Ehkä lähen toteuttaa jotain pläänii, jotta pääsen tilittää taas teille Karva Apinoille! Kyseessä ei ole negatiivisuus. Ei, se ei kuulu hyviin tapoihini. Miksi keskittyy siihen mitä ei oo? Ite nautin siitä mitä mulla on enkä sure sitä etten voinu ostaa ja ostaa vielä ja vielä. Joku muu saa hoitaa sen mun puolesta. Se vie aikaa ja kaikkein tärkein, se vie energiaa. Sen voi käyttää sellaseen, mistä oikeesti tulee hyvä olo. Kaikille! Vois vaikka leipoo kakun duunikavereille. Ei sillä että niitä pitäis nuoleskella, vaan siksi että on kivempi jos ne olis mua läskimpiä! Joo, ei se ole tarkotus! Mun duunikaverit on ihan huippuja. Ja kerrankin en oo porukan ainoo sinkku. Mahtavaa!
Mikä plääni seuraavaksi? Ehkä alan paistaa jotain pipareit himas ja myyn niitä lähiseudun mummoille. Valitin tutulle ettei missään tapaa järkeviä ja diisenttie kundei. Se sano että pitäis olla joku harrastus, jossa niitä vois tavata. Hyvä idea, mut siinä on vaan se ongelma, et mitä jos se ei toimikkaan. Ja sitte tykkää kauheesti siitä uudesta harrastuksesta ja joutuu kattelee sitä tyyppii siellä? Teenkö nyt pikku asiasta vaan todella suurta vai oonko tuttuun tapaan vaan oikeessa? Mitä sitten, jos se ei toimi. Kuitenki on epäilyttävää mennä harrastaa vaan jotain sen takii, että tapaisi miehiä. Jos tolla perusteella valkkaisin harrastukseni niin en teidä mihin päätyisin. Varmaan jonnekki missä haisee hiki ja otetaan lähikontaktia! Siis otanko harrastuksen, joka kiinnostaa mua vai otanko harrastuksen missä vois olla potenttiaalisia miehiä. Jokainen harrastus on kokemus. Tai ainakin niin voi uskotella itselleen.
Mutta kulttuurikokemus on se kun menee treffeille jääkiekko-otteluun. Meinasin kusta housuun ku tuli eka maali. Kaikki pomppas pystyyn ja alko huutaa. Luulin, että jollain oli ase, tuli pommiuhka tai muuta yhtä karmivaa. Joo, mutta se oli vaan maali… Sit ku tuli väliaika, kaikki äijät rynni ostaa kaljaa ja sitten tupakalle ja ehkä vielä vika bisse siihen kahteen minuuttiin. Kaikki palas paikoilleen ja mun oli vielä pakko päästä vessaa. Vessasta tultuani tajusin ettei mulla ole mitään tajuntaa siitä missä mun paikka oli. Soitin tälle mun deitsille. En kuullu mitään koska taas tuli niitä huutoja, jotka kuulosta siltä että jollain on ase. Vihdoin pääsiin paikalleni ja sama meno jatku. En vaan ymmärtäny säännöistä mitään, mutta yritin avautuu tälle helmeilevälle pelille. Mut ei, vaikka kuinka yritin niin ei. Kun peli loppu olin helpottunu ja tiesin ettei tarvii mennä uudestaan sen tyypin kanssa mihinkään. Sain kokemuksen ja nyt tiedän etten oikeesti pidä jääkiekosta. Annoin sille sentään mahdollisuuden. Koska mitä tulee urheiluun, sitä ei yleensä heru. Ja kaiken lisäksi siellä oli todella kylmä. Jälkeen päin tuntuu kummalta, että mietin mitä sinne pitää laittaa päälle. Onko siellä joku pukukoodi? Yritin kysyy tältä deitsiltä, mut se vaan nauro. Sano, laita jotain.
Sitten oli se kuumottava rummutus. Oli sellanen olo, et joku kohta uhrattais. Pelkäsin näkeväni ylipapin, joka alkaa huuta ”Kalimaa!” ja repii sydämen jonku reppanen rinnasta.
Kummaa kummaa. Mitä kaikkea sitä tekeekin tai mihin kaikkeen sitä joutuukin mukaan. Oon kuiteski tyytyväinen et kävin siellä. Fania musta ei koskaan tuu, ei koskaan. Tää deitsi sano et voin kysyy ihan mitä vaan jääkiekosta. Joten kyselin sitte ihan mitä vaan, mikä on mulle ollu epäselvää koko pelissä ja siinä systeemissä. Oon aina miettiny miksi siellä on yhdellä tyypilla kultanen kypärä??? Joo, eli se on sillä tyypillä jolla on eniten jotain pisteitä tai jotain. Tää tyyppi selitti mulle sitä piste-juttuu ja se kypärä vaihtaa omistajaa aina välillä. Aloin miettii et vähänkö on ällöö saada jonku muun hikoiltu kultakäypärä ja hikoilla siihen lisää. Epäilyttävää. Deitsi vastas ihmetellen, ettei niiitä pelaajia varmaankaan haittaa moinen. Mut comoon, sen on pakko haista jo valmiiks aika herkulle.
Phahaaa!