Kello lyö puolta viittä kohta.
Saappaat heitin eteiseen reilu puoli tuntia sitten.
Olo on kuin rankemmankin treenin jälkeen.
Heräsin taas aamulla viiden aikaan, enkä saanut unta.
Rytmi alkaa pikkuhiljaa kääntyä siihen mihin sen kuuluisikin.
E:n kanssa mentiin Mantelin kautta koululle syömään aamupalaa.
Mulla ei ollut ekaa tuntia ja E myöhästyi Kupiaisen tunnilta, mikä tarkoittaa sitä että luokkaan ei ole enää pääsyä.
Istuttiin ja puhuttiin yhtiövastikkeista.
Talousmatematiikka ja indeksejä.
Hyppytunti, pahaa ruokaa ja nuottien kaivamista JL:n äidillä.
En osaa päättää minkä biisin raiskaisin maanantaina.
Koulun jälkeen keskusteluja, keskustelujen perään.
Puhuttiin niistä tyypilllisistä: seksistä, miehistä.
Kuvaan liittyivät myös ihmissuhteet yleensä.
Ystävyyden analysointi.
Vanhemmat.
NL ja NW saapuivat ja keskustelu pääsi uusiin afääreihin kassatyöskentelystä. Naurettiin sille, kun munkeissa ei ole viivakoodeja.
Kotiudun tapani mukaan suihkuun ja sieltä ravintola Pingviiniin. Joku järkyttävä livebändi raiskasi mun tärykalvoja soittamalla Apulantaa. Pelattiin NL:n kanssa Damagea ja oltiin kohtalaisen hyvä tiimi, taso 9 on jo aika hyvin ensimmäisellä kerralla.
Herra N:nkin oli siellä. Miten on mahdollista, että en näe herraa ensin yli puoleen vuoteen ja yhtäkkiä samalla viikolla se tupsahtaa kaksi kertaa mun kanssa samaan ravintolaan? Kumpikin sattumaa, outoa sellaista. Noh, jos vaikka siitä saisi nytten seuraavan puolen vuoden paussin tän jälkeen. En jaksaisi katsoa sen nenukkia joka osoittaa kohti kattoa.
Ehdin saada Pingviinissä jonkun moisia sydämentykytyksiä, kun havaitsin herra SV:n näkökentässäni. Ja ei, en vaan näkökentässäni, se liikkui kohti meidän pyötäämme. Moikkaa Mikkoa, kääntää katseensa mun suuntaan ja suu jääkin vain liikkumaan ilman sanoja, kuin kala kuivalla maalla, hämillään. Ja enempiä sanomatta kääntää selkänsä ja kävelee pois. Ei edes moita, ja mä lähinnä tuijotin kulmieni alta. Tyhmänä. Rööki tärisee kädessä ja lähden kiitämään kohti baaritiskia – viis vesilinjasta, tarvitsin paukun. Siitäkin puolet lensi syliini, kun tanssilattialla tein täyskäännöksen nähdessä SV:n, ja joku neiti juuri sattui huitaisemaan kädellään lasini suuntaan.
Vessaan ja paperia, vieläkin kädet tärisee. Ajatukset lähinnä ”kokoa itsesi”. Pää alkoi seljetä pikkuhiljaa Botenin Annan tahdissa. Kohta Anni ehdotti siirtymistä Kekettämään ja mua ei tarvinnut kahdesti käskeä. Ihmisten puheet ja katseet menivät täysin ohi kaikki.
Kekessä nähtiin taas halpaa standup-komiikkaa, kun joku kolmekymppinen täti sheikkas lähes tyhjällä tanssilattialla silkkimekossaan lähes yksin. Juuri sitä, mitä kaipasinkin kaikottaakseni sekavat ajatukseni. Tädillä oli bootsit jalassa ja perse pyöri melkein lattian tasossa, kun se teki niitä liikkeitään. Sovittiin, että tehdään sitten vanhoilla päivillä revanssi Kekeen ja otetaan roolihahmoiksemme kaikkein huvittamimmat yksilöt sieltä, mitä olemme ehtineet nähdä. Tää täti pääsi niiden listalle, ja se on paljon, uskoisittepa vaan.
Anni heitti mut kotiin ja Apulannan Routa soi.
En kuitenkaan juossut perään.
En edes harkinnut.
Niin paljon oon sillä miinakentällä tanssinut ja tuhoa aikaan saanut. Pelkkä katse sinne suuntaan riittää muistuttamaan kaikista niistä miinoista mihin huomaamattani tai välinpitämättömyyttäni astuin.