2010 tulevaisuusseikkailu

Näin asiantuntijat ennustivat vuonna 2006.

Kuinka moni on pettänyt avo- tai aviopuolisoaan 31.12.2010?

Osmo Kontula, Väestöliiton dosentti:

"Eri tiedot viittaavat naisten osuuden kasvavan miesten osuutta nopeammin. Osaksi tämä johtuu naisten lisääntyvästä rehellisyydestä tunnustaa muita suhteitaan. Ennustan miesten osuuden olevan 55 prosenttia ja naisten 45 prosenttia."

Onko Nokian pääkonttori siirtynyt pois Suomesta 31.12.2010?

Hannu Seristö, Helsingin kauppakorkeakoulun kansainvälisen liiketoiminnan professori:

"Ei vielä silloin, mutta pikku hiljaa suomalaisetkin yritykset siirtävät pääkonttoreitaan ulkomaille. Suomen vahvuuksia pääkonttorimaana ovat turvallisuus ja vakaus. Heikkouksia ovat korkea verotus sekä kieli, kulttuuri ja ilmasto."

Minkä suomalaisen bändin keikat ovat kalleimpia 31.12.2010?

Tavastian Juhani Merimaa ennustaa, että Disco Ensemble saattaa olla nousukiidossa vuonna 2010.
Tavastian Juhani Merimaa ennustaa, että Disco Ensemble saattaa olla nousukiidossa vuonna 2010.
Juhani Merimaa, Tavastia-klubin toimitusjohtaja:

"HIM porskuttaa varmasti yhä keikkapalkkioiden kärjessä, ellei mitään radikaalia tapahdu. Mahdollisena ykkösenä voisi nostaa esiin Disco Ensemblen, jos bändin nyt hyvältä vaikuttava ura saa tuulta alleen."

Paljonko on hyväkuntoisen kaksion neliöhinta Helsingin keskustassa 31.12.2010?

Tommi Rytkönen, Kiinteistömaailman aluejohtaja:

"Arvioisin neliöhintojen nousevan maltillisesti yhteensä parikymmentä prosenttia. Jos keskimääräinen neliöhinta töölöläiskaksiosta on nyt 4000 euroa, tulee se vuoden 2010 lopulla olemaan 4800 euroa."

Ovatko Matti Nykänen ja Mervi Tapola naimisissa 31.12.2010?

Anne Pennanen, 7 päivää -lehden toimituspäällikkö:

"Eivät ole. He ovat tähän mennessä eronneet jokainen parillinen vuosi ja avioituneet parittomina vuosina. Saattaa toki olla, että he avioituvat uudelleen vuonna 2011."

Ovatko amerikkalaiset sotilaat jo poistuneet Irakista 31.12.2010?

Unto Vesa, Tampereen yliopiston rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen amanuenssi:

"Eivät ainakaan kaikki, valitettavasti. Irakiin on rakennettu amerikkalaisten tukikohtia ja joukkoja pyritään ohjaamaan niistä koko ajan näkymättömämmin."

Mikä on valmismatkojen suosituin kohdemaa 31.12.2010?

Anu-Eveliina Mattila, Finnmatkojen viestintäpäällikkö:

"Kaukoidän kohteet, erityisesti Thaimaa, kiihdyttävät nousuaan suosikiksi Kanariansaarten rinnalle. Tilanne voi 2010 olla jo puolet ja puolet. Pitkät, parin viikon talvilomat yleistyvät."

Mikä on perussuomalaisten kannatus 31.12.2010?

Jan Sundberg, Helsingin yliopiston valtio-opin professori:

"Perussuomalaisten kaltaiselle puolueelle antaa pontta pätkätöiden lisääntyminen, pitkäaikaistyöttömyys sekä kasvava maahanmuutto. Toimivalla puoluejohdolla kannatus voi nousta muutamasta prosentista viiteen prosenttiin."

5 kommenttia

macone

4.5.2006 21:33

missäköhän se kilpailu aiheeseen liittyen on?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Juunappa

8.5.2006 14:32

Siis vastaa kyselyyn, jos olet ennustanut oikein, lennät vuonna 2011 tai jotain Jaappaniin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Emily

8.5.2006 21:18

Niin siis, lehdessa luki ett siihen kilpailuun voi vastata netissakin, mutta tarkkaa osoitetta ei annettu ja mistaan ei oikein loydy? MISSA SE ON?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ostan kämpän 2013

13.5.2009 00:50

Paljonko on hyväkuntoisen kaksion neliöhinta Helsingin keskustassa 31.12.2010?

Tommi Rytkönen, Kiinteistömaailman aluejohtaja:

"Arvioisin neliöhintojen nousevan maltillisesti yhteensä parikymmentä prosenttia. Jos keskimääräinen neliöhinta töölöläiskaksiosta on nyt 4000 euroa, tulee se vuoden 2010 lopulla olemaan 4800 euroa."

Joopa joo, varsinaiselta asiantuntijalta sitten kysyitte... Kiinteistökusettajahan totta kai kertoo totuuden puhuttaessa asuntojen hinnoista, eli sen että hinnat laskevat vähintään seuraavat kaksi vuotta, mahdollisesti jopa seuraavat viisi vuotta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi