Onko koolla väliä?

  • Henriikka Rönkkönen

38-numeroisessa jalassa 35 hiertää aivan perkeleesti ja 45 hölskyy, jopa tippuu.

Nälkäistä ihmistä vituttaa huomattavan paljon enemmän, jos lautasella on prinssinakki eikä HK:n sininen.

Viisihenkisen perheen on äärettömän vaikea ahtautua kaksipaikkaiseen autoon.

Pää on helppo tunkea vaikka pakastimeen, mutta rappukäytävän kaiteen metalliputkien väliin se ei välttämättä edes mahdu. Tai ehkä tsäkällä, mutta siihen se sitten jää korvista kiinni.

Uimari voi kokea mitättömyyden tunnetta uidessaan lätäkössä, mutta uimataidottomalle se paljon parempi paikka kuin valtameri.

Jos kyläkauppa Tuuri olisi 30 neliön kioski, ei siellä kävisi vuodessa kuutta miljoonaa asiakasta.

Muurahainen jää helposti jalan alle, norsu ei.

Tela maalaa seinän nopeammin kuin tussi.

Pikku tissit hukkuvat D-kuppiin.

Vinyylilevy ei mahdu CD-soittimeen.

Koolla on väliä varsinkin jos välillä on kokoa.

Onko peniksen koolla väliä?

Tietysti on niin kuin kaikella muullakin tässä maailmassa.

Välilläkin on väliä.

Onko sillä väliä, kuinka sitä penistä käyttää?

Ei juurikaan. Sisään ja ulos. Siinä niin montaa eri vaihtoehtoa ole.

Tärkeintä on löytää sopiva vastakappale. Sekä henkisesti että fyysisesti. Kohtuullisen siirappimaista, mutta kun se on niin totta.

Kirjoitettaessa soi The Lonely Island with Justin Timberlake: Dick in a box

18 kommenttia

Anonyymi

2.3.2011 00:42

oon aina ollu ite sitä mieltä ettei koolla oo väliä. tän tekstin jälkeen muutin mieleni! :D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

2.3.2011 18:31

Olipas nyt tekosyvällistä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

2.3.2011 20:56

En tiedä miten siellä se tehdään mutta täällä on myös muita vaihtoehtoja kuin sisään ja ulos.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

2.3.2011 21:03

tästä sitten gradu?

joopajoo

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

2.3.2011 22:06

Siinä, miten sitä vetelee sisään ja ulos, on varsin monta vaihtoehtoa. On intensiivisempää ja rauhallisempaa, tulokulmaa voi vaihdella, voi ottaa tiukasti tai hellästi jne...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Brainrocker-69

2.3.2011 23:36

Niinhän se on. Yleisin harhaluulo on, että KAIKKI naiset haluaisivat isoa munaa. Eroa on yhtä lailla naisen kuin miestenkin värkkien koossa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RDX

3.3.2011 00:52

Naisen vagina on kuulemma n. 8-15cm syvä joten voi miettiä mitä 30cm pitkä penis tekee siellä? Luulen että nautinto ei järin suuri ole jos kohtua yritetään siirtä kohti vatsaa väkisin?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.3.2011 02:57

haha repesin näille vertauksille yön pelastus. =)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

J.M.

3.3.2011 06:00

Jonsei keskimittanen riitä ni ainahan voi yrittää äheltää sisään jotakin
lipputankoa,kuukerinnelliä tai leikkauksilla tehtyä johnholmesia ;D
mulle ei ole ykskää nainen valittanut ainakaan koon puutteista eikä
mulle taas ole väliä naisen rintojen koolla,sillä näenhän toki naisessa
muutakin (jopa seksuaalisesti) kuin "vaan tissit,pimpsan tai perseen" :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

VauhtiJaVakaus

3.3.2011 14:33

Pippelipojat kommentoi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

3.3.2011 22:36

Voidaanhan käsite seksi näinkin raiskata yleistämällä se munan edestakaisin työntelyksi pillussa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.3.2011 09:14

ja homma toimii.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.3.2011 10:25

Jos koolla ei ole väliä, miksi siitä koko ajan puhutaan?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

4.3.2011 15:29

Tottakai koolla on väliä: täytyy olla sopivankokoinen! (liian pieni on liian pieni ja liian suuri on liian suuri)

Penis on avain ja emätin on lukko - niitä on erikokoisia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

6.3.2011 04:45

Onko bloggaaja jo harkinnut sukunimensä vaihtamista Rönttöseksi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

7.3.2011 17:02

Anonyymi
4.3.2011, 10:25

"Penis on avain ja emätin on lukko - niitä on erikokoisia."
Hyvä avain on sellainen, joka sopii kaikenlaisiin lukkoihin ja sitä voi käyttää, mutta jos lukossa on käytetty monenlaista eri avainta, niin eihän se voi silloin kovin hyvä lukko olla. :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

15.3.2011 02:00

Aivan mahtava kirjoitus ja jooh onhan sillä ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

licence27

30.7.2011 00:49

Muinoin naamatuttu nainen kertoi kuinka kädet tulee kipeiksi miesystävän tyydyttämisestä- ei se pituus maailmaa mullistava ollut, mutta paksuus vei luokkaan HK:n sininen.

Niin siis alkoi siron urheilijatyttösen seksieälämä isomunaisen miehen kanssa. Aikaa kului, mutta ensimmäisten kuukausien jälkeen rentous ja joustavuus viimein löytyi ja ovat yhdessä jo ties kuinka monetta vuotta.

Ei rengaskoneellakaan 15" tuuman kummi mennyt 16" vanteelle vaikka oli ihan hyvä uusi Nokian.

Opetelkaa siis naiset käyttämään yläpäänne aivojen lisäksi myös alapäänne rakastelulihaksia niin saatte miehen kuin miehen tuntemaan itsensä isomelaiseksi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi