaa heilumista ja bilettämistä Vaasassa ilman mua? Ei niin saa tehdä, koska mut kuuluu ottaa mukaan aina kun bileet! Varsinkin jos siellä on ilmaista viinaa. Tai onhan mulla ihan hyväkin elämä, mikäli sisällöksi riittää se, että käy päivittäin töissä ja melkein joka iltapäivä salilla ja illat opiskelee kotona / murehtii sitä, että pitäisi opiskella, mutta on liian väsynyt.
Sosiaaliset kontaktitkin alkaa jäädä pikku hiljaa. Vanhat kaverit sentään muistaa raahata mut säännöllisin väliajoin tuulettumaan, mutta uusia kontakteja on hankalampaa luoda mun ajankäyttötaidoilla. Tosin uloslähtemisestäkin tulee nykyään kieltäydyttyä vedoten syihin: ”En mä voi, ylihuomenna pitää palauttaa yks essee.” tai ”Sorry, mutta gradun väliraportti on niin pahasti vaiheessa, etten ehdi. Katsellaan vaikka joskus huhtikuussa?”
Mies olisi tähän saumaan ihan huippupiristävä juttu, koska niitä on niin mukavaa katsella ja kuunnella, kun ne on jotenkin… vaan… niin miehiä! Ihania! Alan kuitenkin epäillä, etten tule löytämään ketään sopivaa itselleni, koska olen paitsi valikoiva (valikoin aina ne mahdottomimmat tapaukset, jotka on joko sitoutumiskammoisia ja / tai moniongelmaisia päihteiden sekakäyttäjiä – voi, miksen mä voi jo lopettaa ajattelemasta Teiniä?), myös äärimmäisen ailahteleva, eli puolet ajasta menee niin etten itsekään tiedä, mitä haluan. Olisi vain pitänyt uskoa lukioaikaista luokkakaveriani ja mentoriani Sigismund K:ta, joka sanoi 17-vuotiaalle Minulle, ettei elämä miesten kanssa ole Minua varten. Hän neuvoi Minua sen sijaan ostamaan hiihtohousut ja ryhtymään äidinkielen opettajaksi.
Pääainevalinta yliopistolla meni vaan vähän pieleen, kun luin äikän vain sivuaineeksi, mutta jos silläkin ”pätevyydellä” pääsisi vaikka jonnekin Korson yläasteelle hermolomasijaiseksi? Se olisi varmasti lopullinen kuolinisku muutenkin niin mahdottoman pitkästyttävälle elämälleni. Onneksi huomenna pääsee duunin jälkeen jumppaan ja keskiviikkona on venäjäntunnit… jippii…