…matkalla kohti itsenäisyyttä!!!
Päätin että kerron päätöksestäni ja asunnostani ennen hänen kotiin paluutaan. Päätin sen jo muutama päivä sitten, olen vain odottanut puhelua maapallon toiselta puolelta. Mitä kauemmin odotin, sitä jännittyneemmäksi ja kärttyisemmäksi tulin. Tänään särki jo päätäkin (tosin saatoi johtua lyhyistä yöunista ja kireistä hartioista)…
Tänään se puhelu tuli. Olo oli kuin usvassa, olin yllättävän rauhallinen. Kerroin asiani ja juttelimme siitä. Yllättävää mutta ei tullut riitaa, ei edes sanaharkkaa.. Jännä miten sitä tällaisessa tilanteessa alkaa säälimään sitä toista, ja ittestä tuntuu pahalle kun toiseen selvästikin sattuu, vaikka itse on voinut pahoin suhteessa jo kauan.
Puhelun jälkeen olo oli epätodellinen, sekava ja itkuinen. Minua ei ole tehty tekemään tällaista, satuttamaan toista… Onneksi on hyviä ystäviä, jotka auttavat kasaamaan ajatukset, kiitos siitä! Nyt olo on lähinnä helpottunut, yksi askel otettu taas kohti omaa elämää!!!
Hänen kotiinpaluunsa venyy viikolla, joten tahtomattakin minun muutonikin siirtyy eteenpäin, mutta mitä siitä sillä montturock täältä tullaan… =)