Kun en ole palkkatyössä, väännän touhuta talkoissa niska limassa tai remontoin muorin uutta asuntoa. Näiltä kiireltä joutaessani alan kaivella omaa pikkupihaani uuteen uskoon. Töitä on, mutta sielu lepää ihanasti, kun raskaan päivän jalkeen istuskelee rappusilla ja polttelee tupakin omaa pihaa katsellen.
Ja se mies…
Voi luoja, että miehet osaavat olla hankalia! Ovat niin vedätettävissä toisten miesten toimesta ja pelkäävät ihan höpönä, että tässä aletaan ottaa asioita liian vakavasti. Onko miehillä geeniperimässään suojeluvietti naista kohtaan? Onko tämä vietti voinut vääristyä kulttuurin vaikutuksesta siten, että nyt miehet pelkäävät omaa itseään, että itse satuttavat naista? Vai onko tämä pelko vain yhteiskunnassa opittu malli? Miehet ovat pahoja ja loukkaavat naista. Hah. Jokainen olkoon vastuussa ensisijaisesti omista tunteistaan. Toki rakkaansa ja kumppaninsa edestä voi tehdä mitä tahansa, mutta jos se ei riitä tai se ei ole sitä, mitä kumppani haluaa tai tarvitsee, niin sille ei yksinkertaisesti voi yhtään mitään.
Ihmiset tuntuvat olevan niin hätäisiä ja hätäilen minäkin vielä toisinaan, mutta enimmäkseen elämä on puhdasta olemista, elämän vastaanottamista sellaisena, millaisena se kulloinkin esittäytyy.
Jos joku provosoitui raa’asta yleistyksestäni miesten suhteen, voisi pitää vaikka mölyt mahassaan ja miettiä miksi provosoitui. Tarkoitan enimmäkseen – yleistämisestä huolimatta – vain yhtä ainoaa henkilöä, toisessa kohden muutamaa.