Jos kasvoit ilman sisaruksia, tiedät miltä tuntuu viettää tunteja omissa maailmoissasi ja olla siihen täysin tyytyväinen.
Se, mikä lapsena oli vain arkea, on aikuisuudessa harvinainen vahvuus: kyky viihtyä omassa seurassaan.
Kun hiljaisuudesta tuli kaveri
Lapsena ei ollut ketään, joka olisi vienyt lelut tai puhunut päälle. Oli vain sinä, mielikuvitus ja se outo rauha, joka täytti huoneen. Moni huomaa vasta aikuisena, että juuri tuo rauha on asia, jota he nyt etsivät joogasalilta, terapiasta tai viikonloppuretriiteiltä.
Ainoana kasvaneelle se on luonnollista. Hän tietää, ettei tylsyys tapa. Se on jopa tarpeellista: tila, jossa ideat syntyvät ja hermosto palautuu.
LUE MYÖS: Miksi perheen nuorin on aina hauskin, charmikkain ja vähän vastuuton – tiede selittää
Yksinolo ei ole yksinäisyyttä
Kun ei ole koskaan tarvinnut taistella huomiosta, on oppinut myös sen, ettei hyväksyntää tarvitse ansaita jatkuvasti. Se tekee ihmisestä rauhallisen ja usein yllättävän itsevarman: ei tarvitse olla äänekkäin huoneessa, jotta tulisi kuulluksi.
Moni aikuinen kamppailee sen kanssa, että hiljaisuus tuntuu epämukavalta. Ainoana lapsena kasvanut taas tietää, että hiljaisuus on joskus parasta seuraa.
Omillaan pärjääminen voi olla sekä siunaus että ansa
Ainoana kasvaminen opettaa luottamaan omaan tekemiseen. Kun kukaan ei auta, opit hoitamaan asiat itse ja nopeasti. Tämä tekee monesta ainoasta lapsesta aikuisena vastuullisen ja luotettavan, ihmisen joka saa asiat tapahtumaan.
Mutta samalla se voi tehdä avun pyytämisestä vaikeaa. Kun on tottunut olemaan se, joka selviää, saattaa unohtaa, että muiden tukeen nojaaminen ei tee heikoksi.
LUE MYÖS: Perheen keskimmäinen ei ole vain väliinputoaja – vaan usein perheen sosiaalinen liima
Sisarukset opettavat kompromisseja, mutta ainoana kasvanut oppii rajat
Lapsuudessa ei tarvinnut jakaa kaikkea, ja se jättää jäljen. Aikuisuudessa se näkyy kykynä tietää, mitä haluaa, ja sanoa ei silloin, kun jokin ei tunnu oikealta.
Se ei ole itsekkyyttä, vaan tervettä itsetuntemusta. Ainoana lapsena kasvanut tietää, että jos ei kuuntele itseään, kukaan muu ei tee sitä puolesta.
Rauha omassa seurassa on aikuisuuden ylellisyyttä
Siinä missä moni etsii yhteyttä itseensä ja harjoittelee läsnäoloa, ainoana lapsena kasvanut on elänyt sen todeksi lapsuudesta asti. Hän ei tarvitse seuraa tunteakseen olonsa kokonaiseksi.
Kun yksinolo ei pelota, ihmissuhteetkin muuttuvat: ne eivät ole paikka täyttää tyhjyyttä, vaan mahdollisuus jakaa elämää.
Ainoana lapsena kasvanut on itsenäisempi kuin muut
Lopulta kyse ei ole siitä, että ainoana kasvanut olisi parempi tai vahvempi, vaan siitä, että hän on harjoitellut itsenäisyyttä jo silloin, kun muut vielä harjoittelivat jakamaan leluja.
Ja se on taito, jota moni muu opettelee edelleen aikuisena.
