Nyt se alkaa häiritä yöuniani. Näyttely. Muutama viikko enää. S-postittelen Danielin kanssa: mikä kuva kutsariin, paniikki-iik, sano sinäkin jotain, rescue me, uikutan Davidille, joka lyö koneeseen testosteronia; nyt katsotaan Asema62:n palomiehiä hommissa eikä vikistä!
Maaseuturesidenssissä nukun miten sattuu. Parasta on toki herätä auringonnousuun, astella kynnyksen yli aamuviileään ateljeeseen, luoda silmäys kolmeen ilmansuuntaan. Jokunen yö on mennyt maalauksen puristusotteessa, innossa, pakkomielteessä tai voipuneessa vitutuksessa.
Pari kertaa iltatee, pastis tai punaviini on valvottanut yhteiskeittiössä aamuun asti, olen mennyt nukkumaan päivänkoitossa. Hienoja öitä Min, Monan ja Kuisman kanssa, kun keittiön kello on pysähtynyt ja kaikkien vaatteissa on maalitahroja.
Tänä yönä ei ole muuta seuraa kuin Danielin lähettämät kuvat, joita selaan ruudulla. Öinen valinta on sama kuin päivällinen. Kutsukorttiin painetaan osakuva purppurataulusta.