Brysselissä asuva pariskunta tahtoo tauluni uuteen Kirkkonummen taloonsa. Seinäkorkeutta on nelisen metriä, he ovat kiinnostuneita keväisen gallerianäyttelyni suurimmista töistä, kertoo rouva puhelimessa. Kuvauksen perusteella punainen, seinänkokoinen maalaus olisi muuten valkoisessa talossa upea, ajattelen innoissani.
Kesäkollini auttaa kantamisessa, asettelemme taulut käytävään näytille. Herra ja rouva saapuvat samanlaisissa raitapaidoissa. Rouva on mieltynyt oranssinpunaiseen maalaukseen ja katselee sitä kaihoisasti. Valitettavasti se on liian suuri, herra toteaa. Kun on se sohvakin siinä ja sitten alkavat ikkunat vasemmalla. Kerron että omassa kodissani on suurempiakin maalauksia seinällä vaikka asun pienessä kaksiossa.
Mutta asiakas on oikeassa, se on liian suuri. ”Eikö sinulla olisi vaikkapa 150x150cm kokoista työtä?” Näytän Tuonen tarhan. Ei, se on liian tumma, asiakkaat toteavat. Tummia tai vääränvärisiä ovat muutkin. Taas rouva katsoo oranssia.
He aikovat vielä ajaa kesänäyttelyyn. Kehotan kysymään tauluja varastosta, salissa ei taida olla enää yhtään vapaana. Neuvottelemme vielä tilaustyön mahdollisuudesta ”jos antaisimme mitat”, mies ehdottaa. Kyllä se onnistuisi, nyt kun tiedän, millaisista väreistä pidätte. Mutta en tietenkään voi tehdä kopiota aiemmasta työstäni, en myöskään taysin ennakoida lopputulosta.
Seuraavana päivänä mittailen gallerian seiniä Danielin kanssa. Tähän lataan niin ison kun vaan mahtuu. Ehkä neljä metriä leveä, Daniel sanoo, neljä joo, niin olin ajatellut. Se on tehtävä kahdesta osasta. Mutta miten korkeus? Daniel kannattaa pitkulaista panoraamaa. Ei, haluan hyödyntää korkeuden myös! Kaksi ja puoli?
Tiukka paksuhko pellava, jolle tämän duunin maalaan, on leveydeltään 213cm. Se tarkoittaa että kiilapuun pituus voisi olla 190cm, jotta saan kankaan kiristettyä siististi taulun taakse. Olisiko hyvä korkeus tällöin 240cm? Mutta mietin mittasuhteita vielä, piirtelen eri vaihtoehtoja ruutupaperille, pohdin pohjapiirroksen numeroita. Daniel oli fiksu ehdottaessaan, että kuvaan gallerian seinät ja otan tämänhetkisen näyttelyn teosluettelon talteen, näin on helpompi verraten suhteuttaa omia suunnitelmiaan samoille seinille. Tämänhetkinen ajatukseni on, että kadulle näkyville suurille seinille tulee kullekin yksi maalaus, sisäpihan puolelle ripustaisin sitten pienempiä, niitä en suunnittele niin tarkkaan etukäteen, maalaan erilaisia kohtuullisempia kokoja. Aion myös jatkaa pienten 30x35cm töiden sarjaa, mahtipontisesti materiaalitilauksessani lukee 100kpl.
Muuan lukija lähetti kokoon liittyvän kysymyksen:
”Mitenkä ratkaisit sen kuvaongelman kun piti tehdä pienempiä tauluja? Muutitko ”fonttia” pienemmäksi vai tuliko pienestä taulusta vain jokin ison talun osa esim. 4 kpl A4 tauluja on yksi A2 taulu?”
Kesänäyttelysetä olisi kaiketi toivonut juuri pienempää fonttia, eli maalauksen kutistamista puolikkaaseen kokoon. Optiimi olisi ollut esim 100×70, sopiva sohvataulu. En tehnyt. Katso nyt kun se näyttää näinkin hyvältä, hän sanoi heiluttaen A4 printtiä taulustani. Ei se ihan noin mene, nauroin. Setä tuskin on pahoillaan tottelemattomuudestani, niin monta kertaa on saanut todeta ”mie möin taas yhen siun taulun”.
Sohvataulujen sijasta tein tuota 30×35 teosten sarjaa, joka on eräänlainen palapeli, lukuisia ripustusmahdollisuuksia tarjoava kokonaisuus. Yksitellen niitäkin on myyty, mutta parhaalta näyttää, jos vierekkäin on muutama, seinällinen on oikein upea. Tavallaan siis kysyjän jälkimmäinen vaihtoehto on oikea vastaus.