Suomen hallituksen EU-ministerivaliokunnan asialistalla oli marraskuun viimeisenä päivänä rahoitusmarkkinavero. Katainen ”päätti”, ettei ole Suomen edun mukaista lähteä mukaan piloottihankkeeseen, jota hallituspuolueiden enemmistö kannatti. Ylen mukaan hallituksen keskusteluissa ammuttiin kovilla ja vilautettiin jopa vaalikorttia. Ei yllättänyt. Se, miten näin tiukasti hallitusta ideologisesti jakavasta asiasta keskusteltiin, on paljon kiinnostavampaa. Kun markkinoille vittuillaan, finanssisektori ärähtää.
Rahoitusmarkkinavero tarkoittaa kahta veroa. Aktiviteettivero peritään pankkien liiketuloista ja transaktiovero arvopapereiden kaupankäynnistä. On siis syytä muistaa, että kolaus on kovin pankeille, ei valtiolle, joka kasvattaa verokertymää. Kataisen tarkoittamat pienet muutokset ovat komission esittämä 0,1 prosentin vero osakkeiden ja joukkolainojen ja 0,01 prosentin vastaava johdannaisten kaupan arvosta.
Katainen puolusteli päätöstä työpaikoilla. ”Pienetkin liikkeet Suomessa voivat johtaa työttömyyden kasvuun siinä, että pankkiliiketoimintaa siirtyy Suomesta toisiin maihin”, pääministeri kertoi toimittajille selitettyään Suomen kantaa Ranskan presidentti François Hollandelle. Työttömyys-kortin ohella rahoitusmarkkinavero on herättänyt useita lähihistoriasta tuttuja mörköjä.
Kun poliitikko väittää, että suuren rakenteellisen uudistuksen suurin yksittyinen este on 37 000 pankkitoimihenkilön työllisyysnäkymät, tai kun etujärjestö väittää pörssikaupan siirtyvän Ruotsiin, kyse on joko silkasta hämäyksestä tai puhtaasta tietämättömyydestä. Komission esityksen mukaan, arvopaperikaupasta maksetaan aina vero EU-alueella myönnetyistä arvopapereista. Nallewahlroosien verbaali haja-ammunta on pelkkää retoriikkaa. On pelottavaa, jos päättäjä tai toimittaja ei erota irrationaalista uhkausta rationaalisesta.
Rahoitusmarkkinavero ei ole rangaistusvero finanssisektorille toisin kuin Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi totesi tiedotteessa. Kun Katainen vielä epäilee, finanssiala tietää kyllä itse, miten asiat ovat: ”Lakiesityksen mukaan pankkivero saattaa myös aiheuttaa paineita pankkien yritysjärjestelyihin, joilla puolestaan olisi vaikutusta veron kertymään. Lisäksi esityksessä myönnetään, että pankkiverolla voi vaikuttaa myös pankkien henkilökunnan määrään. Nämä arviot osuvat nappiin”, Piia-Noora kirjoittaa. Pankkien henkilökunnasta on jälleen kova huoli vaikka viimeiset vuodet on leikattu.
Kaupin mainitsemien ”yritysjärjestelyjen” myötä pääsemme itse asiaan eli kansainväliseen verokilpailuun. Rahoitusmarkkinavero on yksinkertainen keino rajoittaa verokikkailua välittäjämaiden välillä sekä toisaalta nopean kaupan ja kuuman rahan aiheuttamia kuplia. Toisin sanoen: veron keskeinen tarkoitus on estää nykyisen kaltaiset pankkikriisit. ”Pragmaattisten kansallisten kustannus-hyöty-laskelmien sijaan veroa olisikin syytä arvioida siltä kannalta, mikä on sen vaikutus rahatalouden pitkän aikavälin institutionaaliseen kehitykseen ja kapitalismin muutokseen”, Jussi Ahokas kirjoittaa Raha ja Talous -blogissa. Ei pahemmin arvioitu. On paradoksaalista, että finanssimekanismi, jonka tarkoitus on vaikeuttaa veronkiertoa kääntyi suomalaismediassa instrumentiksi, joka aiheuttaa veronkiertoa.
Vuonna 1994 Paul Krugman julkaisi kirjoituksen, jossa hän lyttäsi ns. Aasian ihmeen. Liki puolet kaikista kehittyviin maihin suuntautuvista investoinneista kohdistui Kaakkois-Aasiaan (eri toten Thaimaaseen, Etelä-Koreaa, Indonesiaan ja Malesiaan) korkeiden korkotuottojen toivossa. Samaan aikaan maat nauttivat 8-12 prosentin kasvuluvuista. Krugman huomautti, että tilanne on kestämätön, sillä kasvu ei perustunut kokonaistuotannon kasvuun vaan kuumaan spekulatiiviseen rahaan.
Kuten Krugman ennusti, kupla puhkesi Yhdysvaltojen laskiessa korkoa ja Japanin ja Etelä-Korean devalvoidessa valuuttansa. Kiina kasvoi ja investoinnit karkasivat Kaakkois-Aasiasta. Ulkomaisen velan kasvettu 180 prosenttiin bruttokansantuotteesta, Thaimaa päästi Bahtin kellumaan. Yksityinen velka räjähti käsiin ja IMF riensi hätiin. Valitettavasti. Kansainvälinen valuuttarahasto esitti Kaakkois-Aasian tiikereille lääkettä, joka ei ole koskaan toiminut eikä tule koskaan toimimaan eli rakennesopeutusohjelmia. Talouden tasapainottamisen sijaan ohjelmat keskittyivät markkinoiden avaamiseen ja julkisen sektorin roolin kaventamiseen. IMF uskoi sokeasti samojen ulkomaalaisten investointien, jotka aiheuttivat alun perin kriisin ratkaisevan sen. Uusliberalistista leikkauspolitiikkaa. Kyllähän te siellä Suomessa tiedätte.
Kaakkois-Aasian tilanne muistutti latinalaisen Amerikan velkakriisiä ja useita tulevia. Satu Hassi muistuttaa Uuden Suomen Puheenvuorossa, että: ”Rahoitusmarkkinaveron ainoa tarkoitus ei ole kerätä pankeilta ja finanssimaailmalta rahaa verokirstuun. Sen tarkoitus on myös hillitä nopeatahtista kauppaa, joka on silkkaa keinottelua. Juuri tämä nopeatahtinen ostaminen ja myyminen on ollut keskeinen tekijä niiden finanssikuplien luomisessa, joiden puhkeamisesta kaikki sitten kärsivät laman muodossa.”
Ilman rahoitusmarkkinaveron kaltaisia instrumentteja kuljemme kriisistä kriisiin marginaalien takoessa tähtitieteellisiä voittoja. Se jos joku on lyhytkatseista ajattelua. Suomi on virallisesti taantumassa ja euro-alue historiansa pahimmassa kriisissä. Silti keskustelu rahoitusmarkkinaverosta kulminoituu pankkitoimihenkilöiden työllisyystilanteeseen (no offense, pankkitoimihenkilöt), liiketoiminnan pakoon ja kuluttajille siirtyviin kustannuksiin. Ennemminkin finanssisektorin uhkauksia kuin rakentavia avauksia.
Toinen argumentti on eläkerahastojen tappiot. Tämä on yhtä söpöä kuin pankkitoimihenkilöiden muistaminen. Nopea kaupankäynti, johon rahoitusmarkkinaverolla koetetaan puuttua, suosii lähinnä spekuloijia toisin kuin pitkäjänteisiä sijoittajia kuten eläkerahastot. Toki myös eläkerahastot harrastavat nopeaa kauppaa, mutta eläkejärjestelmän tulevaisuuden haasteet ovat hieman veroa monimutkaisemmat.
Katainen ei ollut Maikkarin haastattelussa yllättynyt siitä, kuinka monta jäsenmaata piloottihankkeeseen osallistui. Silti hän katsoi Suomen kuuluvan Maltan ja Luxemburgin kaltaisten maiden joukkoon, jotka ovat veroparatiisejä. Kolmas argumentti väittääkin, että ajatus on hyvä, mutta toimiva vain globaalisti toteutettuna. Tämä on melkoisen absurdi argumentti, sillä sen esittäjät tietävät varsin hyvin, ettei vastaavankaltaista projektia toteuteta koskaan samanaikaisesti globaalilla tasolla. Jonkun pitää olla pioneeri. Hassi muistuttaa, että EU-alue on yhteenlaskettuna maailman suurin talousalue, joten kyse ei ole täysin merkityksettömästä pioneerikokeilusta.
Lobbarit lähtivät liikkeelle jo paljon ennen komission esitystä. On ihastuttavaa, kun Kauppi ja Katainen muistavat tavallista veronmaksajaa. Retoriikka on huolella valittua. Vero on rangaistus, suomalainen etu ja työpaikoilla uhkailu. Ainoa mahdollisuus kilpailukyvyn säilyttämiseksi on kilpailla verotuksella. Kukaan ei kertonut, miten paljon verotuksen kohdentamat ongelmat maksavat suomalaisille työpaikkoina ja menetettyinä verotuloina. Odotamme uutta ihmettä. Aasian ja Euroopan ihmeet eivät herätä epäilyjä, vaikka näissä ihmeet ovat pelkkää ilmaa. Nykyisellään järjestelmä luo ihmeen toisensa perään jättäen jälkeen savuavia raunioita.
Eurobarometrin mukaan 66 prosentin enemmistö eurooppalaisista kannattaa rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa. Iso-Britanniaa lukuunottamatta kaikki EU-alueen isoimmat taloudet ovat mukana. Suomessa, jopa hallituksen enemmistö oli veron kannalla, mutta finanssisektori onnistui kokoomuksen, rkp:n ja kristillisdemokraattien avulla kampittamaan Suomen osallistumisen. Pitäisi keskustella siitä, mistä ei keskusteltu. Kun Jutta Urpilainen ei halua dramatisoida kädenvääntöä verosta, hän ei halua kertoa, mitä kulisseissa todella keskusteltiin, ja kenen kesken. Tietyillä etujärjestöillä sana on Suomessa poikkeuksellisen painava.
Aina kun demokrattinen enemmistö alistuu lobbauskoneiston päätökselle, on syytä keskustella lobbauskoneistosta ja äänivallasta. On helppo tehdä uutinen uhkakuvista. Toivoisin medialta kykyä kyseenalaistaan tiettyjen asiantuntijoiden jääviys rahoitusmarkkinaverosta keskustellessa. Kuten Kauppi muistuttaa: ”Suomalainen finanssiala toimii terveellä pohjalla eikä se ole vastuussa Eurooppaa vaivaavasta kriisistä.” Suomalainen finanssisektori ei ajaudu kaaokseen rahoitusmarkkinaverosta. Se on terveellä pohjalla. Rahoitusmarkkinaveron sisältöön voi vaikuttaa vain osallistumalla. Nyt tyydymme odottamaan seuraavaa tarjousta josta kieltäytyä.
Itse olen elänyt siinä uskossa, että taantuma on kansantaloudelle huomattavasti kalliimpaa kuin pankkien liiketappiot. Mene ja tiedä. Moni on kuitenkin sitä mieltä, että markkinoiden olisi osallistuttava lamatalkoisiin uhkailun sijaan. Euroopan komission johtaja Jose Manuel Barroson sanoin: ”finanssisektorin on aika maksaa oma osuutensa.”
E: Istun oluella Saigonin keskustassa ja koetan luoda hedelmälliset olosuhteet matkustusaiheiseen blogaukseen. Se tulee lähiaikoina. Vietnam kuittaa.