… I ain’t dead yet!
Niin paljon kuin tämä leikkaus harmittikin, niin tällä hetkellä olo on paljon parempi kuin osasin kuvitellakaan! Ehkä se vielä ehtii siitä huonontua, mutta siihen asti nautin tästä tunteesta…
Vaikkakin pitäisi keppejä käyttää, niin pärjäisin jopa ilman. Ei tosin taida olla fiksua riskeerata parantumista tässä vaiheessa.
Mikäköhän siinä on ettei ihmiset ole yhteydessä ennen kuin jotain negatiivista tapahtuu; nyt kun ollut leikkaus, niin puhelin on kyllä soinut koko ajan ja ihmiset ovat tulossa käymään jne. Tällaista ei olisi, jos jalka olisi kunnossa. vähän sama kuin hautajaisissa, siellä näkee paljon ihmisiä, joita ei ole nähnyt pitkään aikaan. Tosi kiva nähdä niitä ja jutella kuulumisia ja luvataan että jatkossa tavataan Paljon enemmän ym. Seuraavissa hautajaisissa lauotaan sitten taas samat jutut… Jos ei ole muuta yhteistä kuin kuolleet ihmiset, niin ei ole pakko leikkiä kaveria…
Itse olen sen jo oppinut ettei kaikkien kanssa tarvi olla kaveri; en soittele ihmisille vain siksi ettei ne ainakaan pääse sanomaan etten ole soittanut, tai käy samasta syystä. Joskus elämä vain ohjaa eri poluille, ei siitä ole pakko pitää, mutta niin vain käy, eikä se ole kenenkään vika. Hyvät kaverit tuntee siitä että pysytään kavereina, vaikkei ollakaan yhteydessä koko ajan…
Ja taas pärähti puhelimeen viesti Onnelan onnentunneista 🙂 On nekin onnentunnit; parin ”onnellisen” tunnin takia rahaa palaa entistä enemmän, ihmiset herää seuraavana aamuna krapulaan ja miettii ettei ikinä enää juo! Joo, saattaa sitä sitä muutama onnellinen löytää toisensa illan aikana, mutta aamun valjetessa ei enää ollakaan niin onnellisia, kun maailmaa katsotaankin kirkkain silmin eikä sen siiderilasin pohjan läpi, Marilyn Monroesta tulikin Marilyn Manson! Onnea vaan…