On ihmisiä, jotka voivat tehdä toisen ihmiselle kipua ja nukkua sen jälkeen kuin tukki.
Ei katumusta, ei syyllisyyttä, ei selityksentarvetta.
Psykologit ovat tutkineet pitkään tätä ilmiötä – kykyä toimia toisia vahingoittavasti ilman tunnereaktiota.
Ihmislajin kehittyneimpiä ominaisuuksi
Uudet tutkimukset paljastavat, että kyse ei aina ole psykopatiasta, ja ilmiö on yleisempi kuin ajattelemme.
Syyllisyydentunne on yksi ihmislajin kehittyneimmistä psykologisista ominaisuuksista.
Se ohjaa sosiaalista käyttäytymistä, ylläpitää luottamusta ja luo perustan moraaliselle toimijuudelle.
Neurotieteellisten tutkimusten tulokset Journal of Neuroscience -lehdessä osoittavat, että syyllisyydentunne aktivoi aivojen tiettyjä alueita – erityisesti prefrontaalista kuorta ja limbistä järjestelmää – tavalla, joka on mitattavissa ja yksilöllinen.
LUE LISÄÄ: Katso lista: nämä ammatit kiinnostavat erityisesti psykopaatteja
Miksi jotkut eivät tunne syyllisyyttä
Psykologit tunnistavat useita eri mekanismeja, jotka johtavat syyllisyydentunteen puuttumiseen.
Psykopatia on vain yksi mahdollinen selitys, ja tilastollisesti harvinainen.
Yleisempiä syitä ovat:
- pitkäaikainen emotionaalinen etäisyys omista tunteista, johon psykologit viittaavat termillä aleksitymia
- puolustusmekanismit, kuten toiminnan rationalisointi tai uhrin syyllistäminen
tai yksinkertaisesti se, että henkilö ei tunnista toimineensa väärin – heidän moraalikartassaan teko oli oikeutettu.
Rationalisointi – yleisin mekanismi
Yleisin tapa välttää syyllisyyttä on rationalisointi: henkilö selittää tekojensa oikeellisuuden itselleen ennen kuin syyllisyys ehtii syntyä:
”Hän ansaitsi sen.”
”Se oli ainut vaihtoehto.”
”Kaikki tekevät niin.”
Psychological Bulletin –lehdessä julkaistu sosiaalipsykologian tutkimus osoittaa, että rationalisointi on poikkeuksellisen tehokas puolustusmekanismi: se toimii enimmäkseen tiedostamattomasti, ennen kuin ihminen ehtii analysoida omaa toimintaansa kriittisesti.
Siksi rationalisoija ei usein itse huomaa tekevänsä niin.
Miten tunnistaa syyllisyydentunteen puuttuminen lähipiirissä
Psykologit kuvaavat tiettyjä käyttäytymispiirteitä, jotka voivat viitata siihen, että henkilö ei koe syyllisyyttä tilanteissa, joissa useimmat ihmiset kokisivat.
Nämä eivät automaattisesti tarkoita mitään vakavaa, mutta toistuvina ne kannattaa ottaa vakavasti.
Henkilö ei koskaan oma-aloitteisesti pyydä anteeksi eikä pyydä sitä painostettunakaan aidosti.
Kun konflikti nostetaan esille, vastaus on puolustautuminen, ei kuuntelu.
Vastoinkäymisistä tai toisten vahingoittamisesta ei jäädä märehtimään, ja käyttäytyminen jatkuu samanlaisena.
Muiden reaktiot ihmissuhteissa toistuvat samanlaisina: ihmiset etääntyvät vähitellen.
Mitä tehdä, jos tunnistat tämän lähipiirissäsi
Psykologit muistuttavat, ettei syyllisyydentunteen puuttuminen tee ihmisestä automaattisesti vaarallista tai pahantahtoista.
Kyse voi olla esimerkiksi varhaisen kiintymyssuhteen häiriöstä tai opitusta selviytymisstrategiasta, joka on korvautunut rationalisoinnilla.
Oman turvallisuuden kannalta on kuitenkin tärkeää tunnistaa, jos tietty henkilö toistuvasti aiheuttaa vahinkoa – sinulle tai muille – ilman minkäänlaista katumusta.
Klinisen psykologian tutkimukset osoittavat, että tällaisissa suhteissa ihmissuhdedynamiikka muuttuu usein yksisuuntaiseksi: toinen kantaa kaiken emotionaalisen kuorman, toinen ei mitään.
Voiko syyllisyydentunnetta opetella
Kyllä – joskin se vaatii usein ammattiapua.
Psykoterapia, erityisesti skeematerapia ja mentalisaatiohoito, on osoittautunut tehokkaaksi työskentelymuodoksi ihmisillä, joilla on vaikeuksia tunnistaa omia tunteitaan ja niiden vaikutuksia muihin.
Muutos on hidasta, mutta mahdollista.
Syyllisyydentunteen puuttuminen ei ole pysyvä ominaisuus, kuten vaikkapa silmien väri – se on useimmiten opittu tai kehittynyt tapa suojata itseä.
Ja se, mitä on opittu, voidaan usein myös oppia pois.
LUE LISÄÄ: Miksi osa ihmisistä pysyy pitkään sinkkuna – psykologien mukaan syy on yllättävän brutaali
