Annoin kissalleni ensimmäisen itse pistetyn insuliinin aamulla. Pelotti ihan julmetusti, mutta kissa ei välittänyt mitään. Olin niin onnellinen, että soitin samantien vanhemmilleni ja vasta, kun äiti vastasi unisena puhelimeen, tajusin, että kellohan on vasta vähän yli seiskan.
Mutta en oikein tiennyt, minne muuallekaan soittaa ja kertoa onnestani.
Tai jos kello olisi ollut ilta-aikaa, niin kaiketi olisin soittanut Sumikselle.
_____________________
Puhuin eilen taas monta tuntia bestikseni kanssa puhelimessa. Henkireikäihmiseni. Häntä en sentään viitsinyt aamulla herättää.
On tärkeää, että on joku, jolle voi puhua kaikesta ja koska tahansa. Samoin on tärkeää tuntea olevansa jollekin samalla tavalla läsnä, jotta tämä voi kertoa kaikesta ja soittaa milloin vain.
Paitsi on yksi asia, josta en saa puhua. Tärkeimmät ihmiset elämässäni ovat kieltäneet, etten saa kertoa, jos joskus teen abortin.
Onneksi olen tutustunut tänä vuonna Nättitukkatyttöön. Soitan sitten hänelle, jos joskus tällainen vahinko sattuisi 😉
____________________
Ja elämä on helppoo, silloin kun on joku, josta pitää kii.