Edellinen kirja-arvostelu käsitteli omistamista ja omistajien roolia yrityksissä. Seuraava arvostelu käsittelee erittäin läheistä asiaa, eli johtoryhmää.
Pitkäaikaisen pandemian jälkihöyryt, laukkaava inflaatio, nousevat korot, heikkenevä ostovoima, hintoja nostava energiakriisi ja geopolitiikan yllätyskäänteet luovat lisäpaineita yritysjohtajille.
Yrityksen rakenteen tulee olla nykyaikainen ja yritysjohtajien tulee kyetä harjoittamaan tiivistä yhteistyötä kriisitilanteen keskellä. Monia johtoryhmiä muokataan tällä hetkellä uuteen uskoon, koska edessä ovat haastavat ajat.
Mikko Luoma on kirjoittanut Johtoryhmän käsikirjan (Alma Talent, 2021), joka käsittelee johtoryhmien merkitystä yrityksissä.
Kirjassa sanotaan, ettei yrityslainsäädäntö edellytä johtoryhmän perustamista, mutta hallitus pitää olla. Monilla yrityksillä on olemassa oma johtoryhmä, joka on luotu vapaaehtoisuuden pohjalta.
Johtoryhmän puheenjohtaja on usein toimitusjohtaja. Johtoryhmän jäsenillä on omat vastuualueet. Johtoryhmän jäsen voi olla keskittynyt markkinointiin, tuotekehitykseen, myyntiin, viestintään, kansainvälistymiseen, yhteiskuntasuhteisiin, digitalisaatioon, talouteen, tuotantoon tai henkilöstöasioihin.
Kirjassa kerrotaan, että miten luodaan johtoryhmä ja miten sen tulee toimia. Jokaisen yrityksen tavoitteena on luoda oma Dream Team, joka puhaltaa yhteen hiileen. Kirjan esimerkkinä käytetään Nokian ikonisia johtoryhmiä, jotka luotsasivat Nokian maailman suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi 1990-luvulla.
Tavoitteena on luoda johtoryhmä, joka on tehokas ja toimiva, mutta samaan aikaan tulee välttää johtoryhmän ylikuormittamista.
Kirja vastaa kysymyksiin, että mitkä ovat johtoryhmän puheenjohtajan ja jäsenten roolit. Teos antaa suosituksia hyvistä työskentelytavoista. Samaan aikaan kerrotaan toimintatavoista, joita jäsenien tulee vältellä.
Johtoryhmän jäsenten yläpuolella on hallitus. Hallitus on muodostettu omistajien toiveiden mukaan. Johtoryhmän tulee kyetä harjoittamaan yhteistyötä hallituksen kanssa, joka edustaa omistajia.
Johtoryhmän alapuolelle voidaan perustaa alajohtoryhmiä, jotka keskittyvät kapeisiin osaalueisiin.
Kyseessä on kokonaisvaltainen teos. Kirjan sanomana on se, että johtoryhmien osaamista ja työskentelytapoja tulee kehittää jatkuvasti.
Yksikään yritys ei koskaan kykene luomaan täydellistä ja virheetöntä johtoryhmää, mutta hieman paremmin toimiva johtoryhmä voi saada aikaiseksi myönteisiä tuloksia.
4 kommenttia
jacobhue
29.10.2022 21:22
Your writing is really informative, especially because it's so meaningful and updated. Thanks for sharing this wonderful post!
Your writing is really great. I’m so glad I read it. It kept me hooked the whole way through.
Thanks for this information. I really appreciate the information that you have provided.
https://www.krogerfeedback.uno/ https://www.iliteblue.com/ https://www.upsers.fit/
Vastaa kommenttiin
JeffWilliams93
3.11.2022 16:12
I didn’t think that someday I could just take an essay and not worry. But my older sister suggested me a service do my essay cheap thanks to which I now do my homework very quickly! I advise everyone! Write an essay correctly and without errors
Vastaa kommenttiin
JeffWilliams93
3.11.2022 16:12
I didn’t think that someday I could just take an essay and not worry. But my older sister suggested me a service do my essay cheap thanks to which I now do my homework very quickly! I advise everyone! Write an essay correctly and without errors
Vastaa kommenttiin
JeffWilliams93
3.11.2022 16:12
I didn’t think that someday I could just take an essay and not worry. But my older sister suggested me a service do my essay cheap thanks to which I now do my homework very quickly! I advise everyone! Write an essay correctly and without errors
Vastaa kommenttiin