Kaunis. Miten voitkin olla. Alla on harmaa. Sitten keltaista, ensin paksua, peittävää kadmiumia. Valkoista myös, titaania ja lämpimäksi taitettua. Läpikuultavaa keskikeltaista. Liukumia punaiseen. Samettiturkoosia, hohtavaa vihreää, viimeisenä ihan vähän vahvaa vihersinistä.
Viimeiset maalaukset ovat melkein neliöitä (150×140). Ihmettelen, miten kevyesti ne ovat syntyneet, nopeastikin, muutama työpäivä ja taulu on valmis. Noin vain ja varmasti valmis! Olen maalannut nuo kaksi ilman riitoja, hankauksia, kiroilematta, itkemättä, puhisematta. Kummallista.
Tunne on vahva, harras. Maalaan siten kuin halusin jo kymmenen vuotta sitten maalata; tuolloin en vielä osannut. Katson 20-vuotiaan silmin, ihailen tekemääni, iloitsen löytämästäni. ”Kyllä susta vielä maalari tulee”, opettajani, konstruktivisti-Ruben tapasi sanoa kouluaikaan. Että kismitti. Juuri kun olin mielestäni tehnyt huikean maalauksen, äijä tulee latistamaan. Mutta mikä tunnustus nyt: ”hyviä maalauksia” Ruben sanoi käydessään työhuoneellani syksyllä. Ei muttia, ei varauksia.
Eilen kävi Daniel. Ihasteli värin intensiteettiä, värien vuorovaikutusta. Mykistyi, ”pirun hienoja”, totesi, sitten yltyi runoilemaan. Daniel näki sinisessä taulussa kosmoksen, avaruuden ja maapallon struktuurit. ”Tuolla vasemmalla ylhäällä, impressionismin jälki, se yhdistyy hienosti nykymaalaukseen, käsinkosketeltavaan materiaalisuuteen. Tulee olo, että on päästävä äkkiä itsekin tekemään jotain yhtä hienoa.”
Piristävää näyttää näitä sinulle, tulee hyvä mieli, minä sanon. Puhumme läpikuultavuuden vaikeudesta, kuinka liiallinen transparenssi ei toimi. ”Niin, tarkoitatko sitä, että kuultavaa kuultavan päälle maalatut kerrokset alkavat näyttää sameilta ja suttuisilta?” Mm, tai.. haen sanoja. No vaikka tässä näin, tuo oranssi alue oli ongelmallinen, niinpä laitoin viereen tuon harmaanvihreän mattavärin ja noihin väleihin runsaspigmenttistä kirkasta vihreää. Kuultava kaipaa jotain tukevaa rinnalleen kuultaakseen sitten paremmin. ”Niin, pelkkä kuullotus uhkaa värin substanssia”, Daniel sanoo. Aivan, siinä se on, niin juuri!
