
Yhdysvallat on tällä hetkellä erittäin tärkeä valtio Suomelle, koska Suomi on päättänyt hakeutua puolustusliitto NATO:n jäseneksi.
Populaarikulttuurin kautta amerikkalaisuus on monille suomalaisille läheinen, arkinen ja tuttu asia. Toinen kysymys on se, että kuinka hyvin suomalaiset tuntevat Yhdysvaltain historian menneestä nykypäivään?
Riittää, että luet yhden mainion ja kattavan kirjan.
Professori emeritus Markku Henriksson on kirjoittanut kirjan Tähtilipun maa - Yhdysvaltain alueen historia (Tammi, 2021), joka on kattava suomenkielinen kirja Yhdysvaltain historiasta.
Kaikki alkaa tietysti varhaishistoriasta, jonka aikana intiaanit asuttivat Pohjois-Amerikkaa. 1400-luvulta alkaen alueelle ilmestyi espanjalaisia, portugalilaisia, ranskalaisia, englantilaisia, skotlantilaisia, irlantilaisia, hollantilaisia, tanskalaisia, ruotsalaisia ja jopa suomalaisia. Intiaaniheimot ajautuivat ahdinkoon uusien siirtolaisten takia.
Euroopan suurvallat perustivat uudelle mantereelle uusia siirtokuntia ja sodat maiden kesken olivat jatkuvia. Ranskalaiset saivat ensimmäisen täystyrmäyksen menettäen lähes kaikki siirtomaat.
Britannia koki seuraavaksi kirvelevän tappion, kun Yhdysvallat päätti itsenäistyä vuonna 1776, mutta vallankumoussota jatkui vuoteen 1783 asti, jonka seurauksena Yhdysvallat sai itselleen täyden itsenäisyyden. Britannia menetti kolmetoista siirtokuntaa, jotka olivat kehittyneitä ja vauraita.
Seuraavaksi Espanja ja Portugali menettivät otteensa siirtomaihin. Pohjois-Amerikkaan jäi käytännössä kolme merkittävää mahtia, eli Yhdysvallat, Britannian hallitsema Kanada ja Venäjä Alaskassa. Venäjä päätti myydä Alaskan Yhdysvalloille, koska Venäjä ei halunnut Britanniasta rajanaapuria.
Henriksson kuvailee kirjassaan historian eri aaltoja, jotka ovat vaikuttaneet Yhdysvaltain kehitykseen uskontojen, aatteiden ja kulttuurien kautta.
Ensimmäisenä maassa asui lähinnä länsieurooppalaisia ja heidän jälkeläisiään, jotka harjoittivat katolilaisuutta ja protestanttisuutta.
Seuraavana aaltona tulivat itäeurooppalaiset joiden joukossa oli venäläisiä, puolalaisia, juutalaisia, suomalaisia ja monia muita. Olihan Suomi tuolloin osa Venäjän keisarikuntaa.
Myöhemmin Yhdysvaltoihin on saapunut siirtolaisia Aasiasta ja Latinalaisesta Amerikasta.
Unohtamatta tietysti eurooppalaisten siirtokuntien ja Yhdysvaltain jatkamaa perinnettä orjuuden harjoittamisen suhteen. Yhdysvallat kielsi orjuuden vasta verisen sisällissodan jälkeen, mutta orjuuden jättämät haavat juontavat nykypäivään asti, jotka koskettavat afrikkalaistaustaisia.
Yhdysvallat on ollut koko historian ajan jatkuvien kiistojen, kapinoiden, mellakoiden ja taistelujen pelikenttä.
Yhdysvallat on muodostunut siirtolaisista, jotka ovat hakeneet uusia mahdollisuuksia vaurastua taloudellisesti ja harjoittaa vapaasti uskomuksiaan.
Yhdysvallat on monessa mielessä vähemmistöjen, lahkojen, kulttien, pienyhteisöjen ja monien muiden luvattu maa. Vaihtoehtoväkeä löytyy kaikista poliittisista suunnista.
Uudet siirtolaiset ovat hakeneet parempia oikeuksia, kun taas vanhempien siirtolaissukupolvien edustajat ovat vastustaneet sosiaalisia muutoksia.
Henrikssonin kirjan luettua voi vain todeta sen, että Yhdysvaltain nykyisissä sisäisissä ristiriidoissa ja kamppailuissa ei ole mitään uutta. Historia toistaa itseään. Taistelu vapaudesta ja oikeuksista kuuluu olennaisena osana amerikkalaiseen historiaan ja kulttuuriin.
Kirjoitettaessa soi James Brown - Living in America
6 kommenttia
jacobhue
28.7.2022 20:35
Your writing is really informative, especially because it's so meaningful and updated. Thanks for sharing this wonderful post!
Your writing is really great. I’m so glad I read it. It kept me hooked the whole way through.
Thanks for this information. I really appreciate the information that you have provided.
https://www.omegle.fyi/
https://www.chatrandom.one/
https://www.bazoocam.fyi/
Vastaa kommenttiin
eagle apk
28.9.2022 18:01
Thanks for providing it. also check here https://www.wizlynxgroup.com/us/cyber-security-usa/penetration-testing-services
Vastaa kommenttiin
eagle apk
28.9.2022 18:01
Thanks for providing it. also check here https://www.wizlynxgroup.com/us/cyber-security-usa/penetration-testing-services
Vastaa kommenttiin
Katie693
23.1.2023 11:51
Näihin ja lukemattomiin muihin kysymyksiin vastaa Markku Henrikssonin Tähtilipun maa. ... Asiakkaiden arvostelut. Ei arvosteluja vielä.
MyHTSpace
Vastaa kommenttiin
Marjaleena112
9.4.2023 19:39
Hyvä kirjoitus. https://www.puhelinliittymä.com/lainaa/ & https://www.nettilainaa.fi & https://www.lainaa-helposti.com & https://www.äänikirjat.net & https://www.äänikirjat.com & https://www.äänikirjapalvelut.fi & https://www.lehtitarjouksia.com
Vastaa kommenttiin
Marjaleena112
9.4.2023 19:39
Hyvä kirjoitus. https://www.puhelinliittymä.com/lainaa/ & https://www.nettilainaa.fi & https://www.lainaa-helposti.com & https://www.äänikirjat.net & https://www.äänikirjat.com & https://www.äänikirjapalvelut.fi & https://www.lehtitarjouksia.com
Vastaa kommenttiin