Se löytyy Ruoholahdenkadulta. Suosittelen kaikille! Eksyin paikalle puolivahingossa notkuttuani keskenäni vahvassa humalatilassa soittoravintola Bakersin tanssilattialla männä lauantaina. Sanna väsähti jo tuntuvasti ennen sulkemisaikaa, mutta koska mua ei väsyttänyt, päätin jäädä hengailemaan, koska kyllähän baarissa aina tutustuu ihmisiin. Nih. Istahdin tanssilattian viereen pöydälle ja kaivoin tupakan laukustani ja sitten mun eteen ilmestyi käsi ja sytytin. Käden päässä oli miespuolinen henkilöhahmo, joka jutskaili siinä mun kanssa aikansa.
Pidin tyyppiä vähän dorkana, mutta ei mulla muutakaan seuraa ollut. Sitten se pyysi mua sen ja kämppiksensä luokse jatkoille Kamppiin ja päätin lähteä, vaikka olin edelleen sitä mieltä, että se vaikutti vähän dorkalta yes-mieheltä. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että hän ei ole yes-mies vaan ainoastaan ihan älyttömän kiltti ja kohtelias. Siis herranjumala: se kantoi mun eteen ihan kaiken mitä keksin toivoa ja vielä paljon muutakin. Aamulla se silitteli mua huolestuneena ja kipitti mulle keittiöstä mehua ja vettä sillä aikaa kun mä luulin pääni räjähtävän ja ravasin vähän väliä oksentamassa vessassa. Tän jälkeen se tarjoili mulle aamiaiseksi paistettuja munia, leipää ja hedelmiä ja pesi (käsin) mun farkut, jotka oli edellisenä yönä kärsineet punaviinionnettomuudesta. Ja kaiken lisäksi hän on mua nuorempi, ylimielinen stadilainen, fiksu ja vieläpä tekee ylihyvää ruokaa eli käytännössä kaikkea mitä voin edes kuvitella toivovani! Ulkonäkönsä puolesta se ei ehkä ole ihan kaikista hehkein, mutta enpä ole minäkään. =)
Sitten siinä vaan hengailtiin sen räjähtäneellä sohvalla, jutskailtiin kaikkea ja oli ihan sairaan kivaa. Oli oikeestaan niin kivaa, että mun on vaikee olla koko ajan ajattelematta sitä. Mutta kun miehistä ei koskaan tiedä, mitä ne ajattelee, niin ei siitä voi tietää, että soittaako se, vaikka se olis käyttäytynyt ihan miten tahansa! Myöhään sunnuntai-iltana kun se heitti mut autolla himaan, se kyllä pyysi mun numeron samalla kun saattoi mut kotiin sisälle asti. Sitten se halaili mua ovensuussa vaikka kuinka kauan. Höh! Miksi pitää olla näin idiootti? Jos mulle käy kerta toisensa jälkeen samalla tavalla, alan pikku hiljaa hivuttamaan kirvestä kaivoa kohti. Mä en enää jaksa hakata päätäni seinään!!! Koska sunnuntaina musta alkoi tuntua siltä, että säätäminen sais jo pikku hiljaa jäädä; mä haluan rauhoittua ja tehdä tavallisia asioita jonkun ihan tavallisen tyypin kanssa.
Voi luoja, että on taas pää sekaisin. Pitäisköhän se amputoida?