”Masentunut mieliala on terveen ihmisen perusreaktio henkiseen pahaan oloon. Elämään liittyy usein erilaista surua ja tuskaakin, mihin on täysin normaalia reagoida masentuneella mielialalla. Pitkään jatkuessaan masennus voi kuitenkin olla sairaus, joka pahimmillaan on uhka elämälle”
Mistä saatanasta joku masennuspeikko mut on sitten löytänyt.
Puhelin perkele.
Musta puuttuu huolellisuusgeeni.
T on ollut enemmän kuin ihana mulle viimeiset kaksi päivää.
En tiedä miten olisin eilisestäkin selvinnyt.
Tänään oli tapaaminen ja olin niin loppu ja poissatolaltani, etten jaksanut edes kaunistella asioita niin kuin yleensä, vaan annoin vaan asioiden tulla ulos niin kuin ne ovat.
Noh, eihän siinä muuta, kuin passitus terveysasemalle hakemaan lääkäriltä aikaa. Sain joltain Azezaabdullah Muhamedilta aika ja Tarja ”paransi” mun luottamusta kyseiseen henkilöön kertomalla, että tää lääkäri melkein tappoi hänen poikansa antamalla väärää lääkettä. Varmasti siis saan apua ongelmiini.
Tuntuu vähän liioitellulta. Mutta voi olla, että mulle riittää se, että vaihteeks istun siinä potilaan penkissä ja totean, että tää ei oo mua varten.
Kyllä sen elämän saa kuntoon, kun vaan tarpeeksi on taistelutahtoa. ”Älä oo liian ankara itselles” totes Susanne aamulla.
Nii, ei kai sitä pitäis liikaa ottaa itteensä siitä, et käyn sanomassa pari sanaa jollekin lääkärille. Ja kaiketi voisi olla aika purkaa vähän asioita ulos. On niitä aika monta vuotta siellä sisällä pidettykin.
Ilmainen terapia on plussaa ja opin tuntemaan ehkä itsenikin.
Hei, mähän rupean kuulostamaan melkein jo itseltäni.
Elävien kirjoihin tahtoisin jo päätyä.