*Varoitus* Tämä on sitten sitä valivalia. Eli hyvät tsäänssit imeä tästä vähän negatiivisia energioita ja saada itsensäkin huonolle tuulelle. Juu häv biin voornd.
Tänään karsea työpäivä, liki 12 h (ei mitään nokituskilpailuja, pliis – oon ittekkin tehnyt joskus tyhmyyksissäni pitempiäkin päiviä, nykyisessä työympäristössä tuo on onneksi hyyyyyvin epätavallinen työmäärä). Hirveä kiire, valmista tarvitaan mieluiten viime viikolla.
Sitten haen avokkini kaupungilta autolla kotimatkalla, koska hän itse sitä pyysi. ”Ei oo kiva joutua odottamaan.” Augh, varsin kiva ja tarpeellinen tikki. Sanoin hänelle aiemmin, että menisi bussilla, koska joutuisi varmaankin odottamaan mua.
Samalla kotimatkalla sitten vielä kädenvääntöä yhdestä hoidettavasta puhelusta, jota en ehtinyt soittamaan työpäivän lomassa. Itse puhelu olisi ajallisesti vienyt muutaman minuutin, mutta siihen liittyvät järjestelyt jne. järjestävät selkeän katkon työpäivään. Muuten ehkä hyvä asia, mutta juuri tänään oli sitten sellainen kiirepäivä, että homman piti luistaa, jätin ruokatauonkin väliin ja söin evääni tietokoneella. Maailmahan siitä sitten kaatuu, puhelusta jonka soittamiselle huomenna ei ole mitään estettä eikä haittaa.
Nyt illalla yhteen oto:na tehtävään projektiin liittyvän paperin kirjoittaminen, josta avokkini itsekin mua muistutti. Kirjoitin sitä, ja sanoin vielä erikseen, että tarvitsen tähän keskittymisrauhaa (olemme sopineet tällaisesta käytännöstä hänen pyynnöstään).
Ensin kerrotaan mitä kummaa tapahtuu televisiossa, hui hitsin tärkeää. Muistutan työn alla olevasta hommastani.
Sitten jonkin ajan kuluttua sanotaan, että eikö mua yhtään kiinnosta, mitä mielenkiintoista hänellä on huomenaamulla (suora lainaus). Yritän muistuttaa siitä tosiasiasta, että en ole vielä ehtinyt kyselemään huomisen ohjelmasta, sillä olemme yhdessä tehneet aikaisemmin muuta ja että nyt teen tätä yhtä hommaa – kuten yhdessä vähän aikaa sitten sovimme.
Hän harmistuu, ilmoittaa ettei hän edes aio kertoa, koska mua ei kiinnosta. Yritän vielä rauhallisesti muistuttaa, että tekisin nyt tämän jutun loppuun ja sitten voisimme jutella ja että se, etten ole vielä kysellyt, *ei* todellakaan tarkoita, etteikö mua kiinnostaisi. Vaan ei, minua kiinnosta, sanoo hän (eli hän siis käytännössä tietää mun kiinnostuneisuuteni minua itseäni paremmin :-O )
Nyt avokki on yläkerrassa iltapuuhissa kärttyisenä, mulla on vielä mun tekemäni juttu lähettämättä ja ”rattoisa” perhekeskustelu odotettavissa kello 23.00 yöllä – ja aamulla kello 5.00 herätys.
Kyllä, minähän se olen se lapsellinen tässä perheessä ja pakoilen vain vastuuta. Eikä mua kiinnosta mikään muu kuin tietokoneen ääressä istuminen. Enkä ole yhtään hänestä kiinnostunut. AAAAAARghhh! Hittojako mä aivoillani, suullani ja tunteillani teen. Kaikkihan kerran tiedetään mua paremmin jo ennen kuin olen avannut suuni. Ja kun huomautan tästä asiasta, niin kierros alkaa alusta: olen lapsellinen, kierrän vastuuta, en ole kiinnostunut…
Ei parisuhteen kuulu tällaista olla. Parisuhteen tulisi antaa voimaa molemmille osapuolille, ei viedä sitä. Ei avokkinikaan taatusti olostaan nauti, eikä varmana tahallaan riitaa hae – omia pahoja olojansa hänkin oirehtii. Miten hankalaa oman itsensä ja olojensa objektiivinen tarkastelu voikaan olla… Mulla on yksi paineventtiili tämä blogi. Anonyyminä voi purkaa tuntemuksiaan suht vapaasti ilman, että kukaan myöhemmin tulisi tökkimään kyljestä mua tai avokkiani.
Tunteiden purkausta… Huh, kyllä helpottikin. Sinä siinä, joka luit tänne asti: reipas olet! Kiitos kaunis ja kumarrus *poks* <- kovahko ääni, joka syntyy kallon etuyläosan äkillisen liikkeen äkillisestä pysähdyksestä tietokonepöydän pintaan. Tiedän, tiedän... Miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta. Plus muita parisuhdeoppaita. Plus terapeutteja. Plus muita yhtä selkeitä ohjeita, kuten vaikka tämä: http://www.kerrolisaa.com/kuvat/nainseonnistuu.jpg Heh, nyt ei enää pysy suu näkkärillä :-D Hyvää yötä ja kauniita unia! -c-