Pidempää stooria, referointi lopussa capseillä.
Pitkästä aikaa on henkisesti niin vaikea olla että se vaikuttaa fysiikkaan. Ahdistavaa oloa kurkussa, painetta rinnassa, voimattomuutta…perinteisiä masennuksen psykosomaattisia ilmiöitä. Kaikki vain koska koen itse juuri nyt vähäpätöiseksi ja riittämättömäksi.
Kuulostaa naurettavalta, ainakin itselle. Toisaalta, kun katsoo ympäröivää maailmaani niin hyviä asioita alkaa olla vaikea nimetä enemmälti. Tiedän, moni olisi todella onnellinen niistä asioista joita omistan, saan tehdä ja joihin saan osallistua.
Ongelma ei toki ole siinä etteikö perusastelma ole kunnossa. Töitä on, vieläpä ihan hyviä ja osiltaan antoisia, katto on pään päällä, rahaa sen verran ettei tarvitse elää puurolla, ystäviä, satunnaista romantiikkaa, riittävästi turvaverkkoa että vaikka kaikki menisi alta en siltikään joutuisi mihinkään yömajaan eltaantuneen virtsan hajuun nukkumaan.
Riittääkö tämä? Ei, valitettavasti. Vika ei ole siinä miten asiat ovat paperilla vaan miten ne esiintyvät käytännössä tietyillä osa-alueilla.
Rupesin katsomaan menneisyyttäni. Työasioitani, suhteitani ihmisiin yms. juttuja ja havaitsin olevani käyttöväline. Täytän tarkoitukseni ja jään taustalle tai päädyn kierrätykseen. Työjutuista en tiedä mutta vapaa-ajan ihmissuhdeasioissa kyse ei ole kuitenkaan ihmisten tietoisesta ratkaisusta. Jos olisi niin tähän ikään sen olisi jo oppinut näkemään mitä on tulossa kenenkin taholta.
Näin ei toki ollut aina. Ystäviä kun on jo 23 vuoden takaa niin on vaikea kuvitella että sen ajan ihmisille olisin ollut ns. väliaikaisratkaisu, varsinkaan kun kaikki sen ajan ystävät ovat vielä enemmän tai vähemmän kuvioissa. Murrosvaihe oli nähdäkseni siinä kun lakkasin valittamasta suunnilleen kaikesta mahdollisesta. Sen jälkeen ihmiset ovat seilanneet elämäni ohi melkoisella tahdilla. Vähintäänkin ristiriitaista. Heti kun ryhdistäydyin aloin saamaan turpaan ihmissuhdepuolella. 😀
Tarkastelin ”lämpimikseni” (tuli kyllä sisäisesti pirun kylmä) omaa rooliani ihmisten elämissä, sikäli kun ovat olleet vähemmän pysyviä kontakteja. Havaitsin että olen toiminut toistaiseksi esimerkiksi ponnahduslautana, sylkykuppina, positiivisena ja varoittavana esimerkkinä, ”maailman kirkastajana”, itkumuurina, ikkunana ihmiseen itseensä niin hyvässä kuin pahassa, peilausalustana, pystyynnostajana, tukena… Kaikilla näillä ”oli ja meni-tutuilla/ystävillä” on yhteisenä piirteenä jokin ongelma itsensä ja/tai maailman kanssa. Prosessin aikana he ovat löytäneet itsestään tai maailmastaan jotain joka on antanut heille uudenlaisen näkökulman, joka puolestaan on auttanut löytämään jotain joka on joko auttanut heitä eteenpäin elämässään tai oppimaan jotain itsestään. Tuloksena tasapainoisempia ihmisiä jotka ovat tyytyväisempi olemiseensa maailmassa…mikä siis on hienoa muttei silloin kun se tapahtuu jatkuvasti minun kustannuksellani. Parisuhdeympyröissä koomisesti exät ovat löytäneet sen unelmiensa miehen suoraan tai ainakin melkein heti kun lusikat on jaettu. Nopein ehti naimisiin vuoden sisällä siitä kun lakkasimme seurustelemasta. Löysi kyllä ihan asiallisen äijän joten olen hyvin tyytyväinen hänen onnestaan.
Olen kyllä huomannut tämän jo vuosia sitten, ei siinä, ja siitä asti yrittänyt muuttaa kaavaa. On melkoisen raskasta pitkän päälle olla se tyyppi jolta otetaan se mitä tarvitaan ja sen jälkeen viskataan sivuun…siis siitäkin huolimatta ettei tämä ole tahallista näiden ihmisten taholta. Jotain kuitenkin teen väärin koska muutosta ei synny. Aletaan olla niillä rajoilla ettei viitsi sitoutua uuteen ihmiseen vaikka tästä tulisikin rakas. Käy vähän niin kuin sotaveteraaneille joita ei kiinnostanut asioida tulokkaiden kanssa. Miksi sitoutua henkisesti ihmiseen joka todennäköisesti häviää omasta elon piiristä tavalla tai toisella hyvin pikaisesti. ”It is better to have loved and lost than to have never loved at all.” Ikivanha fraasi joka on menettämästä uskottavuuttaan uhkaavalla vauhdilla.
Kummasti viimeaikoina on alkanut toi kodin ylhäinen yksinäisyys ja rauha maistumaan aika hyvältä. Sinällään hanurista koska tähtäin on jo vuosia ollut siinä perheen perustamisessa.
Referaatti: ELÄMÄ ON PASKAA JA SE, ETTÄ SE ON PASKAA NÄIN JOULUN ALLA ON PERSEESTÄ!