Aleksi Valavuori ja huonon anteeksipyynnön oppitunti

Valavuori naamioi homofobiansa “läpäksi”.

Anteeksipyyntö on vaikea asia. Sen huomasi Aleksi Valavuori, jonka “anteeksipyyntö” omista homofobisista kommenteistaan ei ollut edes anteeksipyyntö vaan ällöttävän läpän kääntämistä vitsiksi jälkikäteen ja sen jälkeen ihmisten syyttämistä ironian tajun puutteesta.

Kyseessä on Valavuoren maanantai-illan purkaus liittyen Lidlin mainonnan herättämään kohuun. Lidlin mainoskampanja, jossa maitopurkit tulevat kaapista, herätti paljon kritiikkiä siitä, että se vitsailee seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kustannuksella, eikä ota huomioon sitä, miten isosta ja vaikeasta asiasta kaapissa tulemisessa voi olla kyse.

 

Valavuorelta karkasi mopo hieman käsistä kommentoidessaan uutista aiheesta.

 

Joku kysyi, edustaako Valavuoren mielipide myös Espoo United -koripalloseuraa, jonka General Managerina Valavuori häärii. Vastaus oli yksiselitteinen (vaikka sitä jälkikäteen yritetään selittää moneksi).

 

Espoo United Basket ei tietenkään allekirjoita GM:nsä homofobiaa, vaan julkaisi oman tiedotteen, jossa painotetaan, että seura on kaikille avoin ja ettei yksittäisen henkilön kommentit sosiaalisessa mediassa edusta Espoo Unitedin tai sen sidosryhmien mielipidettä. Paine Valavuoren päädyssä kasvoi sen verran suureksi, että hän oli pakotettu anteeksipyyntöön. Tai ainakin yrittämään sellaista.

 

Onneksi Twitter-kansa osaa opastaa Valavuorta siitä, mikä keississä meni pieleen. Tässä muutama asian ytimen tavoittava twiitti.

 

 

 

 

 

 


Vaikka tässäkin jutussa vaaditaan oikeanlaista ja vilpitöntä anteeksipyyntöä, voi hyvin myös kysyä, kuinka mahdollinen sellaisen saaminen some- ja mediakohuissa ylipäätään on? Jos Olli Immonen, Axl Smith, Valavuori tai kuka tahansa muu vielä hetki sitten oli asiasta jotain mieltä, joka antaa aihetta kritiikkiryöpylle, onko meillä mitään syytä olettaa, että kritiikkiryöppy muuttaisi tilanteen? Jos ei muuta, anteeksipyyntö on väistämättä vilpillinen.

13 kommenttia

Pätevyys ja työt

26.10.2016 14:23

Olen merillä töissä. Kerran kysyin taxfreen päälliköltä, että "Miten ihmeessä teitä homoja on taxfree täynnä ja À la carte -ravintolassakin miestarjoilijat ovat kaikki homoja?"

Vastaus oli jäätävä - toki naureskelin vain sille: "Kuule, kun sä pääset asemaan, jolloin voit rekrytoida ihmisiä, niin miksi sitten et ottaisi ystäviäsi ja sellaisia henkilöitä töihin, joista pidät?"

Nepotismia se on tuokin, mutta eihän sitä kukaan pinnalle nosta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jani Janatuinen

29.10.2016 21:51

Onpa harvinaisen homovastainen kommentti City-lehdessä. Mistä tiedät, että taxfreen ja ravintolan työntekijät ovat homoja? Mitä haittaa siitä on jos samassa työpaikassa on paljon homoja? Missä homojen sitten pitäisi olla kun he eivät sinun mielestäsi saa työskennellä laivalla? Ilmeisesti et haluaisi nähdä homoja missään.

Bi-sapiens

26.10.2016 14:44

Nyt on Espoo United Basketin palkattava pikimmiten homo. Ei auta vaikka pitäisi palkata pätevä koripalloilija...ei, nyt otetaan homo. Missä helvetin firmassa palkataan homoja, eikä ihmisiä työnkuvan mukaan?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Niinpäniina

26.10.2016 22:50

Eihän tuo fuduja saanut siksi että joku sainoi jotain joskus homoista vaan siksi että hän on verbaalisti lahjaton ääliö joka yrityksen edustajana aiheutti yritykselle vakavaa haittaa (sponsori- ja yhteistyöasiat).

Se että joku ei ymmärrä mitä sananvapaus ilman ennakkosensuuria tarkoittaa, ei tarkoita sitä että henkilöllä olisi oikeus laukoa missä tahansa asemassa mitä tahansa ääliömäisyyksiä työnantajansa nimissä.

Valavuori ei tätä kuitenkaan ymmärrä - tuskin vieläkään jos ei tähän mennessä ole jo oppinut - tämä kun ei ollut suinkaan eka kerta.

Sanavapaus

27.10.2016 23:12

Niinpäniina itseasiassa sanavapaus tarkoittaa juuri sitä, että henkilöllä on oikeus ilmaista mielipiteensä ja sanoa mitä haluaa. Tosin ihminen on vastuussa omista sanoistaan ja tässä tapauksessa Valavuori on mielestäni kantanut vastuunsa eikä ole osoitellut muita sormella.

Tässä tapauksessa sanavapauden rajoituksetkaan ei oikein päde, koska kyseessä oli ilmiselvästi vitsi. Mielestäni se, että vitsti on suuren ihmisjoukon mielestä huono, ei vielä ole syy rajoittaa sanavaputta.

Jani Jakonen

29.10.2016 21:55

Huh huh. Eli sinun mielestäsi yritykset eivät saisi palkata homoja? Ilmeisesti et edes pidä homoja ihmisinä?

Seksipallo

27.10.2016 00:13

Entä miksi helvetissä koripalloseuraan palkataan vain jotain tiettyä seksuaalisuutta edustavia? Vastakkaista sukupuolta panemallako niitä otteluita voitetaan? Mitä tekemistä seksuaalisuudella on työnteon kanssa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Esari777

27.10.2016 06:44

Voi kyynel kun vähemmistöt jaksaa jokaisesta vetää herneen nenään. Muuttakaa venäjälle, siellä on vähemmistöjen asema kunnossa. Aleksi, älä lannistu!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jani Jakonen

29.10.2016 21:53

Jos joku työnantaja ilmoittaa, ettei heille palkata homoja, niin se on aika raju juttu. Ei tämä ole mitään herneen nenään vetämistä pikku asioista. Sinä ja Aleksi Valavuori voisitte muuttaa Venäjälle, koska siellä homovihaajat voisivat tuntea olonsa kotoisaksi!

Tekopyhääkö

27.10.2016 13:16

Aika moista kun kaikki kommentoi ihan homona tätä homojen palkkausta. Se vasta onkin homojen hommaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Natiivi

28.10.2016 13:35

Kun lihaa syövä, valkoinen keski-ikäinen, hetero mies kommentoi ihan mitä tahansa. Se on rasisimia ja sovinismia.
Sitten kun minkä tahansa vähemmistön edustaja kommentoi jotain. Se on hienoa, uskaliasta, avointa dialogia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

KVG

29.10.2016 14:34

Vai oliko Valavuoren potkujen taustalla jotain muuta? Kuten esim. kyvyttömyyttä talousasioissa, liiallista henkseleiden paukutusta ja epäammattimaisuutta, vähäistä tulosta, suuria puheita...?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

media seikkailu

21.12.2016 18:02

Alkaa tuntua, että o ihan sama mitä sanot tai kommentoit niin joku siitä mielensä pahoittaa ja valittaa. Toki tässä o mauttomuuden rajoja testattu mutta tarviiko idiooteille ja typeryyksille antaa niin paljon huomiota. Sehä näissä tahtoo joskus olla se pyrkimys, että saadaan asiallensa näkyvyyttä. Voisi näitä joskus vaa jättää ihan omaan arvoonsa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi