Reponiemi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on talous.

Kuinka ryhtyä sijoittajaksi – vinkkejä aloittelijalle  3

Oletko jo pitkään halunnut aloittaa sijoittamisen? Mutta ehkä et oikein tiedä miten sijoitusmaailma toimii tai mitä ottaa huomioon alkuvaiheessa. Minkä tahansa uuden asian aloittaminen on tunnetusti se hankalin vaihe, oli kyse sitten rahastosijoittamisesta tai kuntosalijäsenyydestä. Näillä vinkeillä pääset helposti sisälle niihin asioihin, joita jokaisen aloittelevan sijoittajan tulee pohtia.

Mikä sijoitusmuoto sopii parhaiten juuri sinulle?

Sijoitusmuotoja on monenlaisia. Kolme yleistä sijoitusmuotoa ovat suorat osakkeet, osakerahastot sekä asuntosijoittaminen.

Osakkeet

Ostaessasi osakkeita ostat osan yritystä. Yrityksen on täytynyt listautua pörssiin, jotta pysyt ostamaan sen osakkeita.

Yrityksen tuottaessa voittoa voit saada osakkeista osinkoa. Toinen mahdollinen tapa tehdä voittoa on myydä osakkeesi, kun niiden markkina-arvo on korkeampi kuin ostaessasi ne. Osinkoa maksetaan yleensä vuosittain, osakkeesi voi myydä milloin haluat.

Suorien osakkeiden ostaminen vaatii sijoittajalta alaan perehtyneisyyttä. Voitot voivat olla jo lyhyessäkin ajassakin huimat, mutta niin voivat tappiotkin. Hyvänä puolena on, että suoriin osakkeisiin sijoittava voi ostaa juuri haluamansa yhtiön osakkeita juuri niin paljon kuin haluaa.
Vaatii kuitenkin hieman sijoituskokemusta, hyvää osakevainua ja ehkä tuuriakin, jotta sijoittaja osaa valita voittoa tuottavia osakkeita.

Osakerahastot

Sijoittaessasi osakerahastoon sijoitat myös osakkeisiin. Osakkeet on sijoitettu rahastoihin, joita hoitaa pankki. Ostaessasi osuuden rahastosta luotat siihen, että rahastossa on fiksusti valittuja osakkeita. Salkunhoitaja (tai tietokone) valitsee rahaston osakkeet. Osakerahastot menevät yleensä ryhmittäin esimerkiksi maantieteellisen sijainnin tai tietyn alan (esim. metsäteollisuus) mukaan.

Osakerahastot ovat omiaan pitkäaikaiselle ja kärsivälliselle sijoittajalle. Tuotot voivat kasvaa suureksi pitkän ajan kuluessa, mutta myös riskit ovat olemassa. Rahastot ovat yleensä hyvin hajautettuja, joten jos yksi yhtiö menisi konkurssiin, se ei heilauta paljoa koko rahaston arvoa.

Asuntosijoittaminen

Kolmas tapa sijoittaa on melko erilainen kuin edelliset. Asuntosijoittaminen vaatii tietenkin suuren alkupääoman. Asunto pitää ostaa, ja käsiraha on yleensä noin 10 - 20 prosenttia asunnon hinnasta. Loput asunnon arvosta otetaan yleensä velaksi pankista.

Tuottoa asunnosta saa vuokrana vuokralaiselta tai kun asunto myydään. Suomi on epätasaisesti asutettu maa ja asunnon sijainti vaikuttaa suoraan asunnon arvoon sekä asunnosta saadun vuokran suuruuteen.

Asuntosijoittamisen riskejä ovat asunnon arvon lasku tai se, ettei sopivaa vuokralaista löydy ja asunto on tyhjillään pitkään. Asuntosijoittaminen jatkaa suosiotaan alueilla, joilla asunnon arvon nousu on lähes taattu.

Sijoittajan kannattaa sijoittaa asuntoon, joka on lähellä palveluita ja oppilaitoksia. Opiskelijat vuokraavat valtavasti asuntoja, pääosin yksiöitä ja kaksioita. Ostopäätöstä miettiessä kannattaa myös muistaa, että isompia perheasuntoja on hankalampi saada vuokralle kuin pieniä asuntoja.

On olemassa myös asuntosijoitusrahastoja. Nämä vaativat pienemmän alkupääoman kuin suora asuntosijoittaminen, mutta tuototkin jäävät välikäsien takia usein pienemmiksi.

Kuinka paljon pystyt sijoittamaan?

Tämä kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta on ensiarvoisen tärkeä asia pohtia kunnolla. Jokaisella meistä on hyvin erilaiset tulot ja menot. Onhan selvää, että jos tulosi ovat 3000 euroa kuukaudessa, pystyt sijoittamaan huomattavasti enemmän kuin 1700 euroa kuukaudessa nettoava sijoittaja.

Sijoitus on mahdollista aloittaa myös kertaluontoisesti isona summana. Useimmat aloittelevat sijoittajat kuitenkin suosivat kuukausittaista sijoitustapaa. Voit tehdä kuukausittaisesta talletuksesta automaattisen, jolloin osakesalkkusi kasvaa lähes huomaamatta.

Varaudu riskeihin

Ei ole väliä, sijoitatko kuukaudessa 50 euroa vai 500 euroa. Tärkeintä on muistaa, että jos haluat sijoittaa osakkeisiin, voit pahimmassa tapauksessa menettää kaikki sijoittamasi rahat yhtiön mennessä konkurssiin. Konkurssin ja sijoitusten arvon romahtamisen mahdollisuus on otettava aina huomioon. Tämä ei tietenkään ole kovin todennäköistä, varsinkin jos osakkeet on hajautettu hyvin. Pidä siis kokonaistaloudestasi huolta, ja ajattele sijoitusrahojasi ”ylimääräisenä” rahana.

Muista pitää käyttötililläsi sen verran rahaa, että voit tarvittaessa ostaa esimerkiksi uuden kannettavan tietokoneen tai silmälasit. Saat tietenkin osakkeitasi myytyä tarvittaessa, mutta se kannattaa tehdä harkitusti eikä siksi, että tarvitset rahaa arjen tilanteisiin välittömästi.

Jos innostuit sijoittamisen aloittamisesta tavalla tai toisella, kannattaa asiaan perehtyä lisää. Internet ja kirjastot ovat pullollaan sijoitusartikkeleita ja kirjoja, joten informaatiota on varmasti tarpeeksi tarjolla kaikille halukkaille. Kun haet tietoa sijoittamisesta, muista lähdekritiikki. Siellä missä on paljon informaatiota, on myös disinformaatiota. Tärkeintä on tunnistaa itsellesi sopivin sijoitustyyli ja rahalliset mahdollisuudet. Onnea matkaan!


Parhaat vinkit oman talouden hallintaan  1

Kun oma talous on hallinnassa, elämä on stressittömämpää. Raha-asiat aiheuttavat turhaa stressiä monille ja huolet seuraavat joka päivä. Nukkuminekin on vaikeaa. Oman talouden kuntoon laittaminen on yksi tärkeimpiä asioita arjessa. Onneksi on muutamia helppoja asioita, joita voit tehdä oman talouden hallisemiseksi. Katsomme aihetta tarkemmin tässä blogissa.

Laita budjetti kuntoon

Olivat tulosi sitten kuinka suuret tai pienet tahansa, jokaisella pitäisi olla selkeä budjetti. Budjetin tarkoituksena on varmistaa, että kaikki laskut saadaan maksettua ajoissa ja että henkilökohtainen talous pysyy plussalla. Budjetin tekeminen on loppujen lopuksi melko suoraviivaista.

Aloita ensin kirjaamalla ylös kaikki tulosi. Siihen pitää laskea mukaan palkkatöistä saatavat tulot, tuet, vuokratulot ja muut mahdolliset lisätulot. Tuloista miinustetaan sitten menot, eli vuokra, puhelinlasku, sähkölasku, ruokalasku, matkakulut ja muut kulut.

Parhaassa tapauksessa tämä luku jää plussalle. Plussalle jäävän määrän voi helposti siirtää omalle säästötilille tai laittaa sen sijoituksiin.

Valitettavasti välillä käy niin, että tuloista miinustettujen menojen jälkeen talous on miinuksella, tai ainakin hyvin tiukalla. Tässä tilanteessa pitää katsoa vakavasti omaa budjettia ja tehdä pieniä muutoksia, joiden avulla talouden saa plussalle.

Kilpailuta vakuutukset ja palvelut

Pakolliset kuukausittaiset tai vuosittaiset kulut, kuten vakuutukset, sähkölasku ja puhelinlasku kannattaa kilpailuttaa. Vakuutusmaksut esimerkiksi nousevat joka vuosi ja yhdistämällä kaikki vakuutukset saman katon alle, voit säästää pitkän pennin. Sähkölaskuissa voi myös säästää joitakin euroja kilpailuttamalla oman sähkösopimuksen.

Puhelinlasku on myös monille suuri kulu kuukausittain. Ilman puhelinta ei kuitenkaan enää nykypäivänä eletä, joten kannattaa tarkistaa, olisiko mahdollista saada edullisempi liittymä tai sopimus.

Karsi turhat kulut

Jos budjettisi on miinuksella tai hyvin tiukalla, kannattaa syynätä budjettia ja katsoa, onko siellä turhia kuluja, jotka voi karsia pois. Voit esimerkiksi vähentää leffassa käyntiä, vaateostoksia tai matkustelua. Vaikka viihde on tärkeää, joskus edullisemmat viihdesuunnitelmat voivat auttaa säätämään rahaa ja venyttämään penniä.

Automaattinen säästäminen

Säästötili kannattaa avata esimerkiksi omaan pankkiin tai muuhun pankkiin, joka tarjoaa hyvän koron omalle talletukselle. Säätöt on hyvä automatisoida lähtemään omalta tililtä esimerkiksi joka viikko tai joka kuukausi. Näin varmistat, että säästötilisi kasvaa tasaisessa tahdissa.

Anna jokaiselle eurolle työ

Warren Buffett (https://www.forbes.com/profile/warren-buffett/#8627a7a46398), kuuluisa yhdysvaltalainen miljonääri, opettaa laittamaan jokaisen euron töihin. Sinun pitäisi tietää tarkkaan, mihin eurosi menevät ja mitä ne tekevät. Mitä paremmin tiedät, mihin rahasi menevät, sen paremmin voit hallita omaa taloutta.


Korkokaton kiristys - auttaako se suomalaisten velkaantumisen ehkäisemistä?  1

Vuodesta 2005 saakka Suomessa toimineet pikavipit saivat alkuvuosina suomalaiset velkaantumaan huimaa vauhtia. Nämä amerikkalaisista payday loans -lainoista ideansa saaneet lainat olivat teoriassa hyvä idea, mutta pahaa-aavistamattomat ja sinisilmäiset suomalaiset luottivat liikaa yhtiöiden rehellisyyteen. Niinpä pikkuhiljaa sadat tuhannet suomalaiset velkaantuivat huimien korkojen ja kulujen seurauksena.

Vaikka vuonna 2013 korkokattoa kiristettiin ja todellinen vuosikorko oli sallittu maksimissaan 50 prosenttiin, se ei auttanut itse ongelmaa. Se nimittäin päti vain alle 2000 euron lainoille, jolloin pikavippityritykset katosivat markkinoilta viuhahtaen ja tulivat takaisin tarjoten suurempia lainoja, tai joustoluottoja sekä kulutusluottoja.

Niiden avulla yritykset kiersivät korkokattoa ja tarjosivat suomalaisille suurempia lainoja. Tämä ei siis auttanut velkaantumisessa - päinvastoin. Suomalaiset ottivat suurempia lainoja ja velkamäärä vain kasvoi. Nykyään suomalaisilla on velkaa niin paljon, että sitä pursuaa ovista ja ikkunoista - monen luottotiedotkin ovat menneet.

Vuoden 2019 korkokatto asetettiin 20% ja se pätee nimelliskorkoon. Lisäksi se koskee ihan kaikkia lainoja, eikä ainoastaan pienlainoja. Tämä oli hyvä veto ja se pakottaa yritykset alentamaan korkojaan ja asettamaan kulutkin asiallisiksi niin, etteivät ne saa ylittää 150 euroa vuodessa. Lisäksi nykyään yritysten pitää tutkia lainanhakijoiden taloudellinen tilanne paremmin kuin ennen. Siksi lainan saaminen on nykyään hankalampaa, mikä voi loppujen lopuksi olla hyvä asia ainakin suomalaisten kannalta.

Toisaalta sitä on vaikea sanoa, kuinka paljon tämä uusi korkokatto tulee vaikuttamaan velkaantumisen ehkäisemiseen. Ehkä uudet yritykset keksivät taas tavan kiertää korkokattoa. Tällä hetkellä suomalaisten keskuudessa suurin ongelma lienee kuitenkin se, että velkaa on liikaa ja niiden pois maksaminen on monelle vaikeaa tai jopa mahdotonta.

Takuusäätiö voi auttaa velkojen pois maksamisessa ja budjetoinnissa. Tällä hetkellä pitäisi kannustaa suomalaisia maksamaan velkoja pois ja tekemään tehokkaita velkajärjestelyjä, jotta vanhat pikavipit ja muut lainat saadaan maksettua pois.

Vaikka vuodesta 2005 on jo tovin aikaa, monet maksavat edelleen pois lainoja siltä ajalta. Pikavippi- ja lainakierteeseen joutuneet ovat monet edelleen loukussa ja ne saattavat seurata vielä vuosi tolkulla. Millä tavalla suomalaiset saadaan maksamaan velat pois ja laittamaan talous kuntoon? Ja tuleeko uusi korkokatto auttamaan suomalaisten velkaantumisen ehkäisemisessä tulevaisuudessa?