Mammanpoika

  • Mirja Wuokko

Kaupunkien sinkkunaisille olisi tarjolla peräkamarin poikia Harva-Suomesta. Väikkäriä valmistelevan Lapin yliopiston sosiaalityön lehtorin Jukka Sankalan mielestä mammareiden dissauksen voisi lopettaa.

13 aikuisen Lapin miehen haastattelun perusteella Sankalalle selvisi vailla vakiduunia ja -naista olevien äijien olevan tavallaan valioyksilöitä - juuri sellaisia joita nainen tarvitsee? Maaseudun sinkkumies on empaattinen, keskusteleva ja naista arvostava. Ei juro väkivaltainen juoppo, vaan taitava käsityöihminen ja herkkä yksilö.

Peräkamarin pojat eivät hyväksy kilpailua ja pärjäämisen pakkoa. He kaihtavat (etenkin naisiin kohdistuvaa) väkivaltaa ja arvostavat rakkautta. Syrjäkylien mies olisi ihanteellinen kumppani kilttiä ja avuliasta miestä kaipaavalle. Miksi hän ei siis kelpaa?

Suomalaiset sinkkunaiset ovat keskimäärin hyvin koulutettuja, matkustelusta ja kulttuurista pitäviä, johtotehtäviin soveltuvia itsenäisiä naisia (Nordean sinkkututkimus). Vetäytyminen peräkylään mattoja tandem-kutomaan ei monia houkuta.

Mammanpoikien kiltteys joutuu outoon valoon, kun lukee lontoolaisen Queen Maryn yliopiston tutkimusta (heinäkuu 2009). Brittitutkimuksessa seurattiin 8000 miestä ja naista viiden vuoden ajan. Kotona vanhempien kanssa asuvat parikymppiset nuoretmiehet ovat kaikista väkivaltaisimpia. Väestöosuudelta neljän prosentin jengi hoitaa väkivallanteoista 16 prossan siivun.

Tutkijat Jeremy Coid ja Min Yang epäilevät löysän rahan ja vähäisen vastuun yhdistelmää syypääksi holtittomaan elämään. Jos poijjat joutuisivat vastaamaan asumisestaan ja ruokamenoistaan, hoitaisivat lapsiaan ja olisivat vaimon suotuisan sosiaalisen vaikutuksen piirissä, ei jäisi aikaa ja rahaa rellestää kavereiden kanssa baareissa. Aikamiehiä hyysäävät vanhemmat tekevät tutkijoiden mukaan suuren virheen.

Johtopäätökset: Ota kolmikymppinen mammanpoika Lapista, älä parikymppistä Briteistä. Ja tietenkin: kaupungit ovat pahoja paikkoja, syrjäkylät hyviä.

8 kommenttia

shiwan8

1.8.2010 13:20

Tässä oli yksi totuus: Kaupungit ovat ikävämpiä paikkoja kuin syrjäkylät, mutta vain kasvavalle lapselle. "Mammareiden" ainoa ongelma on se, etteivät pysty elättämään itseään eikä suomalainen nainen ole halukas elättämään heitä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.8.2010 20:42

^ ja kuinka moni "televisiosarja-suhde" on kestänyt?

+ pinnallinen kulttuuri houkuttelee ihmisiä noihin tuollaisiin ohjelmiin ja ihmiset koittavat niiden avulla päästä turhiksi julkkiksiksi. huomiohuoraamista ne on.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

1.8.2010 21:28

Niin siis niiden peräkamarin jannujen status oli just toi vailla vakiduunia ja naista. Eli ne ei siis saa sitä ihmissuhdetta sinne syrjään muodostettua, onhan tää nyt ihan yleistä tietoa. Ja naiset on ainakin 50 vuoden ajan valunu kaupunkeihin: opiskelemaan töihin parimarkkinoille ostoksille kulttuurin ja matkailun pariin. Pieni osa jäänyt kangaspuita loukuttamaan.

Moni urbaani mies niinkuin nainen ei kestä maalla viikkoa kauempaa. Talvikauden viettäminen syrjäkylillä edes ajatuksen tasolla aiheuttaa useille hyperventilaatiota.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

2.8.2010 11:57

Itsekin syrjäkylillä asuneena (ja onneksi pois päässeenä!) panin merkille,että postimyyntivaimojen osuus kasvaa koko ajan.Toki osa käy ihan itsekin ihan ulkomailla hakemassa vällyihinsä lämmikettä.Löytyi thaimaalaista, venäläistä yms. maajussin vaimoa.Kyllä lällymaajussit kelpaa,vaan ei suomalaisille naisille...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

2.8.2010 14:20

Mammanpoikamaajusseille voisi järjestää tositv:ssä sellasia renttukursseja.Opetettais,miten naista kohdellaan huonosti ja käyttäydytään muutenkin typerästi.Rokkarinahkatakki ja rämät farkut päälle,tukkaan geeliä ja pari lävistystä naamaan,niin johan saatais hämättyä etelän businessmimmeiltäkin polvet alta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

3.8.2010 12:45

^ Kaikessa älyttömyydessään, surkuhupaisaa kyllä, todennäköisesti toimisi...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.8.2010 00:45

^ Sulle pitää sanoa kova sana jotta antaisit kaikkesi omaisuuttasi ja "sieluasi" myöten miehelle joka ei anna sinulle mitään? Ah miten naisellista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hofstadter

6.12.2010 09:51

Olen ollut huomaavinani maalaistytöissä ihan samaa vikaa. Lempeitä, jalat maassa, järki kädessä. Joskus vallan nättejäkin.

Kaupunkielämä tekee ihmiset hulluiksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi