Eka (Vekara)
+ Viikonloppu – Itsensä turha moittiminen
It’s Friday
Ja taas on perjantai! I-HA-NAA! Aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Täytyy varmaan käydä ostamassa jotain kukkasia kotiin, ja tietysti äidille! Sunnuntai onkin sitten todellinen perhepäivä, menemme mamman luokse syömään ja…
Perjantai
Perjantain huuma ei lakkaa hämmästyttämästä minua. Se saa työläisten jalkoihin vipinää, antaa mielelle kipinää. Perjantai on arvoituksellisin päivä.. Koskaan et tiedä, mitä ilta tuokaan tullessaan, kuka soittaa, kenelle avataan. Perjantaina…
Hyvä minä
Olikin ollut liian rauhallisen tyyni olo taas jonkin aikaa ja tuntunut siltä, että hommat voisi vaikka lähteä sujumaan. Teemu tuli eilen koululta mun luokse, nähtiin Tikkurin edessä, kun olin itse…
Viikon mesetauko vietetty !
Tapana on joskus tehdä suunnitelmia joista pidetään myös kiinni ! Tällä kertaa päätin olla viikon käyttämättä meseä. Siinä vierähtää aika aina niin mukavasti että voi jäädä joskus muita asioita tekemättä….
olenko….
Minä Olen..olenko minä…?kukaan tai mikään ei voi nyt pilata miun hyvää tuultani…ei ees tieto viikonlopusta töissä.. x) kesä ja kärpäset..ihQudaaaaa…ettäs tiiätte…=) uuuuuuh….
Ja taas ottaa päähän.
alkaa olla jo tavallinen olotila. Kone tilttailee jälleen joten pyydän anteeksi kaikilta joille en eilen päässyt vastailemaan…taas tarvittaisiin koneelle huoltoa 😉
Noh, asensin Gentoon tälle koneelle sitten.
No siinä se tulikin sanotuksi. Leikkikaluksi tämän vain laitoin. Kaikki miehet ovat ikuisia lapsia, ja lapsi on terve kun se leikkii. Ihan hauskaahan tämän kanssa on näperrellä. Paremman puutteessa. No,…
Työn orjat sorron yöstä nouskaa!
Mulla piti tällä viikolla olla duunia vain keskiviikkona, perjantaina ja lauantaina. Sunnuntaina pomo kysyi, josko voisin tehdä myös torstain. Noh, voinhan mä, jos siihen ei muita halukkaita ole. Maanantain siis…
Kesä on tulossa
ja sen huomaa siitä että tämä tyttö on aivan mahdottoman levoton näinä toukokuun lämpöisinä iltoina…