10 hyvää syytä olla äänestämättä

Saariahon kolumni

1. Kansanedustajat ovat ihan pihalla. Elämälle vieraita elättejä, jotka ajattelevat lähinnä itseään. Ja ovat politiikassa mukana, koska eivät mihinkään muuhun kykene, vaikka yrittäisivät. Miksi äänestäisin?

2. Eduskunnassa ei käsitellä mitään minua koskevia asioita. Ne eivät liippaa läheltäkään minun elämääni, minun maailmasta nyt puhumattakaan. En voi oikein ymmärtää, kenen asioita ne oikein ajavat. Miksi äänestäisin?

3. Kansanedustajat ajavat vain omia etujaan. Korottelevat palkkojaan. Nostelevat päivärahoja. Ajelevat ilmaiseksi taksilla ja Finnairilla. Ja matkustelevat seminaareihin sinne, tänne ja tuonne omaan napaansa tuijottaen. Miksi äänestäisin?

4. Kaikki menee Suomessa päin helvettiä. Kukaan ei tee oikeita päätöksiä. Syöksykierre jatkuu. Kukaan ei välitä. Yhteiskunta on muuttunut kylmäksi ja kovaksi. Ei täällä tavallisella ihmisellä ole mitään jakoa. Asialle ei todellakaan voi tehdä mitään. Miksi äänestäisin?

5. Samat naamat siellä aina pyörii vuodesta toiseen. Siksi niillä myös on samat jutut vuodesta toiseen. Kyllähän ne luvata osaa. Toteutuksen kanssa on sitten vähän niin ja näin. Miksi äänestäisin?

6. Ei minulla ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa mihinkään. Ei yhden ihmisen mielipiteellä oikeasti ole mitään merkitystä. Ne ovat ihan muut tyypit, jotka päättävät. Miksi äänestäisin?

7. Kaikki kansanedustajat ja puolueet ajavat aina ihan samoja asioita. Ei Suomessa ole todellisia vaihtoehtoja. Vaihtoehdot ovat silmälumetta. Samaa jengiä ne kaikki ovat ja ajattelevat loppupeleissä ihan samalla tavalla. Miksi äänestäisin?

8. Poliitikot eivät ole kiinnostuneita asiosta, ne ovat kiinnostuneita vain ja ainoastaan vallasta. Toista oli ennen, jolloin kansanedustajuus oli kunniatehtävä ja ihmisillä oli halu vaikuttaa asioihin. Miksi äänestäisin?

9. Ei kukaan minun tuttavapiirissäni äänestä. Ei kai kukaan ole koskaan äänestänyt. Politiikka ei kiinnosta. Miksi äänestäisin?

10. Eduskunnalla ei ole mitään todellista valtaa. Valta on jossain ihan muualla. Taloudella. Hallituksella. Ministeriöillä. Miksi äänestäisin?

Juuri siksi.

1 kommentti

Ivine

6.1.2003 17:27

Kerrankin ärsyärsy Saariaho naputteli lehteen kunnon kamaa! Yleensä sen ääriegoistiset ja yliprovosoivat jupinat vaan ketuttaa - mikä lienee tarkoituskin -, mutta tässä jutussa on munaa. Kaiken huipuks tää toimii varmaan koko kansalle. Mm. mulle tää todistaa, kuinka pölhöjä noi iankaikkiset sohvaperunaruikutukset oikein onkaan ja soffaperunoille kai juttu toimii omien ajatusten(???) pönkittäjänä. Hieno pätkä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi