Sarastuksessa

Herään siihen, että minua ajatellaan idässä. Aurinko ei ole vielä noussut, mutta sarastaa. Minuutin kuluttua saan viestin. Aivan kohta harmaatukkainen mies nousee koneeseen Pekingissä. Tulee kaunis päivä. Tulee maalauspäivä. Kenties päivä, jolloin suuri maalaus – sen nimi on Alla armon, auringon – valmistuu. Ajattelen virrenpätkää ”sitten suvi aina on kun matka taakse jää”. Lataan koneelle uusimpia valokuvia. Tytär juoksentelee madeiralaisessa puutarhassa, pieni poika kiinnittää kukkia tukkaani, iso poika puristaa reisiäni, kummitytön naamassa on mansikkajäätelöä, Buddha hymyilee. Multa on punaista, viini vihreää, kaktukset kukkivat, Dinalla on vekkihame, verkkosukat ja kravatti. Dina nauraa, sillä hän rakastaa paljon. Veisaamme Siionia kännissä. Sotaväki tekee kunniaa. Aurinko laskee Portugalissa, aurinko nousee banaanipuiden takaa, aurinko nousee meren takaa, koivujen takaa, kaikkialla aurinko nousee…