…kun tuntuu siltä, että rakastaa lähes tuntematonta ihmistä sydämensä pohjasta ja tietää, että hänelle pitäisi antaa omaa tilaa ajatella asioita, muttei siltikään siihen pysty, vaan painaa päälle kuin puskutraktori purkutyömaalla?
…kun tuntuu siltä, että taivas putoaa niskaan tuoden mukanaan ikäviä muistoja omasta ja muidenkin ihmisten lapsuudesta ja tietää, etteivät kaikki muistot ole aitoja ja vaikka olisivatkin, niin osan niistä pitäisi antaa nukkua rauhassa, kunnes ne ovat kypsiä heräämään itse?
…kun tuntuu siltä, että ei enää jaksa odottaa, koska on odottanut jo koko elämänsä sitä aitoa ja oikeaa tunnetta ja vaikka itse luulee olevansa täysin varma oman tunteensa aitoudesta, ei silti voi olla täysin varma siitä tunteeko toinen itseään kohtaan samoin tai onko se omakaan tunne aito ja oikea?
…kun tuntuu siltä, että ei enää pysty näyttämään iloista naamaa ulospäin, vaan mieli tekee vai itkeä ja purkaa vanhoja vuosien varrella kertyineitä patoutumia vuolaana kyynelvirtana itsensä ja toisten puolesta?
…kun tuntuu siltä?
Tähän loppuun vielä vastaus erään ihmisen kysymykseen, johon en ”hyvästä syystä” voi vastata suoraan: Hyvä ystävä!!!