Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on tilastot.

Milloin pitää viimeistään tulla raskaaksi, jos haluaa lapsia?

Suomalaiset tekevät lapsia yhä vanhempana. Ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut jo melkein 29 vuoteen.

Lääkärit varoittavat lykkäämästä lastentekoa liian myöhäiseen vaiheeseen. Usein sanotaan, että 25 on ihanteellinen ikä tulla äidiksi. Biologia, henkinen kehitys ja sosiaaliset seikat vaativat usein kompromissin.

Monet perhettä suunnittelevat uskovat, että ihan hyvin voi tulla äidiksi vasta 35-vuotiaana tai vanhempana. THL on juuri julkistanut laajan tutkimuksen eri sairauksien riskin ja iän suhteesta. Monet sairaudet lisääntyvät jo 25-vuotiailla synnyttäjillä. Tutkimus ei kuitenkaan paljasta hedelmällisintä ikää.

Milloin kannattaa tulla raskaaksi, jos haluaa lapsia?

Hollantilaistutkijat ovat kehittäneet mallin, jonka mukaan voi laskea todennäköisyyksiä raskaaksi tuloon. Mallissa otetaan huomioon kolme erilaista lähtökohtaa. Tutkijoiden mukaan aiemmat todennäköisyysskenaariot eivät ole ottaneet huomioon sitä, kuinka monta lasta halutaan, ja miten vanhemmiksi haluavat suhtautuvat hedelmöityshoitoihin.

Haluaako pari yhden, kaksi vai kolme lasta? Halutaanko lapsi perinteisellä menetelmällä, vai hyväksytäänkö keinohedelmöitys?

Onko lapsen saaminen hyvin tärkeää (tähdätään 90% todennäköisyyteen), melko tärkeää, mutta ei hinnalla millä hyvänsä (todennäköisyys 75%), vai kivaa, mutta elämä olisi ihan hyvää ilmankin (50% todennäköisyys)?

Naisen ikä vaikuttaa sekä spontaanisti raskaaksi tuloon että hedelmöityshoidoilla aikaansaatuun raskauteen. Molemmilla tavoilla tärppää varmemmin nuorena.

Mikäli lisääntyminen on hyvin tärkeää, pari haluaa tulla omin voimin vanhemmiksi ja toiveissa on yksi lapsi, pitäisi lastenteko aloittaa viimeistään silloin kun nainen on 32-vuotias. Kahdesta lapsesta haaveilevien tulisi ryhtyä tositoimiin naisen ollessa 27-vuotias ja kolmea lasta suunnittelevien pitäisi laittaa vauvatehdas käyntiin naisen ollessa 23-vuotias.

Jos jälkikasvun saaminen ei ole kynnyskysymys (75% raskaaksi tulon todennäköisyys riittää) voi hollantilaistutkijoiden mukaan lastentekoa lykätä 4-11 vuodella, riippuen toivotusta perhekoosta.

Parin hyväksyessä hedelmöityshoidot, ei tarvitse pitää niin kovaa kiirettä kuin luonnonmenetelmillä. Havitellusta lapsimäärästä riippuen voi lastenteon aloittaa naisen ollessa 28-, 31- tai 35-vuotias.

Tutkijoiden mukaan ihmisiä pitäisi nykyistä paremmin informoida näistä erilaisista vaihtoehdoista ja niiden reunaehdoista. Kuinka moni oikeasti tuntee ihmisen biologiaa ja raskaaksi tulemisen todennäköisyyksiä kunnolla? Useimmat ihmiset haluavat edelleen lisääntyä, joten olisi syytä parantaa tiedotusta, perhesuunnittelua ja biologian opetusta.

Jottei menisi aivan pelotteluksi, tulee muistaa, että tilastot ja todennäköisyydet antavat ryhmätason tietoa ihmisistä. Yksilölliset erot hedelmällisyydessä voivat olla hyvin suuret. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 yli 45-vuotiaille äideille syntyi Suomessa 117 lasta.


Sota erolasten vuoroasumisesta  7

Erojen yleistyttyä yhä useamman lapsen vanhemmat joutuvat erikseen sopimaan jälkikasvunsa asumisesta. Nykyisät eivät enää automaattisesti jätä lapsia yksinomaan äidille.

Erolasten vuoroasuminen on pääkaupunkiseudulla yllättävän yleistä, vaikka se tilastoissa helposti jää piiloon. Syynä on lainsäädäntömme, joka laahaa oikean elämän perässä.

Helsingin kaupungin ylläpitämän nuortenhyvinvointikertomus.fi-sivuston mukaan lasten yhteishuoltajuussopimuksia tehtiin vuonna 2013 koko maassa 33 910, ja Helsingissä 2 453.

Vaikka vanhemmat olisivat sopineet yhteishuoltajuudesta, ei lapsella voi olla kahta virallista osoitetta, eikä KELA maksa lapsilisää kahdelle vanhemmalle. Suurin osa sekä yksin- että yhteishuollossa olevista lapsista asuu äitinsä kanssa.

Koska tilastot eivät kerro kaikkea, on nuorilta itseltään kysytty asumisesta kouluterveyskyselyn yhteydessä. Yllättäen moni lapsi asuu sekä äidin että isän luona, mutta järjestely on siis usein epävirallinen.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen ohjeistaa eroavia vanhempia luopumaan vuoroasumisen ideasta lapselle vahingollisena. Sinkkosen mielestä vuoroasuminen on naurettava, mekanistinen lähestymistapa, jota vanhemmat saisivat itse kokeilla, jos se kerran houkuttelee. Jatkuva laukkujen pakkaaminen ja ramppaaminen kodista toiseen ei sovi varsinkaan pienelle lapselle. Sinkkosen mukaan vuoroasuminen vaatii vanhemmilta niin hyvää ja tasapainoista vuorovaikutusta, että sitä tuskin on mahdollista saavuttaa, sillä miksi tällaiset supervanhemmat olisivat koskaan päätyneet eroon, jos heillä on niin hyvät välit.

Arvostan Sinkkosta suuresti, mutta hämmästyin näin jyrkkää asennetta vuoroasumiseen.

Kun kuulin ensimmäisen kerran eroavien vanhempien päätyvän sijoittamaan jälkikasvunsa kahteen kotiin, olin ihmeissäni. En ensin pitänyt ajatuksesta ollenkaan. Miksi pienen täytyy reissata kahden asunnon välillä? Onko lapsella kotia ollenkaan?

Tarkemmin asiaa ajateltuani näin ratkaisussa myös hyviä puolia. Paras asia on mahdollisuus läheiseen suhteeseen kummankin vanhemman kanssa. Hyvää on myös jos vastuu lapsesta jakaantuu tasaisesti molemmille vanhemmille. Mukavaa on jos erovanhemmat eivät näänny hoitotaakkansa alle, vaan tietävät, että lapsi on välillä toisen yhtä huolehtivan vanhemman vastuulla.

Vuoroasumista punnitessa vaihtoehtona on asua vain toisen vanhemman luona. Erotilanteessa ei voi valita lapselle ihaninta vaihtoehtoa, jossa koko ydinperhe asuu elämänsä loppuun asti onnellisena yhdessä kodissa. Ratkaisun tulisi siis pohjautua realistisiin vaihtoehtoihin.

Joka tapauksessa nyt on nyt ja vuoroasuminen on jo käytännössä yllättävän yleistä. Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn mukaan helsinkiläisnuorista jo yli kymmenes asui vuorotellen äidin tai isän luona. Peruskoulun 8.- ja 9.-luokkalaisista 13 prosenttia asui vuorotellen vanhempiensa luona, lukiolaisistakin 11 prosenttia. Tulokset ovat samansuuntaiset koko pk-seudulla.

Helsingissä vuoroasuminen on yleisintä Eteläisessä, Keskisessä ja Pohjoisessa suurpiirissä, Itäisessä suurpiirissä on eniten yksinhuoltajaäitejä. Tilastot kertovat yhteishuoltajuusopimusten syntyvän useimmiten suurituloisten ja korkeasti koulutettujen kesken. Vähän iäkkäämmät vanhemmat sopivat useammin yhteisestä huollosta kuin nuoret eroajat.

Jari Sinkkosen kriittinen kommentti vuoroasumiseen kumpuaa menneestä maailmasta. Olen samaa mieltä siitä, ettei vanhemmasta näppärältä tuntuva ratkaisu ole automaattisesti parasta lapselle, vaikka usein sanotaan, että jos vanhempi on onnellinen on lapsikin sitä automaattisesti. No näin ei tietenkään ole, mutta miksei olisi mahdollista löytää kaikkia aikuisia ja lapsia parhaiten palveleva ratkaisu?

Ruotsissa vuoroasuminen on vanha juttu ja siellä tehtyjen tutkimusten mukaan molempien vanhempien kanssa vuorotellen asuneet jo aikuistuneet lapset voivat vallan hyvin. Itse asiassa vuoroasuminen näyttää olevan lapsen hyvinvoinnin kannalta parempi vaihtoehto kuin yksinhuoltajuus. (Toki eri asumisratkaisuihin päätyneet ovat jo taustaltaan erilaisia.)

Sinkkosen asiantuntijamielipide sai melkoisen somesodan aikaiseksi. Erilaisiin ratkaisuihin päätyneet vanhemmat, lähinnä äidit, perustelevat kantojaan innokkaasti. Osa kommenteista on älytöntä herjaamista. Onko suvaitsematon, ilkeä ja tuomitseva besserwisser-vanhempi ihan riittävän tasapainoinen ja ymmärtävä kasvattaja, vaikka kasvattaisi lapsensa ydinperheessä?

Loppujen lopuksi puskista on helppo huudella. Kukaan ei osaa lapsia jonkun kanssa hankkiessaan varmuudella ennustaa kuinka tulevaisuudessa käy. Alun hyvistä aikomuksista huolimatta moni päätyy eroamaan. Joskus ero tulee, vaikkei itse haluaisi. Vasta kun ihminen joutuu tosipaikan eteen, voi hän tietää miten siinä tilanteessa toimii. Lapsen etu voi toteutua hyvinkin erilaisissa perheissä.