Oon inissyt nyt tässä viimeisen viikon.
Negistellyt.
Valittanut.
Vinettänyt.
Vammannut.
Vittuuntunut.
En jaksa oikein itseänikään.
Huomaatteko taas se alkoi?
Valitan jopa omasta valittamisestani.
Oon ihmeissäni, mihin voi ihmisestä kadota positiivisuus?
Toiveikkuus on ollut mun pakotieni lähes aina. Ja kiukku. Nyt olen vain vetelä ja mikään ei tunnu miltään.
Valmistun keväällä, pitäisi kiljua riemusta. Lukiotahan olen kironnut tässä. Tosin en niinkään siellä opiskelua, vaan sitä että se rajoittaa.
saatan opiskella ehkä yliopistossa ensi vuonna.
Voin lähteä vaihtoon.
Voin mennä tekemään töitä ulkomaille.
Voin lähteä sinne ausseihin.
Lontooseenkin pääsisin jouluna jos vaan otan ja lähden.
Voin lukea niistä asioista mitkä saavat mun silmät loistamaan.
..mutta silti tää maailma ei riitä mulle.