Tai siis. Riippuu siita mika lasketaan kodiksi. Jos siksi nyt kutsuisi paikkaa, jossa useimmiten kayn nukkumassa, olen kotona. Suomen loma meni hienosti, oli todella hienoa kun olen viimein saanut kerrottua vanhemmille, toisin sanoen tultua ulos kaapista. Ja he olivat todella ok sen suhteen. Yllattavankin. Olis pitanyt kertoa ajat sitten.
No joka tapauksessa. Mukava loma loppuikin sitten vahemman mukavasti. Mokomien terroristiuhkien takia Heathrown kentta, jossa mulla VALITETTAVASTI oli jatkolento, oli tays kaaos. Kaikki lennot myohassa ja monet laukut hukassa. Kuten esimerkiksi mun reppu. Johon sitten laitoin kaikki ne TARKEIMMAT asiat, joita en olis HALUNNU laittaa ruumaan, mutta kun pakko oli. Ja siella on sitten molemmat kannykat, kotiavaimet yms. KAI ne TOIVOTTAVASTI loytaa mun repun, mutta sita kuulemma ei kannata ootella tanaan tai huomenna. Ja siihen asti ollaan siis puhelittomia ja avaimittomia. Aargh. No. Onpa sentaan vaimolla avaimet. Taman kaiken jalkeen olinkin harvinaisen hermoromahduksen partaalla. Mina. Joka yleensa olen rauhallisuuden perikuva ja aina se, joka sanoo etta kylla se siita eika tama nyt niin huonosti menny. Ku viimein paasin nakemaan vaimon, romahdin sen syliin itkien ”ne hukkas mun laukun, en voinu soittaa sulle…” Eh. Saan kai minakin joskus olla hysteerinen.
Hemmetin liettualaiset. Naapurit on juhlinu koko pitkan yon ja vielakin. Miten jaksaa. Siina on kylla otettu muutakin kuin kofeiinia.
No joo. Ja tanaan toihin. Osaakohan sita enaa yhtaan mitaan. Muistanko ees milla bussilla paasee toihin.