Moi.
Ei.. en ole täynnä nestettä, enkä tunne oloani hauraan lasiseksi. Otsikon kielikuva viittaa sellaiseen yksittäiseen pulloon, jonkalaisia on korissa kaksi tusinaa. Jokainen yksittäinen pullo on arvokas sen hetken ajan, kun sisällä on vielä kultaista mallasjuomaa. Kun pullolla ei ole enää mitään annettavaa, se vaihdetaan uuteen. Huurteisen kylmä pullo ottaa tyhjän lämpimän paikan. Korissa näitä on 23 sen yksilön lisäksi, ja jokainen niistä on korvattavissa.
Täällä Lontoon pohjoispuolella globaalin yhtiön pääkonttorissa meitä kaljapulloja on kolmisen tuhatta. Jokaisella paljon annettavaa, jokaisen sisältö arvokas. Jokainen silti uhrattavissa ja korvattavissa. Teko, joka jossain muualla olisi ehkä ainutlaatuinen ja kerrassaan maailmoja mullistava tallautuu täällä massan jalkoihin. Äärimmäisen vaikeaa nousta ylöspäin ja kulkea eteenpäin.
Toisaalta. Kun ottaa aikansa ja pysähtyy seuraamaan paikan tapahtumia näkee pieniä herttaisia asioita, jotka pistävät hymyilemään. Kävin hakemassa kupin kahvia ja jäin katselemaan päärakennuksen aulan ihmisiä. Ostajat tapaavat tuote-edustajia, jotka epätoivoisesti yrittävät markkinoida tuotteitaan kilpailukykyiseen hintaan, mutta joutuvat tyytymään kompromissiratkaisuun. Maistiaisia, esittelyjä, kädenvääntöä… Businestä. Kaikki niin tärkeitä, kaikki omia pieniä kaljapullojaan.
Palasin pöytäni ääreen ja luin artikkelin jalkakyykyn lihaksia kasvattavasta vaikutuksesta. Ohjeen dramaattinen luonen pisti nauramaan. ”Don’t let your knees buckle. If they do, you’ll die!”
Miksi minä olen kaljapullo? Olen täällä vain 4kk tällä erää. En ole jäämässä kiinni, en urautumassa. Teen projektini ja lähden pois, mutta samalla tunnen että olen luonut jotain kerrassaan mahtavaa… ainutlaatuista ja arvokasta. Sääli, ettei kukaan jaa tätä mielipidettä kanssani. Ideani jäävät odottamaan käytännön toteutusta tulevaisuudessa.
Huhtamäen kupista latteaa kahvia.
4 päivää lomaan