Se piru on jälleen alkanut vierailla, tulee kylään iltaisin ja välittömästi heti silloin, kun ajatus karkaa nollille. Sinkkuus. Vitun IKIsinkkuus, krooninen perkeleen olotila.
Tekee kipeää katsella rakkautta. En muista, koska mies olisi katsonut minua silmiin ja näyttänyt liitelevän vaaleanpunaisiissa hattaroissa -mahtaako olla koskaan ollutkaan mitään sokerihöhhöä 🙁 Koskee sisälle jonnekin syvälle niin, että tulee itku. Repii sielun rikki, jättää kolkoksi.
Mikä pahamaineinen tekninen vika ja suunnaton suunnitteluvirhe naisessa on, kun ei kelpaa kenellekään? Milloin on kyse puutteellisesta ulkomuodosta, milloin liiallisesta tai liian vähäisestä älykkyydestä. Miksi ”ihan kiva/ok” on maksimisuoritus? Reikä jalkojen välissä tuntuu olevan ainoa markkinakelpoinen osuus koko sinkkuruhosta -mikälisikäli pääsisi eroon nunnaelämästä.
Tuntuu pahalta, puutteelliselta, huonolta, vialliselta, vajaalta. Ikisinkun sielussa on särö, sydän kuollut työnpuutteeseen. Usko mennyt, toivosta luovuttu, rakkaus saavuttamattomissa. Kyyneleet vain jäljellä.