Kannan tauluja tuomiolle alakerran pohjoisvaloon. Päätän oranssin maalauksen (3/2007) valmiiksi. Kriteerit: voima, hehku, lennokkuus, liike sekä sopusointu ja säröttömyys. Uskallan todeta Dinan sanoin ”toimii kuin häkä”. Äsken korjasin jokusen pienen värivivahteen ja hutisivelyn. Viime viikolla lisäsin keltaoranssia ja okraa laimeisiin kohtiin, varovasti, varovasti. Nyt kiitän kärsivällisyyttäni, liika keltainen olisi rikkonut sävyasteikon.
Miten on turkosin (9/2007) laita? Se ei ole häkä- vaan vesimaalaus, vettä ja ilmaa. Taulussa on uhkarohkea, tyhjä keskusta. Mutta onko ohut turkoosi liian pliisu? Tietenkään en ripusta näitä kahta vierekkäin. Siirrän oranssia kauemmaksi. Pärjääkö turkoosi nyt? Miten väri muuttuu spottivaloilla, sellaisethan galleriassakin on? Mm-m. Ehkä teen väriin pienen terästyksen, yksi leveä pensselinveto saattaa riittää, kunhan sen paikka on tarkkaan harkittu.
Joskus käy niin, että värit kääntyvät nurin, vihreä punaiseksi, oranssi mustaksi. Tekniikka tai keino sekin, mutta nyt olen ehdottomasti halunnut säilyttää kuulaan värin, jossa pohjan valkoisella on osansa.
On hämmentävää, joskin myös hienoa, miten paljon maalaukset ovat parissa kuukaudessa muuttuneet. Uudet taulut ovat jäsentyneempiä. Roiskeiden, pursotuksien, limittäisten vetojen ja päällekkäisyyskihinän sijaan olen alkanut käyttää rakentavana elementtinä suuria väripintoja.
Ennen maalasin useinkin vihaisena, vitutusenergialla ylitin joitakin tarpeellisia rajoja kai. Nyt tahtoisin maalauksen olevan kristallinkirkas ajatus, mielessä kauan koeteltu.