Jotaki minä en tässä amerikkalaisessa treffikulttuurissa tajua. Lähinnä ehkä sitä, miten huonosti se tuntuu istuvan tähän suomalaiseen angstiseen kiusaantuneisuuteen ja muuhun töpeksintään.
Oon käyny sokkotreffeillä. Vai mitä treffejä ne yleensä on kun tapaat ventovieraan ihmisen?
Brrrrr, pitänyt tälläytyä ja tavata joku ihan vieras tyyppi. En tee sitä enää koskaan. Haluan tavata vain tuttuja tyyppejä. Ei mitään uusia vääntöjä, eijaksa.
Yksi näistä nettiprinsseistä oli Jasper Pääkkösen ja Nicke Lignellin risteytys, ihan söpö poju mutta lopulta meidän treffeillä istui samassa pöydässä myös ystäväni Taina.
Yksi oli herkkä muusikkopoika, joka ilmoituksessaan ja viestittelyssään ilmaisi olevansa varsin rento, avoin ja menevä.
Itsehän olen täysi juntti joten saatoin tulkita häntä hiukan väärin kun treffeille ilmestyi kiviä potkiskeleva pitkätukka. Hän oli ihan kiva mutta ei siitä sen kummosempaa tullut, pyysi tosin road tripille eurooppaa koluamaan kavereidensa kanssa. Kieltäydyin muistaakseni rahapulaani vedoten. Tosiasiassa en ollut valmis luopumaan korkokengistä ja huulipunasta.
Nyt voisin sen jo tehdä.
Eiku vittu ei!
Kävinhän mä Norjassa ja vittu miten kävi!
Yhellä hepulla oli ilmoituksessaan moottoripyörän kuva.
Joku kolmas ilmaisi tulleensa kasvatetuksi ranskalaisittain, metodi jota vieläkin kelailen että mikä vitun ranskalainen kasvatus. Joku randomi kysyi het alkuun, olenko liikenteessä tosissani vai leikilläni.
No mistä vitusta minä sen tiedän kun en tunne tyyppiä?!
Ei ole tapana jatkaa juttua jos ei heppu miellytä, eikä mullekaan mitään vapaudu vankilasta-kortteja ole jaettu:
joko on tykätty tai ei.
On lehdet täynnä näitä treffailun kultaisia sääntöjä:
– Ole oma itsesi, pukeudu mukavasti mutta sillai kuitenkin siististi jotta vaikutus olisi edes jollain tavoin miellyttävä.
– Älä vedä pleksejä
– Älä kiroile (ainakaan kovin paljoa)
– Ole mystinen (Näin neuvottiin kerran muistaakseni Reginassa)
– Kysele häneltä hänen harrastuksistaan ja mielenkiinnon kohteistaan
Tarina etenee jotakuinkin näin:
– Tykkäätsä kalastaa?
– Eeenpä oikein… Kuin?
– Eeee ku siks kysyn kun en itse kalasta niin aattelin että jos sä tykkäät…
Kiitos Regina, kiitos Cosmo, kiitos MeAkat, kiitos mikä tahansa lehti joka tyrkyttää tarpeetonta nippelitiedon nappulatriviaa kaltaisilleni surkimuksille.
Minun mielestä hyviä tyyppejä ei pitäisi joutua kaivelemaan kiven alta, niiden pitäisi astella elämääni suoraan tuosta etuovesta, mielellään päiväsaikaan, tai jotain muuta reittiä mitä ei ole viitoittanut helvetistä karannut opaskoira.
Mun mielestä tärkein kysymys on tämä:
Monetko treffit pitää istua ennenku saa antaa?
Tai pikemminkin:
kuinka pitkään [i]pitää[/i] odottaa että toinen tajuaa antaa?
Ei kai sitä muuten kannata jatkaa jos ei tätä tärkeintä tiedä. Loppupeleissä kun pitkän säätämisen jälkeen sählätään lakanoissa umpirakastuneina ja siinä kauhukseen huomaa että tietyssä mielessä emme sovi toisillemme ollenkaan… niin mitäs helevettiä sitten?!
Koolla ei ole väliä on mielestäni ihan sama kuin sisäinen kauneus jolla ei ole mitään väliä. Kusipään kyllä erottaa jo kaukaa ja siksi semmosia välttelenkin.
Olen pihalla treffikulttuurista.
Leffaan? Raflaan?
Miten voin avata keskustelun jos katson elokuvaa?
Miten voin keskustella kun mätän pihviä?
Olen koko viikon blandannut aamujugurttiani Maca- sekä Lucuma-jauheilla.
Hyvin pärisee.
Suosittelen.
Saa luontaistuotekaupasta.
Rakkaudella, [url=https://www.facebook.com/Antisankaritar?ref=hl]Antisankaritar[/url]