Siitä oli kymmenen vuotta, tosiaan. Mies oli ojentanut kukkakimpun elokuvan jälkeen, ja sitten oli menty kahvilaan. Elokuvissa mies oli liikehtinyt hermostuneesti koko ajan, niin että Anna oli kuvitellut labyrinttikohtausten ahdistavan sitä. Lopulta mies oli henkäissyt Annalle: tuota, saanko minä pitää sinua kädestä kiinni? Paljon myöhemmin mies oli tunnustanut, ettei muistanut elokuvasta yhtään mitään.
Sitä sitten nyt juhlittiin. Vaikka miksi oikeastaan? Sormuksethan oli aikaa sitten otettu sormista pois ja hääkuvat pakattu kenkälaatikkoon. Kuitenkin Anna oli aamulla kirjoittanut miehelle tekstiviestin ”juustoja, patonkia, viinirypäleitä, ruusuja”. Silloin oli levitetty viltti lattialle. ”Onpa kalliita” mies oli kaupassa sanonut viinirypäleistä ja Annaa oli huvittanut, että tällaisella hetkellä.
Kuohuviinihyllyllä Anna ei empinyt yhtään, tätä samaa oli toukokuun kuudes juotu monena vuonna. Perhoskuvallinen toi toisenlaisia muistoja. Niin ilkeää ja häpeällistä ettei sellaista voinut kertoa kenellekään edes. Sellaisia sanoja hääyönä. Mies oli karjunut ja Anna itkenyt, rukoillut sitä lopettamaan. Aamulla silmät olivat olleet turvoksissa ja kämmenpohjat haavoilla.
Mies oli ostanut neljää juustoa. Näitä meillä oli silloinkin, muistatko. Jotkut asiat mies muisti jopa Annaa paremmin. Mustaa Pekkaa tosiaan, sitä Anna ei muistanut vuosiin syöneensä, mutta silloin kyllä. Ai sä toit tota, mies myhäili kuohuviinistä. Minä oon tiskannu ja nyt vien roskat. Hyvä, nyt ei pitäisi sanoa muuta, vaikka oli kyllä kumma ettei se ollut voinut aloittaa tiskaamista jo aiemmin, niin että kaikki olisi ollut valmiina jo, tiesihän se että Anna tulisi kahdeksalta. Ärsyttävä tapa tuo, että kaikki pinotaan isoksi röykkiöksi ja huuhdellaan vasta lopuksi. Ja tiskipöydän se jättää aina kuivaamatta ja tiskeistä lionneet ruuantähteet pyyhkimättä altaan pohjalta. Annan papereihin oli koskettu rasvaisin käsin ja lattialla oli leivänmuruja. Lapsen vaatteet olivat hujan hajan matolla.
Ensin leikataan hiukset, mies sanoi. Ei, Anna ajatteli, hiustenleikkuu oli vihoviimeistä. Miksei se käynyt parturissa niin kuin muut ihmiset? Otetaan millillä sivut. Millillä en kyllä ota. No neljälle sitte. Kone oli huono. Se osti aina postimyynnistä tai halpakaupan tarjouksesta uuden koneen kun entinen tukkeutui. Alusta asti ne yleensä junnasivat hankalasti, tärisivät holtittomasti ja pitivät meteliä kuin pienet sirkkelit. Miksi hän aina suostui tähän, miksi helvetissä?
Saat sä tästä jotain perverssiä tyydytystä? Saan. Äiti aina pakotti mut hiustenleikkuuseen, se makso mulle siitä. Sitte se hikinen läski ähräs kimpussa, sen tissit oli mun päässä kiinni. Se haisi napanöyhdältä. Joo älä kerro enempää. Tää on kyllä nyt viimenen kerta, mä en näitä enää leikkaa. Kuinka monta kertaa Anna oli sen sanonut. Ja jostain taas ilmaantui uusi kone ja jäi Annan kaappiin asumaan. Nyt laitat sen heti reppuus ja tänne se ei enää tuu. Mähän oon sanonu että jos et sä siivoo noita hiuksia lattialta, mä en enää leikkaa.
Älä saatana yhtään kätise. Mies pomppasi tuolista peiliin ääreen ja purnukat olivat pudota hyllyltä. Vittu, tällasta! Kato nyt huora mitä sä oot tehny, törkee! Oisit leikannu heti millillä niinku mä sanoin, saatana.
Anna ei sanonut mitään, pujahti pois. Siinähän karjuu. Paskiainen. Anna leikkasi hunajamelonin siivuiksi ja asetteli sydämen muotoon lautasille. Kanaa ei saanut paistaa liian kauan. Saatana, mies huusi kylpyhuoneessa, voi vitun vittu. Tomaattilohkot ylhäälle ja oranssia ja vihreää paprikaa noin. Anna avasi viinipullon. Juhlalaseja täytyi vähän huuhtoa, niitä käytettiin niin harvoin. Reunaan oli jäänyt aavistus huulipunaa. Entä lautasliinat? Jos vaikka tummanpunaista, ei keltaista ainakaan. Hah, noita miehen ostamia kukallisiakin on avaamaton paketti, miten laimeita ja naurettavia. Vieköön mukanaan. Mikä olisi viinirypäleille paras astia?
Ruusut olivat aukeamassa, terälehdet olivat paksut ja mehevät. Niinkuin silloin. Kymmenen ruusua jätetty oven taakse. Anna painoi kämmenen umpua vasten ja sulki silmät. Samettinen ja sykkivä.
Selvä. Anna otti koneen käteen ja aloitti takaraivosta. Kone jyysti nykien. Miehen laikukas ja hilseilevä päänahka tuli näkyviin. Millin sänki, miksei samantien kalju kokonaan. Onko korvan takaa otettu kunnolla, mies kitisi. Turpa kiinni tai lopetan heti, Anna sanoi ja veti korvanlehteä tahallisen kovaa. Ja taas noita hiuksenpätkiä on iholla viikko, teräviä kuin mitkä. Olkoon viimeinen kerta.
No niin, mähän sanoin, oisit vaan heti uskonu. Neljä milliä oon liian pitkä, mä sanoin. Tää on hyvä. Mies tuli keittiöön lauhtuneena. Ai, mitä nää on? Sano. Onks tää sydän? Sydämet laitto. Anna ei vastannut, ojensi vain lasin miehelle. Nää värithän on miettitty, joo joo, mies mutisi. Anna joi lasin tyhjäksi, ei sanonut mitään.
Mies oli mennyt. Anna avasi toisen pullon, nosti suoraan huulilleen.
