Sinä kuulut yhteisöön. Et voi välttyä siltä. Kuulut katsoessasi tiettyä tv-sarjaa, vieraillessasi konsertissa, ostaessasi vaatteesi tietystä liikkeestä.
Historiallinen yhteisö perustui elannon hankkimiseen ja jatkuvuuden turvaamiseen. Kun perusturvallisuuden tarpeet täyttyvät, jää tilaa henkistymiselle ja nautinnolle. Kaupunkilaiset yhteisöt rakentuvat kulutuksen, harrastamisen ja elämäntavan varaan.
“Musiikki on universaalia ja omiaan synnyttämään ikoneja”, tietää teknokulttuurin yhteisöjä tutkinut Markku “Cosmo” Salmi.
Yhteisöt syntyvät ja kuolevat nykyään nopeasti ja arvaamattomasti kuin sienet sadesäällä. Italialainen sosiologi Michel Maffesoli kutsuu näitä sattumanvaraisia yhteisöjä postmodernin ajan heimoiksi.
Pari vuosikymmentä sitten tilanne oli toinen: nuorten suosimissa alakulttuureissa oli helppoa tehdä jako kahteen punkkarien ja tedien välillä. Omaa heimoidentiteettiä rakennettiin toisen ryhmän vastustamisen kautta, ja paikoittain meno muistutti villin lännen inkkarit vastaan länkkärit -asetelmaa.
2000-luvulla jako tehdään kahden sijasta vähintään kahteenkymmeneen. Sotaisista asetelmista on siirrytty rauhaisaan rinnakkaiseloon, jossa heimot eivät juuri ole kiinnostuneita toisistaan. Nykyheimolle itsetarkoitus onkin tunne yhteen kuulumisesta. Tunnetta luodaan yhteisten symbolien, kuten ulkonäön, kautta.
Markku Salmen mukaan funktio on toimia irtiottona oravanpyörästä, astumisena arkikokemuksen ulkopuolelle.
Englantilaisen Zygmund Baumanin mukaan nykyaikainen identiteetti syntyy valintojen kautta, yksilö rakentaa itseään suhteessa ympäristöön tehden kulutus- ja muita ratkaisuja loputtominen mahdollisuuksien merestä.
Runsaudenpula on Baumanin mukaan johtanut siihen, että eräs pysyvä kiinnekohta, oma ruumis, on tullut entistä tärkeämmäksi. Näin ruumiin jalostusarvo nousee, ja omaa olemassaoloaan voi varmistaa kehonsa kautta. Näin selittyy alakulttuurien ympärille rakentuneiden heimojen tarve ruumiillisiin symboleihin kuten tatuointeihin.
Keskeistä on myös median kehitys ja populaarikulttuurin leviäminen: kuinka härmäläinen hevari olisi koskaan saanut selkeää kuvaa Marilyn Mansonin lavakäyttäytymisestä ilman televisiota? Nuoren median nousu 1980-luvun puolivälissä nosti helsinkiläisnuortenkin tietoisuutta mahdollisuuksien määrästä, ja heimokentän pirstaloituminen alkoi.
Maffesolin mukaan heimoihin kuuluminen on täysin vapaaehtoista. Heimon täytyy kuitenkin pysyä kiinnostavana, jotta siihen kuulutaan.
Heimonsa synnyttävät myös urheilu ja kulttimaineeseen nousevat televisiosarjat. Myös teknologinen kehitys synnyttää yhteisöjä: hyvä esimerkki ovat irc-kanavien live-tapaamiset.
Hiusrasva, flanellipaita ja terävät kengät
“Minä olen vähän hoocee-tapaus tämän fifties-intoni kanssa”, kertoo Miku Majuri, 32. Hän on kotinsa sisustusta myöten viisikymmenlukuun villiintynyt rokkari.
“Musiikki on homman ydin. Ei 1950-luku, niinkuin virheellisen fiftari-nimityksen perusteella luullaan.”
Miku toimittaa rock‘n’ rollin ilmiöihin keskittyvää Ducktails-lehteä, soittaa kahdessa yhtyeessä ja työskentelee alan levykaupassa. Mies löysi kulttuurin toisen aallon mukana 1970-luvun lopussa. Ensimmäisestä aallosta riittänee, kun mainitsee Elviksen.
“Sitä oli aika vaikeaa välttää 70-luvun Suomessa”, Miku summaa syitä intoonsa. “Spice Girls oli pientä sen rinnalla.”
Edellinen rock‘n’rollin tuleminen leimaa ihmisten asenteita rokkareihin edelleen. “Kun ajaa niittirotsi päällä prätkällä baariin, jostain kuuluu ‘taas ne rokkipojut tulee’. Suhtautuminen on jotenkin alentuvaa. Se johtuu teinibuumista.”
Majurin mielestä musiikki sanelee aina tyylin, eikä toisin päin. Oli sitten kysymyksessä modit tai tedit. “Suomessa sisäisiä alakulttuureja ei ole. Mutta ajoi sitä jenkkiraudalla tai prätkällä, 99 prosenttia sanoutuu irti Rock ‘n’ Roll-McDonaldsin tai Grease-musikaalin kaltaisesta popularisoinnista. Ne ovat fifties-kulttuuria, eivät rock‘n’rollia.”
Fiftarit
- Määrä: Noin 10 000 (koko maassa)
- Reviiri: Entinen Country Star Sörnäisissä, Stella Star club
- Tuntomerkki: Rasvaletti
- Ikoni: Elvis
Jamaika koivujen katveessa
“Euroopassa reggaelta odotetaan jonkinlaista aitoutta, se liitetään 1970-luvun roots-musiikkiin”, tietää Tommi Tikkanen eli Bommi-Tommi, 23. “Itse asiassa reggae on valtava sulatusuuni, synteesi afroamerikkalaisesta ja afrikkalaisesta musiikkiperinteestä.”
Synteesiä on Bommi-Tommin omakin musiikki: lattea hörppivä mies tunnetaan parhaiten Soul Captain Bandista, jossa hän soitti koskettimia. Yhtye julkaisi yhden harvoista suomenkielisistä reggaelevyistä syksyllä 2001.
12-henkisen yhtyeen yllätyssuosion jälkeen Tommin polku on kulkenut musiikkilukiosta löytyneiden soittokaverien kanssa muutamaksi epästaattiseksi projektiksi. Soul Captain Band tottelee nykyään nimeä Ylivoima, ja keikkailu jatkuu. Tommi tuottaa Paukkumaissi-yhtyeen lastenlevyä, vetää omaa ohjelmaa Radio Helsingissä, ja yksi yhteisprojekteista soittaa levyjä soundina. Sana tarkoittaa soundsystemia, eli muutaman dj:n kokoonpanoa.
Reggaen katsotaan syntyneen Studio One -levy-yhtiössä vajaat 40 vuotta sitten. Yhtiö on jäänyt vähemmän tunnetuksi kuin suurin tähtensä Bob Marley.
“Reggae ja rastauskonto eivät ole yksi yhteen”, Bommi-Tommi tahtoo muistuttaa ja näpeltää omia dreadlocksejaan. Kolmannen vuosituhannen pohjolassa hiustyylillä ja alkuperäiskulttuurilla ei kuitenkaan ole enää tekemistä keskenään, vaan trendi on päässyt leviämään.
Rastafarismi perustuu henkilökulttiin etiopialaisen nationalistijohtajan Haile Selassien ympärille ja ajatukseen paluusta ihmisen alkukotiin Afrikkaan.
“Koen jotain aattellisia puolia puhutteleviksi. Kuten juurille paluun. Suomalaisillakin on globalisaation alla oma, elävä kulttuuri. Mä pidän nykyään jokaista maallemuuttoa kulttuuritekona.”
“Mun elämässäni vaikutteet näkyvät, musiikin lisäksi soon come -mentaliteettina.” Mitä?
Tommi nauraa.
“Soon come tarkoittaa sitä, että asiat tapahtuvat ihan kohta. Pois turha kiire ja stressi.”
Reggaet
- Määrä: Soul Captain Bandin Jokaiselle tulta -levy möi 11 000 kappaletta.
- Reviiri: Talvisin Jamaikalla. Usein VR:n makasiineilla tai Vanhalla keikasta riippuen.
- Tuntomerkki: Ymmärtää Jamaikan englantia. Mustilla rastat.
- Ikoni: Coxsone Dodd, Studio Onen perustaja
Oikeutta eläinkunnalle
“Käymme yhdessä kaupassa ja menemme jonkun luokse kokkaamaan”, kertoo Vegaaniliiton puheenjohtaja Laura Aalto, 25. Kuulostaapa rauhalliselta. Eivätkö vegaanit olekaan eläinten oikeuksien puolustajia?
“Monet kettujen vapauttajat ovat vegaaneja, mutta veganismiin ei välttämättä liity eläinaktivismia”, Aalto täsmentää.
“Ajankäytön takia toimin tällä hetkellä vain vegaaniliitossa, mutta sympatioita on moneen suuntaan.” Sympatiaryhmiin kuuluvat eläin- ja ihmisoikeusjärjestöt ja “globaalia oikeudenmukaisuutta ajavat ryhmät”.
Vegaani ei käytä mitään eläinkunnasta peräisin olevaa: ei liivatetta, silkkiä tai villaa. Ei edes höyhentyynyä. Hän kunnioittaa kierrätystä ja ostaa vaatteensa kirpputorilta. Muita syitä olla ostamatta ovat lapsityövoiman käyttö ja epäeettiseksi leimautunut tuotemerkki. Virallisesti veganismi syntyi Vegan Society -liikeen toimesta Britanniassa 1944.
“Ei minuun hirveästi ennakkoluuloja ole kohdistunut.” Aalto on selvästi huojentunut. Hän opiskelee taidetta Satakunnassa, eikä pienellä paikkakunnalla ole ainuttakaan paikkaa jossa vegaani voisi ruokailla ulkona.
“Hiukan piruillen on asennoiduttu: vittuiltu porkkanoista ja tarjottu makkaraa. Mutta eivät ihmiset kauaa viitsi. Ja keskusteleminen auttaa aina.”
Aalto ei tunne kuuluvansa alakulttuuriin, niin arkipäiväistä veganismi hänelle on. Suurin osa hänen ystävistään kuluttaa samoin, ja luomutuotteet kuuluvat kuvaan.
Ruokavalio löytyi lukioaikoina. “Ihailin vegaaneja, ihmettelin, kuinka he pystyvät siihen. Jostain se kimmoke tuli, ja tuoteryhmiä alkoi putoilla pois. Vegaani olen ollut vajaat kolme vuotta.”
Vegaanit
- Määrä: Vegaaniliitolla jäseniä noin 500, yhteensä parituhatta (koko maassa)
- Reviiri: Asematunnelin S-Market, Ekokauppa Ruohonjuuri
- Tuntomerkki: Vihreä maihinnousutakki
- Ikoni: Branditeollisuuden vastainen No Logo -kirjailija Naomi Klein
Skate or die
“Eivät kaikki lumilautaile talvisin. Mua viehättää kesä ja katukulttuuri”, korjaa Juice Huhtala, 25. Hän on skeitannut vuodesta 1987.
“Huomasin olevani jonkin laajemman kanssa tekemisissä, kun ryhdyin lukemaan alan lehtiä ja katsomaan ulkomaisia skeittivideoita.” Juice on myös kilpaillut, mutta tyytyy nykyään kuvaamaan toisten taiturointia kaduilla. Hän työskentelee Freak Films -yhtiön kuvaajana.
Juice jakaa lautajalat musiikkimaun mukaan karkeasti kolmeen: nuorimmat kuuntelevat rappia, jotkut rockia ja osa “asennemusiikkia”, kuten Rage Against the Machinea tai punkkia. Juice haluaa kuitenkin muistuttaa, ettei erottelu ole niin yksinkertaista, eikä hän tahdo yleistää.
Skeittityyli on lyönyt läpi myös muotiteollisuudessa. Vaatteiden perusteella ei voi enää arvata, kuka harrastaa, kuka ei. Juicea tyylin leviäminen huvittaa.
“Murrosiässä kuvioihin tuli pukeutuminen. Olin yläasteeni ensimmäinen, jolla oli avainketju. Puolen vuoden päästä sellainen oli kaikilla!”
“Aina kadulla kulkevat eivät pysty hyväksymään skeittausta. Joskus vanhemmilla ihmisillä on sellainen asenne, että ähh. Vaan on tämä monipuolisempaa kuin joku saatanan sauvakävely!”
“Kaikki vanhemmat skeittarit ovat luovia”, Juice havainnoi. “He maalaavat, kuvaavat ja tekevät pienlehtiä. Näitähän yhdistää skeittaamiseen mahdollisuus urbaanin ympäristön käyttämisestä hyväkseen uusin tavoin.”
Skeittarit
- Määrä: 30 000–50 000 (koko maassa)
- Reviiri: Rampit ja aukiot kuten Kiasman edusta
- Tuntomerkki: Temppujen tekemisestä ulkosivuiltaan kuluneet kengät
- Ikoni: Temppumestari Mark Gonzales
Kuoleman kaveri
“Normaalielämä rivitalonpätkineen olisi ollut mahdollisuus, mutta se ei ole koskaan puhutellut”, toteaa Riitta Pasanen, gootti. Mustaan ja hopeaan pukeutuvat gootit ovat sävyisämpää väkeä kuin miltä näyttävät.
Suuntaus syntyi yhtyeiden kuten Sisters of Mercyn ja The Curen vaikutuksesta. Goottiheimo on imenyt vaikutteita niin metallimusiikista kuin punkistakin. Viime vuosina mm. Marilyn Manson on tuonut mukanaan kapinallisia vaikutteita.
Nykygootit voi jakaa kolmeen alalajiin: perinteisiin esteetikkoihin, punkkareita muistuttaviin indu-gootteihin ja metal-gootteihin. “Olen hurjan romanttinen, ja kauneudenpalvoja. Siis melko perinteinen”, Riitta kertoo.
Riitta on onnistunut yhdistämään intohimonsa elämäntyöhönsä. Hän on vaatealan yrittäjä, ja yksityisyrittäjällä on vapaus toteuttaa omia mieltymyksiään. Ikäänsä nainen ei suostu paljastamaan, hän sanoo olevansa “ikäpsykootikko”.
“Minulla on ollut taipumuksia gotiikkaan pienestä asti”, Riitta kuvailee elämäntapansa syntyä. “Olen aina ollut historiafriikki, hulluna scifi- ja kauhukirjallisuuteen. Viidentoista vanhana näin jossain punkkareita, ja se habitus kolahti.”
Gotiikka löytyi musiikin kautta. “Kämppis oli saada hjärtslaagin, kun kuuntelin Temple of Lovea (Sisters of Mercyn kappale) kaksikymmentä kertaa päivässä”, hän hekottaa. “Huoneeni seinät oli tapetoitu jätesäkillä, ja kaikki kalusteet maalattu mustaksi.”
Goottilaisuus on enemmän esteettinen suuntaus kuin ideologia, sillä heimoa yhdistää rakkaus tiettyyn musiikkiin, ulkomuotoon ja taiteeseen.
“Suomen goottiskene on siirtynyt enemmän Tampereelle. Vaikuttaa siltä, että siellä ravintoloitsijat ovat huomanneet goottien juovan paljon ja silti käyttäytyvän hyvin”, Riitta tietää. “Monessa paikassa ympäri Suomea pitkä, musta tukka on silti edelleen ongelma.”
Gootit
- Määrä: Tuska-festivaalilla kävijöitä 2002 noin 15 000
- Reviiri: Corner Bar, Tuska-festivaalit.
- Tuntomerkki: Mustat hiukset ja hopeiset korut
- Ikoni: Maila Nurmi eli Vampira elokuvasta Plan 9 from Outer Space (1959).
Pyhä liha
“Olen treenannut noin yhdeksän vuotta. Ensimmäisissä kisoissani olin vuonna 1999”, kertoo Armi Mutka, 29. Hän on kehonrakentaja eli bodari. Ensimmäisessä kilpailussaan hän voitti painoluokkansa Suomen mestaruuden.
“Olen aina ihaillut lihaksikkaita, kiinteitä vartaloita. Kävin aerobicissa, ja treenannut biccivetäjä alkoi opastamaan mua. Siitä se lähti.”
Vain noin joka kymmenes treenaaja on nainen. Eikö lihaksikas nainen herätä ennakkoluuloja? “Joissakin se herättää ihastusta, joissakin inhoa. Baarissa ihmiset saattavat supista vieressä”, palveluesimiehenä työskentelevä Armi kertoo. “Mutta hyvä palaute tulee kyllä suoraan. Viitseliäisyyttäni ihmetellään.” Hän treenaa nykyään kahdesti päivässä, viitenä päivänä viikossa.
“Kehonrakennus on rankempaa kuin fitness”, Armi täsmentää naisten suosiman lajin suhdetta omaansa. “Treenasin viisi vuotta seitsemän päivää viikossa ennen ensimmäisiä noviisikisojani. Fitneksessä ei tarvita kuin pari vuotta.”
Armi alkoi ymmärtää kehonrakennuksen paikoittaista fanaattisuutta dieetattuaan itsensä ensimmäistä kertaa kisakuntoon. Dieetissä tiukastakin kropasta poistuu vielä kymmenen kiloa painoa. “Ikävä sanoa, mutta oltuaan kerran kisakunnossa sitä ei ole enää mihinkään muuhun tyytyväinen. Muutos on niin älytön.”
Hormoneja Armille ei ole koskaan tarjottu. Oletus hormonien yleisyydestä on hänen mielestään liioiteltu, hormoneja syövät kun käyttäytyvät huomiotaherättävämmin kuin ne jotka eivät syö.
“Ravintotietous on noin seitsemänkymmentä prosenttia koko hommasta. Kuudesta kahdeksaan ateriaa päivässä, protskut ja hiilarit mitataan kaikki.”
Bodarit
- Määrä: Pari tuhatta (1-3 kuntosalia kohden koko maassa)
- Reviiri: Julkisilla paikoilla lähellä peiliä, pururadoilla ja punnerruspenkin luona.
- Tuntomerkki: Vaatteet kiristävät eri paikoista kuin tavallisesti.
- Ikoni: Arnold Schwarzenegger.
Modernit hipit
Peter “Pete” Gerkmania ei arvaisi psykedeelisen teknon eli psyken harrastajaksi. Vain oranssi Hallucinogen-teksti keskellä paitaa paljastaa 33-vuotiaan levykauppiaan intohimon. Recreational Recordshop -kauppa Albertinkadulla lopettaa pian, ja mies keskittyy Thirteen Productions -tuotantoyhtiöönsä ja Thirteen Records -levy-yhtiöön.
“Olisi hauskaa murtaa muuria psyke- ja klubiskenen välillä”, Pete toteaa.
“Moni kävijä olettaa, että bileiden pitäisi olla ilmaisia. Mutta jos artisti haluaa 4 000 puntaa illasta…”, mies kohauttaa huokaisten olkapäitään.
Psyke syntyi Goalla majailevien hippien ja trance-musiikin rakkauslapsena noin 15 vuotta sitten. “Goa-trance on melodisempaa kuin nykyinen psyke”, Pete huomauttaa.
Psykeväen tapaa metsäbileistä, joita järjestetään jopa kahdetkymmenet kesän aikana. Näin Petekin heimon löysi, tosin Chilestä. Kyseisissä bileissä oli 7 000 henkeä.
“Psykelle on ominaista visuaalisuus eli tilan koristelu. Sisällä järjestetyissä tapahtumissa se on mulle ihan yhtä tärkeää kuin äänentoisto ja soittajat.”
“Suomessa on erittäin elävä skene. Kuulijakunta koostuu pääasiallisesti noin 18-25 -vuotiaista. Mutta nuoret kuuntelijat ovat puhtaasti suomalainen juttu. Manner-Euroopassa tapaa keski-ikäisiä, joilla saattaa olla bileissä skiditkin mukana.”
Hipit
- Määrä: N. 1 000 henkeä maksullista tapahtumaa kohden Helsingissä, tapahtumia kuukausittain
- Reviiri: Kesäöisin soramontut, metsät ja muut valvomattomat alueet
- Tuntomerkki: Psykedeeliset kuviot vaatetuksessa
- Ikoni: Simon Posford Hallucinogen-kokoonpanosta ja Albert Hoffmanin polkupyörä.
Lähteet: Filosofinen aikakauslehti 4/1995: Heikki Lehtonen: Postmodernia yhteisöä etsimässä, Mielenterveyden konsensuskokouksen (30.9. -2.10. 2002) lehdistömateriaali, Taina Kinnunen: Pyhät bodarit (Gaudeamus 2001), Suurpää & Aaltojärvi (toim): Näin nuoret (SKS, 1996).
