Hei, terve, moro!
Kiitos kun tulit taas lukemaan blogiani. Jo kolmas merkintä. Hyvin menee. Tämän päivän teeman mukaisesti fiilistellään. Mutta ennenkuin mennään sen syvemmälle aiheeseen, niin kiitos teille kaikille jotka ovat minut viime päivinä matchanneet. Hauska huomata, että kiinnostusta riittää edes sen jonkin verran. Kukaan ei kyllä vielä ole tullut mitään ehdottelemaan. Odottavat kai sitä päälle 90% tulosta. Sitä saavat varmasti odottaa.
Tässä tunnelmaa viritellessäni tulin katsoneeksi Green Dayn keikkataltioinnin Milton Keynesistä toissa kesältä. Tämä on DVD:llä nimellä Bullet in a Bible. Olen ollut tavalla tai toisella kyseisen yhtyeen kannattajia jo monen monta vuotta. Taisin saada Green Day kasteen joskus Dookien aikaan vuonna 1994-1995. Koskaan en ole heitä livenä nähnyt. En siitäkään huolimatta, että he ovat olleet useaan kertaan aivan lähellä soittamassa. En nähnyt heitä Helsingissä, en nähnyt heitä Tukholmassa, enkä nähnyt heitä Milton Keynesissä, vaikka asuin melko lähellä. Tätä taltiointia lähemmäs livekeikkaa bändin osalta en varmaan pääse. Menetin mahdollisuuden fiilistellä Punk rockin suurimmalla keikalla.
Miltäköhän se tuntuisi olla siellä mukana 60000 ihmisen joukossa kuunnellen tuttuja rallatuksia ja pogoilla massan pyörteessä? Olisi varmasti hienoa tuntea jokainen bassorummun kajahdus rintalastassa ja vihlovaa kipua korvissa kun laulaja huudattaa väkeä. Olisi se varmasti mahtavaa. Täällä kun ei voi stereoitakaan soittaa niin lujaa, että korviin sattuisi.
Olen missannut myös Bruce Springsteenin keikat, kaikki The Clashin keikat tietysti, koska olin niin onnettoman pieni kun he keikkailivat ympäri maailmaa. Näin tosin Joe Strummer, Clashin solistin, Ruisrockissa -99. Näin hänet puolen tunnin ajan ihan kahden kesken konsertin jälkeen. Haastattelin häntä ja kysyin ne kysymykset, jotka olin aina halunnut kysyä. Tämän kaiken sain tallennettua Minidiscille. Ehkä elämäni paras fiilis. Ihan kaksin suurimman idollini kanssa. ”Joku vetäkää mua turpaan, tämä ei ole totta!” No se oli totta. Se oli tarkasti harkitun ja hyvin toteutetun suunnitelman tulosta.
Minulle fiilikset ovat hyvin tärkeiä. Muistan helposti jostain tietystä tilanteista erilaisia hajuja, ääniä. Minkälainen oli valaistus, polttiko joku tupakkaa. Saatan unohtaa ihmisten nimet ja arvot, mutta fiilikset säilyvät. Mistäköhän saisin seuraavat fiilikseni? Ei niin väliä ovatko huonoja vai hyviä. Tärkeää että tunnen jotain. Viime vuosina, tai sanotaanko tossa 18v jälkeen ovat tunteet tulleet jotenkin kevyemmiksi eikä niillä ole enää ollut samanlaista painoarvoa kuin nuorena. Nyt teen ehkä enemmän harkittuja päätöksiä ja laskelmoin elämääni koko ajan eteenpäin. Ei oo kivaa sekään! Hitto antakaa mulle fiiliksiä!