Vieläkin niin epävarma ja arka, sitä minä olen aina kun en ole seurassasi. En tiedä mitä haluat, mitä oikeasti haluat. Mielessäni kummittelevat asiat joita olet kertonut itsestäsi vielä silloin kun tavattiin. Edellisestä suhteestasi ja sinun halustasi olla siinä. Mielessäni kummittelevat asiat, että entä jos tunnet nyt samoin. Pelkään edelleen tippuvani, korkealta ja kovaa. Satuttavani itseni pahasti. Viimeksi kun tavattiin sanoit jotain, jotain joka huutaa nyt pääni sisällä merkitystään. Sanoit että jos ”asioista” puhumisenkaan jälkeen ei tunnu hyvälle, niin et tiedä mitä tälle suhteelle pitää tehdä. Tai siinä lauseessa jonka sinä sanoit kummitteli sana VIELÄKÄÄN, ”jos sitten vieläkään ei tunnu hyvälle…” Mielessäni kummittelee, että jos ei nyt tunnu hyvälle, niin voiko edes ”asioista” puhumisen jälkeen tuntua hyvälle. Mikä voi sitä enää muuttaa.
Olen nukkunut kohta kaksi vuorokautta putkeen. En sen takia, että olisin kipeä tai fyysisesti hirvittävän sairas vaan sen takia koska reagoin henkisesti vaikeisiin asioihin näin. Voin fyysisesti huonosti, ei ole nälkä, pikemminkin yököttävä olo ja olen niin uupunut etten jaksa tehdä mitään. Nukkuessa voi pahat asiat sulkea mielestä ja olla ajattelematta niitä.
Saatan vaikuttaa vahvalta ihmiseltä, mutta sitä en ole. Pelkään aivan jumalattomasti kipeitä asioita enkä sen vuoksi uskalla niistä aina edes puhua. Tiedän mistä tämä johtaa juurensa ja olen jonkin verran oppinut siitä eroon, mutta se vaatii paljon ihmiseltä jolle puhun. Minun pitää oikeasti tunteä hänet ja tietää miten hän reagoi, koska kaikkein eniten pelkään sitä, että minua vastaan hyökätään ja minua itseäni satutetaan ja hajoan kappaleiksi. Sairasta vai mitä, mutta näin asiat vain ovat. Kun olin nuorempi ja asiat olivat hankalampia kävi usein niin, että yritin puhua, mutta sanat juuttuivat kurkkuuni, enkä saanut edes ääntä suustani vaikka se kenelle yritin puhua tuki minua. Silloin kirjoitin asiani paperille ja sain sillä tavalla ääneni esille. Niinkuin nyttenkin kirjoitan, näin on vain helpompi, vaikka en vielä tiedäkkään näytänkö tätä sinulle koskaan.
Nyt pohdin, että pitäisikö meidän ottaa etäisyyttä toisiimme kunnes saat ”asiat” puhuttua sen erään ihmisen kanssa ja katsoa sitten miten edetä. En tiedä haluanko oikeasti sitä, tai tiedän. En haluaisi hetkeäkään olla erossa sinusta, koska olen koukussa. Vaikka olen epävarma halustasi olla kanssani, niin aina kun olen seurassasi minun on hyvä olla. Nautin seurastasi ja kosketuksestasi. Vaikka voisit koskea vielä enemmänkin, hellia ja pitää hyvänä. Mutta ehkä se juuri kertoo sinun epävarmuudestasi minua kohtaan.
En tiedä miten olla, miten edetä, mitä sanoa. Ja se hajottaa minut. Eilen kun puhuttiin puhelimessa, ja kysyit miksi kuulostan niin ”kuolleelta”, väitin että väsyttää, eikä tartte olla huolissaan. En vaan voinut sanoa suoraan, että pelottaa miten tässä käy. En voinut, koska silloin sinuunkin olisi sattunut. Enkä halua satuttaa. Mutta kun lopetimme puhelun, niin myönnän että minulta pääsi kyynel, tai useampi. Tälläkin hetkellä on kivi sydämessä. Epävarmuus, se on kaikkein pahinta.
Toivon, että tässä käy hyvin. Välitän sinusta ihan hirvittävästi. Ja oikeasti ”mii laik juu A LOT!”, mutta yksi pyyntö minulla olisi. Jos meinaat tiputtaa minut, niin tee se nopeasti… Tiedän että se sattuu, mutta kyllä minä selviän. Lupaan sen!