Tää on niitä päiviä ku kaikki menee vituiks ja tekee mieli huutaa niin lujaa ku kurkusta lähtee. Eikä kukaan varmaan edes huomais.
np. Apulanta – Kadut
Jouduin nöyrtymään tänään ja palaamaan sinne urpojen keskellä. En haluaisi olla ilkeä, mutta se ihmismassa vaan tuntuu jotenkin jälkeenjääneeltä.
Opolle piti ensin yrittää vääntää rautalangasta, että mun vaan on pakko valmistua tänä keväänä, ja että siihen on monta helvetin hyvää syytä
1. Mulla on 13 kurssia kolmelle jaksolle, mikä on vähemmän kuin normaalisti, eli miksi venyttää koulua?
2. En saa asua opiskelija-asunnossa jos olen aikuislukiossa pidempään
3. Tantat ei tuu tykkää mun siirtymisestä muutenkaan
4. En jaksa motivoida itseäni jos mun pitää jatkaa syksyyn asti
Kai mä sain sille jotain tauottua päähän, mut se vaan toisteli sitä, että kun sinulla on niin hyvät numerot niin kannattaa nyt panostaa niihin kirjoituksiin, puoli vuotta sinne tai tänne. Mulla kun ei vaan ole sitä vitun puolta vuotta. Välillä ihmisten on vaan vähän vaikea ymmärtää sitä.
Tai se on plusmiinusnolla koska muuten joudun sitten käymään töissä ja koulussa samaan aikaan. Ja kun kyllä mä saan luettua ja ei ole pelkoa siitä etten pääsisi läpi. Noh mun parastahan ne YRITTÄVÄT ajatella.
Päivän kruunasi se kun kotiin tullessani totesin, että saan soittaa Securitakselle, että tulevat avaamaan oven. Muutenkin kun yrittää pistää säästöön rahaa, ni khyl se 27e:kin kirpaisee opiskelijan budjetissa.
Elämä on. Ja ehkä se nukkuminen tekisi välillä hyvää, vaikka se onkin ajanhukkaa ja kuolema kuittaa univelat.
Oon nyt niin saatanan positiivinen, että aforismiksi voisin tähän heittää:
”Hymyile – huomisesta tulee vielä pahempi”