Olen aina ollut tarkka siitä, mitä itsestäni kerron uusille tuttavuuksille. Ja on asioita, joita en varmasti ikinä kerro kellekään. Hirveän usein musta saa sellaisen kuvan, että olisin tosi avoin ihminen, mutta mun läheiset ystävät tietävät sen, etten juurikaan omista asioistani kertoile.
Toki keskusteluissa ja tässä blogissakin tulee heitettyä suhteellisen avoimesti omista jutuista, mutta mulla on sellaisia piirteitä ja asioita, joista ei kukaan mun läheisimmistäkään ihmisistä tiedä. On vain yksi ihminen, joka tietää 99prosenttisesti ne asiat, joita mulle on elämän aikana tapahtunut, häneen voin luottaa.
Viime kerralla, kun uskalsin avautua omista ”ongelmistani” eräälle ihmiselle, hän käytti sitä tietoa murskatakseen mun itsetunnon. Ja teki sen vielä aika törkeästi. Tuon ihmisen vuoksi musta tuli vieläkin varauksellisempi ihminen, kuin mitä jo olin valmiiksi. En tiedä onko se hyvä, vai huono juttu, että mun uudet tuttavuudet joutuvat kärsimään mun luottamuspulasta.
Kun jälleen luotin ihmiseen sain siitäkin näpeilleni. Vaikka se olikin vahinko, mitä sattui, se vaikutti silti muhun todella paljon. Ja tulee luultavasti vaikuttamaan lopun elämäni. Joka kerta, kun olen avannut itseni jollekin ihmiselle, niin olen saanut näpeilleni.
Miksi siis pitäisi vielä jaksaa uskoa siihen, että ensi kerralla kun avaudun en saisi näpeilleni. On aika raskasta olla tämän luonteinen ihminen.