[BOXSTORY 244]
File: Christel Sundberg
- Syntynyt: Helsingissä
- Pituus: 156 cm
- Paino: 50 kg
- Tuoksu: Kesäsade
- Juoma: Vesi, kahvi ja valkoviini
- Siviilisääty: Naimaton
[/BOXSTORY] [BOXSTORY 244]
Jaa/ei/poissa
Paljastamme Chisun yhteiskunnallisen vakaumuksen.
- Kondomit verovapaiksi: JAA
- Tupakointi kiellettävä kaikissa yleisötapahtumissa: EI
- Homoadoptio sallittava: JAA
- Pakolaiskiintiötä nostettava: JAA
- Doping urheilun arvokisoissa sallittava: EI
- Eutanasia sallittava: JAA
- Toisesta maisteritutkinnosta maksullinen: EI
- Naiskiintiöt pörssiyhtiöiden hallituksiin: EI
- Perustulomalli Suomeen: POISSA
- Metro Turkuun: EI
- Pääkaupunkiseudulle tietullit: EI
- EU:n maataloustuet lopetettava: POISSA
[/BOXSTORY]
Hei Sama nainen. Oletko yhä sama vai onko hype muuttanut sinua?
”Olen vielä samanlainen, sama mieli, sama sydän, sama nainen. Sama meininki päällä, mutta ei tässä vauhdissa oikein meinaa pysyä kyydissä. Aivan kuin olisi matkalla ja miettisi, että elää himassa tämän kaiken uudelleen. Päiväkirjasta voi onneksi bongailla juttuja. Viime viikolla menin yhtenä aamuna kahdeksalta nukkumaan, seuraavana viideltä, sitten kuudelta ja viideltä. Tänään heräsin kuudelta aamutelkkariin. Vuosi sitten en olisi hyväksynyt tällaista päivärytmiä. Olisin ollut vihainen, etten saa nukkua pitkään. Olisin mennyt sekaisin enkä olisi pystynyt hallitsemaan sitä, mutta nyt olen hirveän kiitollinen ja onnellinen kaikesta. Muutama päivä sitten kirjoitin päiväkirjaan vain yhden sanan. KIITOS.”
Kasvosi ovat miltei jokaisen lehden kannessa ja raadat promootiota aamusta iltaan. Lisäksi käyt keikoilla perhebändisi kanssa. Aika harvan taiteilijan unelma toteutuu yhtä täydellisesti.
”Laitoin juuri nimeni siihen vetoomukseen, jolla vastustetaan taiteilijoilta työnantajalle siirtyviä tekijänoikeuksia. Taiteilijoille sanotaan, että teidän pitäisi olla kiitollisia saadessanne tehdä tätä työtä. Hah. Kyllä se mua vähän häiritsee, että taiteilijoita syyllistetään ja haukutaan ahneiksi, jos ne haluavat korvausta tekemästään työstä!”
Avioliitto on sopimus, jonka aika moni rikkoo. Vanhempiesi erottua muutit kolmeksi vuodeksi äitisi kanssa hänen sukunsa lähelle Mikkeliin. Olit neljävuotias. Milloin tajusit olevasi musikaalinen?
”Istuessani äidin serkun pianon ääressä ja tapaillessani Edvard Griegin Auringonnousu-biisiä. Mieti mikä hallelujaafiilis tuli nuorelle tytölle Griegin Peer Gyntistä! Vähän siisti. Tuijotin pianoa ja tajusin, että tätä mä haluan soittaa, vaikka en osannut mitään vaan lähinnä klähmin menemään. Kuusi vuotta kului ennen kuin sain oman pianon ja opin kunnolla soittamaan. Siinä välissä ehdimme muuttaa takaisin Helsinkiin. Laajasalossa oli hyvä asua, koska sekä ala- että yläasteella oli tosi salliva musiikkikulttuuri. Opettajina olivat muun muassa Tommi Varis ja Petri Laaksonen. Mä lauloin kuorossa ja soitin kaikkia instrumentteja.”
Ja kuuntelit äidin kanssa Abbaa?
”Joo. Isän ja äidin käydessä läpi aika rankkaa avioeroa mutsi kuunteli The Winner Takes It All- biisiä. Väliin vedettiin Tina Turnerin Simply The Best.”
Olet nyrkkeilyt SM-tasolla. Miksi aloitit 14-vuotiaana nyrkkeilyn?
”Teininä olin aika räkis, ihan stereotypiapissis. Hengasin Nesteellä frendien kanssa ja katselin kun kundit virittelivät Monkey-mopojaan. Mäkin olisin halunnut sellaisen, mutta isä ei antanut. Jotenkin mua viehätti tietynlainen kovismeininki. Sellainen mä olen, hakeudun helposti ääripäihin ja olen tosi ristiriitainen persoona. Jossain vaiheessa oli pakko päästä nyrkkeilemään. Valmentaja Henkka bongasi mut kuntonyrkkeilystä ja kysyi tulenko pistehanskaharjoituksiin. En ottanut kuin kolme matsia ja sain aina turpiini kolme nolla. Tytöt eivät lyö kovaa, mutta olihan se nöyryyttävää. Ensin menet kehään uhon kanssa ja sitten tulee turpaan. Oli silti siistiä kantaa treenikassia ja sitoa huolella kädet takahuoneessa. Siinä oli soturimeininkiä. Nyrkkeily on mun mielestä erittäin hyvä harrastus. Jos mun lapset haluavat joskus kokeilla niin siitä vaan. Nyrkkeilijät ovat aitoja ihmisiä. He eivät harrasta pelejä, vaan ovat suoria: vedetään!”
[AD]
Oletko feministi vai onko aate mielestäsi vanhanaikainen?
”Olen, mutta vierastan äärimmäisyyksiä. Feminismistä tulevat ensimmäisenä mieleen palavat rintsikat. Kuva on vanhentunut, sillä mieskin voi olla feministi.
Tarvittaisiin uusi sana, miten olisi tasa-arvonisti? Feminismin ajatukset sopivat kaikkeen, eri kulttuurien ja rotujen tasa-arvoon. Jos Kolmen Sepän patsaalla leikattaisiin joltain suomalaiselta tytöltä sukupuolielimet, siitä nousisi varmasti meteli, mutta suurin osa sovinismista on arkista. Menin pari päivää sitten lataamaan massia kuukausikorttiin, kun se jätkä alkoi vaihtaa sitä settiä. En tiennyt että ne pitää vaihtaa, joten olin ihan että hei mitä sä teet. ”Ei susta välitä yksikään poika ellei sulla ole tällaista settiä”, se sanoi. Tätä on naisen elämä, sun pitää aina vähän taistella. Mä olin väsynyt ja mietin eikö, R-Kioskilla voisi saada sen pelkän informaation. Kai sitä olisi toisaalta paskana, jos kukaan ei flirttailisi.
Koskaan ei ole hyvin.”
Vahvana hetkenä kirjoitit Miehistä viis -biisin. Mulla on sydän ja se toimii. Ja takkuinen tukka, mutta hiukset kuitenkin. Mulla on 22 hammasta jotka sua puree jos lähelle tuut. Mistä kappale kertoo?
”Vahvana? Haha! Se kertoo siitä, että naisella on kaikki, mutta mikään ei voita sitä kun ihastuu tai rakastuu. Kun on rauha toisen ihmisen tai vaikka perheen kanssa. Mutta ennen kuin pääsee balanssiin toisen ihmisen kanssa, on päästävä tasapainoon itsensä kanssa. Sen takia on hyvä mennä luolaan meditoimaan.”
Siinä biisissä on jotenkin slaavilainen meininki?
”En tiedä slaavilaisuudesta, mutta rakastan Those Were The Days My Friend -biisiä. Siinä jengi pitää hauskaa, laulu soi ja on rempseä meininki. Ehkä se johtuu siitä, että kirjoitan tosi vahvoja melodioita. En himmennä niitä.”
Baden Badenissa kylvetään kyynelissä ja monessa biisissä riudutaan rakkaudesta. Omassa kämpässä asuva muusikko soittaa valkoista pianoa eikä harrasta rankkoja kannanottoja?
”En tiedä olenko elänyt niin hyvää elämää, että mun ei tarvitse olla vihainen. Mä olen lähinnä surullinen. Olen tarkkailija, joka näkee elämän ristiriidat. Elämässä on aina kaksi puolta ja kaksi tarinaa. Asuessani äitini kanssa hän piti minusta huolta ja mä pidin hänestä huolta. Hän ei ikinä painanut mua alas ja ehkä sen vuoksi häntä kohtaan ei syntynyt kapinaa. Nyt on ihana nähdä ystävien saavan lapsia. He huolehtivat niistä hirveän hyvin. Meidän vanhemmat ovat sota-ajan lapsia ja heillä on ollut aika paljon ongelmia. Heitä ei silti pidä syyllistää mistään, vaan ymmärtää. Äiti ei päässyt naisena edes yksin baariin mun ikäisenä. Kun sota-ajan lapsuuteen lisätään identiteettikriisi, 1960-luvun kukka-ajat, 1980-luvun avoautolla ajelut ja 1990-luvun lama, aletaan olla aika hukassa. Kokeile kasvattaa siinä lapsia. Melkein kaikki kaverini ovat avioeroperheistä ja siksi he osaavat arvostaa sitä, että asiat ovat hyvin. He tsemppaavat kauheasti suhteissaan pitääkseen yllä rauhallista ja idyllistä meininkiä. Se ei ole kulissia vaan toimintaa, puhumista ja asioiden käsittelyä.
Sadan vuoden aikana on tapahtunut hirveästi asioita. Isoäiti todisti hehkulampun syntymistä. Niin kauan kuin minä olen ollut olemassa, on ollut myös puhelin. En usko syyllistämiseen. Jos mun sukupolvea syyllistetään helposta elämästä, niin kuinka paljon sodan kokenut sukupolvi syyllisti äidin sukupolvea?
Nyt halutaan olla kotona kello viisi ja istua yhdessä ruokapöytään. Mulla on kolme läheistä kaveria joilla on kaikilla lapsia ja he ovat kaikki halunneet jäädä himaan. He ovat halunneet olla kotona lapsen kanssa! Jossain vaiheessa pelättiin hirveästi sitä, että kaikki naiset lähtevät rakentamaan pelkästään uraa. Ei se niin ole. Monet miehetkin haluat olla kotona lapsen kanssa.
Ilmassa on rauhan ja turvallisuuden kaipuuta. Naiset voivat mennä puvussa ja salkku kainalossa töihin ja miehet jäädä kotiin jos siltä tuntuu. Eivätkä toiset miehet mollaa kotiin jääjiä vaan tukevat heitä.”
Paitsi perusuomalaiset leijonavaakunariipus-äijät?
”Ne, joiden elämää rajoittavat tatskat ja lähibaarit. Kotiin mennään ulkomaalaisten omistaman pizzerian kautta.”
Meinasin äsken kompastua keskelle katua kerjäävään romaniin. Pitäisikö heidät lähettää kontissa Romaniaan?
”Miten paljon kärsimystä pakolaiset kokevat ennen kuin he tulevat Suomeen! Kokeilen asettaa itseni samaan asemaan. Äitini on raiskattu, mutkin on ehkä raiskattu ja puolet perheestä ammuttu. Tulen hikisenä Suomeen kontissa, jossa on kuutio ilmaa. Mut on laitettu viikoksi mahdollisimman vähän tilaa vievään asentoon, joka on sekin ehkä ollut vähän ikävää. Tulenko ehkä iloisesti huutaen kontista ulos ja läimäytän käsiäni yhteen tyyliin: mä perustan oman yrityksen ja tarjoan Suomen kansalle töitä? Vai olenko ehkä pari vuotta vähän depressiossa ja mietin kuka olen, missä olen ja missä mun perhe on? Ihminen on sellaisessa tilanteessa ehkä vähän rikki. Hän ei puhu kieltä, ja varsinkin naiset ovat tosi huonossa asemassa. Niitä vaan piestään, piestään ja piestään. Mä olen kerran kokenut ulkomaalaisjengin patoutuneen vihan. Ajoin keskellä yötä fillarilla ja melkein kuolin. Mä vihaan ryöstäjiä ja raiskaajia, eikä tuollaista saisi tapahtua, mutta elämäni ihanin bussikuski on ollut ulkomaalainen. Bussikuskit ovat suurimmaksi osaksi vain vittuilleet minulle mutta tämä. Mulla ei ollut yhtään rahaa ja kun tekstiviestihomma ei busseissa, päde en voinut muuta kuin levitellä käsiäni. Se antoi mennä. Ihminen!”
Hyvä Suomi. Älä pelkää mustaa miestä?
Me ollaan niin pelokas kansa, että jos tuohon viereiseen pöytään tulee laulu soi ja soitto jatkukoon – meiningillä joku porukka, niin me ollaan äkkiä ihan paniikissa. Keskustelu on tärkeää. Rakastan keskusteluohjelmia, joissa puhutaan ja väännetään vähintään neljä tuntia. Tosielämän tilanteet ovat valitettavasti vähän juttelua haastavimpia. Niistä on paljon helpompi puhua kuin tietää miten niissä toimii. Mietin aina miten itse reagoisin jossain tietyssä tilanteessa. Pakko siteerata Michael Jacksonia, joka sanoo mitä tehdä. Peilin kautta kotiin.”
Äläkä jää liian pitkäksi aikaa sen eteen? Kärsit unettomuudesta. Mitä teit viime yönä?
”Ihmiset postaavat Facebookiin kaikenlaisia linkkejä, joista voi käydä lukemassa viihteelle vaihtoehtoa. Viime yönä viihdytin itseäni U Tubesta löytyneellä naisten ympärileikkauksista kertoneella dokumentilla. Elämää on myös muualla kuin linnan juhlien kahvikupissa makaavassa pikkulusikassa. Linnan ruokia katsellessa tuli mieleen Kalliossa viime viikolla näkemäni leipäjono. Siitä suora leikkaus takaisin linnan juhliin. Tämä on hurja maailma!”
