Odottelen kauhulla, koska ovikello soi, ja saan kylään jonkun kiukkuisen isin tai äidin. Pidin nimittäin sellaisen puhuttelun tänään naapuritalon kakaroille, että ihme jos eivät juorua kotonaan.. Suunnittelin jo, että varaan kameran lähelle, ja tarkistin että pippurikaasu on omalla paikallaan nopeasti saatavissa…
Eilen sanoin ihan nätisti pojille, että se meidän parkkipaikka ei ole oikein sopiva leikkeihin, ja ettei traktorin tekemää lumikasaa ole tarkoitus levittää enää takaisin parkkiruutuihin. Ja että muutenkin isojen lapioiden ja lätkämailojen kanssa autojen luona touhuaminen on vähän riskialtista, autojen maalipinta kun on yllättävän kallista ja vahinko käy helposti.
MS tuli samaan aikaan paikalle, sanoi asiasta jo huomattavasti ärhäkämmin ja jätkät lähtivät urputtaen muualle. Tänään sitten toinen naapuri huomautti samoille pojille, kun viskoivat jalkapallon kokoisia jäälohkareita autojen luona. Ja koska mun autoni sattuu olemaan juurikin sen lumikasan vieressä, paloi pinna ihan totaalisesti. Uhkasin, että jos vielä kerran nään ne siinä parkkiksella, tuun ensin oven taakse kertomaan vanhemmille, ja sitten soitan poliisit. Muistin vielä mainita, että nyt jos johonkin autoon tulee joku kolhu, niin tiedetään kyllä ketä epäillään.
Helvetti, menisivät edes omalle pihalleen, niillä ole mitään asiaa meidän parkkipaikalle ylipäätään.
Ajattelin huomenna lähteä käymään perhekerhossa, pääsisi vähän pois täältä neljän seinän sisältä ettei ihan kokonaan leviä pää. Ja saisin vietyä sinne nuo tänään leivotut pullat kun pakkaseen ei mahdu. Ei saatu omalla porukalla tuhottua kaikkia, kun mahdollisesti tuloillaan ollut vieraskin perui kyläilynsä. Vaikka Vika kyllä kovasti olisi halunnut auttaa korvapuustien syömisessä!
Kun isot vuosi sitten aloittivat päiväkodissa, oli Tokalla tossut kokoa 21. Alkukesästä niistä tuli varpaat läpi, ostin seuraavat tossut kokoa 23. Vähän ennen joulua nekin kävivät jo pieneksi, ja Toka sai suoraan Ekalta siirtyvät tossut, taas paria numeroa isommat kuin entiset.
Maanantaina kun vein ipanat hoitoon, huomasin että taas Tokalla pilkistää isovarvas saumasta ulos. Kävin kaupassa, ja ostin tietysti uudet tossutkin – tällä kertaa numeroa 27. Nyt on sitten Ekalla ja Tokalla saman kokoiset tossut, tosin Tokalla vielä niissä vähän enemmän kasvuvaraa. Taitaa poika seurata enonsa esimerkkiä, kohta saa metsästää nelikutosen lenkkareita ympäri kyliä.