Ekokyselyn tulokset

Lopettakaa Nurmijärvi!
Lopettakaa Nurmijärvi!

Hyvästi yksipohjaiset tankkerit, autourheilu ja tupakointi. Ne kiellettäisiin ensimmäisinä, jos Cityn lukijat määräisivät maailmanjärjestyksen. Puolet lukijoista uskoo, että nykymenolla ihmislajilla on 200–500 vuotta aikaa ennen kuin pallo muuttuu meille elinkelvottomaksi. Tästä huolimatta 21 prosenttia Cityn ekokyselyyn vastanneista ei
koskaan lajittele roskia eikä lähes neljännes miesvastaajista vieläkään usko, että ihmisestä johtuva ilmastonmuutos on totta. He lienevät yksi syy sille, että 75 prosenttia naisista tuntee ahdistusta ilmastonmuutoksen takia. Suuren ekokyselyn tulokset, olkaa hyvä.

Lakkautan Nurmijärven. Jaan ilmaisia kortsuja joka talouteen. Kiellän yksityisautoilun kaupunkialueilla. Lopetan ydinteollisuuden. En salli talojen lämmitystä ennen ensimmäisiä pakkasia. Määrään kaiken sotiin budjetoidun rahan sijoitettavaksi uusiutuvan energian kehittämiseen. Kiellän golfin. Nostan energian hinnan nelinkertaiseksi. Kiellän muovipussit. Otan yksityisautot pois kaikilta amerikkalaisilta ja kiinalaisilta. Rakennutan korkeampia taloja. Lopetutan tehomaatalouden, -karjankasvatuksen ja -kalastuksen. Sallin eutanasian. Kiellän turkistarhauksen ja ankanmaksan tuotannon. Sallin vain yhden jääkaapin per kerrostalon kerros.

Näin ekokyselyn vastaajat pelastaisivat maailman. Ennen pelastustoimiin ryhtymistä on kuitenkin selvitettävä, onko se edes tuhoutumassa. Ympäristömuutoksen professori Atte Korhola, koska me kuolemme?

"En usko äkilliseen maailmanloppuun. Ihminen on erittäin sopeutuvainen. Jos ilmastonmuutos etenee tätä menoa, 500 vuoden kuluttua merenpinta on noussut merkittävästi, joskaan ei ole varmaa, että pallo on silloinkaan elinkelvoton. Saamme koko ajan uutta tietoa ilmastonmuutoksesta. Maapallon järjestelmät saattavat olla mukautuvampia ja vastustuskykyisempiä kuin tällä hetkellä uskomme."

Lähes joka neljäs vastaaja vähät välittää siitä, jos elämisen edellytykset maapallolla katoavat, kunhan ei tarvitse itse olla seuraamassa maailman tuhoa. Lieneekö kyseessä sama neljännes, joka ei usko ihmisestä johtuvan ilmastonmuutoksen olevan totta?

"Maailmassa ei ole enää yhtään vakavasti otettavaa tutkijaa, jonka mielestä ilmastonmuutos ei olisi totta. Ihmisen osuudesta ilmaston muuttumiseen sen sijaan kiistellään. Enemmän ja enemmän tulee sellaista tutkimusta, jonka mukaan ihmisen osuutta on liioiteltu. Kuitenkin ihminen on merkittävästi vaikuttanut ilmaston muuttumiseen viimeisen 30 vuoden aikana", toteaa Korhola.

Lähes kolme neljäsosaa vastustaa haja-asutuksen rajoittamista lainsäädännöllä. Moni sen sijaan arvelee nykymuotoisen haja-asutuksen sortuvan ennen pitkää omaan mahdottomuuteensa energian hinnan noustessa. Korhola kannattaa monien vastaajien tavoin pakon sijaan porkkanaa.

"Suomessa tulisi lisätä tiivistä asutusta ja tiiviitä yhdyskuntia. Keskittämisen etuja ovat muun muassa liikkumisen väheneminen, jätehuollon helpottuminen sekä keskitetty lämmöntuotanto ja –jakelu."

Korholalla on huonoja uutisia haja-asujien lisäksi myös luomufaneille.

"Kannatan toki luomua, mutta koko maailmaa ei ole mahdollista elättää luomuviljelyllä. Luomun rinnalle tarvitaan muuta viljelyä. Ruoka ei yksinkertaisesti riitä, jollemme käytä torjunta-aineita ja ravinteita."

Kysymys uskottavimmasta ekovaikuttajasta oli kinkkinen. Vaikka Al Gore vei voiton, lukijoiden mielestä ei ole uskottavaa lennellä ympäri maailmaa puhumassa ilmaston lämpenemisestä ja hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä. Vähiten uskottavia olivat ympäristöministeri Paula "on ok rakentaa luonnonsuojelualueelle hotelli ja parkkialueita" Lehtomäki, Pamela "tuskin maatuu itsekään" Anderson ja Michael "oma huvipuisto ei ole ekoteko" Jackson.

"Kaikkien ilmastonmuutoksesta kiinnostuneiden tulisi lukea IPCC:n (Intergovernmental Panel on Climate Change) arviointiraportti. Se on laajin saatavilla oleva tietopaketti ilmastotieteestä, ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja niiden torjumisesta", Korhola suosittelee.

Miten pelastaa maailman ekodiktaattorina

Kiellän yksipohjaiset tankkerit 61 %
Kiellän autourheilun 59 %
Kiellän tupakoinnin 42 %
Kiellän lihateollisuuden 25 %
Sallin vain luomutuotteet 23 %
Sallin kaikille vain yhden jälkeläisen 19 %
Kiellän lentomatkailun 14 %
Mitä sitä mitään kieltelemään 11 %
Kiellän saunat, kylpemisen ja uima-altaat yksityiskodeissa 4 %

Haittaako, jos maapallo muuttuu elinkelvottomaksi, jos sinä etkä jälkeläisesi enää elä sen tapahtuessa?

Kyllä 73 %
Ei 23 %

Eniten elämän edellytysten katoaminen kiusaisi 30-34-vuotiaita, joista 84 % vastasi kyllä.

Ei luovu loppuelämäksi, vaikka uhrautuminen pysäyttäisi ilmastonmuutoksen

Juoksevasta vedestä 65 %
Sähköstä 64 %
Tietokoneesta 45 %
Kännykästä 37 %
Saunasta 26 %
Lentomatkoista 25 %
Televisiosta 24 %
Kosmetiikasta 23 %
Autosta 16 %
Kylpyammeesta 8 %
Tupakoinnista 8 %

18 prosenttia voisi luopua kaikesta yllämainitusta.

Ihmisestä johtuva ilmastonmuutos on totta

Maapallon historiassa on aina ollut erilaisia ilmastovaiheita:

Kyllä, miehet 77 %
Ei, miehet 23 %
Kyllä, naiset 91 %
Ei, naiset 9 %

Ilmastonmuutos ahdistaa

Kyllä, miehet 43 %
Ei, miehet 57 %
Kyllä, naiset 75 %
Ei, naiset 25 %

74 prosenttia 25-29-vuotiaista ahdisti, yli 35-vuotiaista enää 54 prosenttia.

Haja-asutusta tulee rajoittaa lailla

Kyllä 27 %
Ei 73 %

Yksilön ympäristöystävällisillä teoilla on merkitystä

En usko. Siksi en tee niitä. 9 %
En usko. Teen niitä silti omantuntoni takia. 23 %
Uskon. Olen hyvä esimerkki muille. 68 %

Vähiten yksilön vaikutusmahdollisuuksiin uskovat 20–24-vuotiaat.

Maapallosta ihmiselle elinkelvoton

Siihen kuluu yli tuhat vuotta 31 %
200 vuoden sisällä 28 %
500 vuoden sisällä 22 %
100 vuoden sisällä 16 %
50 vuoden sisällä 3 %

Pääsyy ostaa luomuruokaa

Ympäristövaikutukset 41 %
Eläinten kärsimyksen vähentäminen 22 %
Hyvä omatunto 18 %
Terveysvaikutukset 18 %
Kodikas pakkaus 1 %

On valehdellut ostavansa luomuruokaa tai kierrättävänsä vaikuttaakseen ympäristöystävälliseltä?

Kyllä 7 %
Ei 93 %

Luomutuote voi maksaa enemmän kuin teollinen tuote, jotta valitsee luomun

Ei yhtään 16 %
10 % enemmän 30 %
20 % enemmän 33 %
50 % enemmän 12 %
100 % enemmän 5 %
Pitäisi olla halvempi 5 %

Ympäristötekoni

Kierrätän paperit 91 %
Kierrätän pahvit 84 %
Käytän pääosin julkisia kulkuvälineitä 75 %
Olen antanut rahaa luontoaiheiseen keräykseen 49 %
Olen boikotoinut tuotetta, jonka valmistaja ei ole noudattanut ympäristöstandardeja tai tuottaa saastuttavia tuotteita 42 %
Vältän lentämistä tai maksan Maan ystäville lentoveroa 24 %
Olen vaihtanut ekosähköön 23 %
Olen liittynyt Greenpeaceen tai muuhun ympäristöjärjestöön 21 %
Olen osoittanut mieltäni ympäristön puolesta 11 %
Olen osallistunut ympäristöiskuun 4 %

Seuraavat eläimet tulee saada tappaa omasta pihapiiristä niiden ollessa häiriöksi:

Rotta 66 %
Kyykäärme 47 %
Lokki (yleiset lajit) 38 %
Kani 30 %
Varis 28 %
Susi 27 %
Karhu 24 %
Valkoposkihanhi 22 %
Kulkukissa 17 %
Hirvi 15 %

8 % miehistä ja 26 % naisista on sitä mieltä, ettei mitään eläimiä saa tappaa.

Ekosynnit

Syön paljon eläinkunnan tuotteita 58 %
Pidän kännykkälaturia seinässä, vaikken lataa kännykkää 43 %
Lennän vähintään kaksi lentomatkaa vuodessa 38 %
Poltan tupakkaa 29 %
Virtsaan kesäisin usein järveen tai mereen 22 %
En säännöllisesti lajittele mitään roskia 21 %
Käytän kuivausrumpua vähintään kerran viikossa 10 %
En ole koskaan ostanut luomutuotetta 9 %

Kumman pelastaa mieluummin

Itämeren 33 %
Brasilian sademetsät 67 %

Bensa on kallista. Se on...

Hyvä asia 70 %
Huono asia 30 %

74 % alle 20-vuotiaista mutta vain 64 % yli 35-vuotiaista piti bensan korkeaa hintaa hyvänä asiana.

Uskottavin ekovaikuttaja

Al Gore 36 %
Pentti Linkola 19 %
Joku muu 14 %
Osmo Soininvaara 13 %
Sting 8 %
Anita Roddick 4 %
Pamela Anderson 2 %
Michael Jackson 2 %
Paula Lehtomäki 2 %

Bubbling under: Bono, Risto Isomäki, Jacques Cousteau

Al Gorella oli eniten uskottavuutta alle 20-vuotiaiden silmissä, joista 51 % nimesi hänet uskottavimmaksi ekovaikuttajaksi. Yli 35-vuotiaat pitivät uskottavimpana Pentti Linkolaa.

42 % on ostanut tuotteen, koska osa tuotosta on mennyt Itämeren suojelemiseen

Mutta entä pullovesi, jonka tuotoista osa menee Itämeren suojelemiseen?

Plup-vesipullon suunnittelija ja kampanjan keulakuva Stefan Lindfors, miten pullovesi voi olla ekoteko?

"Maailmassa juodaan joka tapauksessa enemmän ja enemmän pullovettä. Se on fakta ja sille ei voi mitään."

"Pullovesi on valittu Suomessa vuoden turhakkeeksi. Juon Suomessa hanavettä, mutta ulkomailla ostan pullovettä." Tällä hetkellä Plupia myydään vain Suomessa. Tarkoitus on laajentaa Saksaan ja pakata Plupiin mehua, kivennäisvettä, siideriä ja vodkaa.

"Jos olisin tehnyt pullon lasista, ei olisi tullut urputusta siitä, että taas markkinoille tuli uusi muovituote. Mutta on lasin kierrättämisessäkin ongelmansa. Kommenttia on tullut esimerkiksi siitä, ettei pullo kelpaa palautusautomaatteihin ja että pullo menee muka siksi roskiin. Sen voi kuitenkin palauttaa tavalliseen muovinkeräykseen." Alun perin Pluppien tuotoista oli tarkoitus lahjoittaa rahaa Unicefin kaivoprojekteihin. Unicef kuitenkin kieltäytyi yhteistyöstä ja rahat ohjattiin Itämeren suojeluun.

"Se, että muovia käytetään paljon, ei tee siitä vähemmän pahaa. Itse juon ainoastaan hanavettä", kommentoi Baltic Sea Action Groupin Anna Kotsalo-Mustonen. BSAG on maaliskuussa perustettu säätiö, jonka tilille kilahtaa jokaisesta 2,40 euron Plupista 10 senttiä.

"Lindfors ja Jon Wasamaa lähestyivät meitä ja ilmoittivat aikovansa tehdä jotain luonnon hyväksi." Miehet halusivat perustaa firman, joka myy pullotettua vettä.

"Ensimmäinen reaktio oli hämmästynyt: pullotettu vesi on epäekologista. Varoittelimme, että negatiivista palautetta varmaan tulee", Kotsalo-Mustonen muistelee.

"On ollut surullista seurata sivusta Plupin kehitystä, ihan hyvällä asiallahan pojat lähtivät liikkeelle. Sääli."

Jukka poika kasvattaa omat tomaatit, lampaat ja kolme lasta.
Jukka poika kasvattaa omat tomaatit, lampaat ja kolme lasta.

Oikeat vastaukset

Reggaemuusikko ja oman elämänsä ympäristöaktivisti Jukka Poika vastasi ekokyselyyn.

Tunnusta ekosyntisi.

"Minulla on oma auto ja ajan sillä."

Olet maailman diktaattori. Millaisilla määräyksillä pelastat maailman?

"En usko diktatuuriin, mutta kyllähän melkein kaikki nuo kiellot voisi käytännössä toteuttaa ilman että ihmisen onnellisuus siitä paljoa vähenisi. Saunomista en rajoittaisi. Lapsiluvun rajoittaminen noin dramaattisesti on myös vähän hankala juttu, omalta osaltani jo myöhäistä."

Haittaako sinua jos elämisen edellytykset maapallolla katoavat, jos sinä etkä jälkeläisesi enää elä sen tapahtuessa?

"Kyllä ja ei, toisaalta olen niin uskovainen että tapahtukoon Hänen tahtonsa... Toisaalta soisin kyllä että ihmiskunnan egotrippi saisi vielä jonkun yllättävän onnellisen käänteen."

Uskotko, että ihmisestä johtuva ilmastonmuutos on totta?

"Kyllä ja ei. Olen ajatellut alusta lähtien että ilmastonmuutoshässäkässä on osa todellisuutta ja osa silkkaa politiikkaa. Päästöjen vähentäminen on hyvin tärkeää, vaikka nyt havaittu ilmaston lämpeneminen johtuisikin muista tekijöistä."

Ahdistaako ilmastonmuutos?

"Ei."

Mistä et olisi valmis luopumaan loppuelämäksesi, vaikka uhrautumisesi pysäyttäisi ilmastonmuutoksen?

"Juokseva vesi on hieno keksintö. Sähköllekin on niin monta hienoa sovellutusta. Ehkä pitäisi luopua noista kaikista. Sitä ennen voisi kyllä lentää sen viimeisen kerran, jonnekin trooppisempaan ilmanalaan ettei tarvitsisi kylmässä kieltäytyä."

Mitä matelijoita, nisäkkäitä tai lintuja tulisi mielestäsi voida tappaa omasta pihapiiristä niiden ollessa häiriöksi?

"Rotat voivat kyllä olla vaivalloisia, olen kuullut. Viimeisimmän pihaltamme löytyneen kyykäärmeen kuljetin matkan päähän ja vapautin luontoon. Tappaminen olisi saattanut olla ekologisempi vaihtoehto muttei sydämellisempi. Tarviiko sitä aina olla tappamassa?"

Tulisiko ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi haja-asutusta rajoittaa lainsäädännöllä?

"Ei."

Mikä on pääsyy ostaa luomuruokaa?

"Ei ole pääsyytä, mutta pakkauksen en yleensä anna häiritä."

Kuinka paljon luomutuote voi maksaa enemmän kuin teollinen tuote, jotta valitset luomun?

"20–50 %. Ostan kyllä yleensä luomua jos on saatavilla, mutta en nyt ehkä kaksinkertaista hintaa maksa."

Uskotko, että yksilön ympäristöystävällisillä teoilla on merkitystä?

"Uskon: olen hyvä esimerkki muille."

Mitä olet tehnyt ympäristön puolesta?

"Olen liittynyt Greenpeaceen tai johonkin muuhun ympäristöjärjestöön, osoittanut mieltäni ympäristön puolesta, boikotoinut tuotetta, jonka valmistaja ei ole noudattanut ympäristöstandardeja tai tuottaa saastuttavia tuotteita, antanut rahaa luontoaiheiseen keräykseen ja vaihtanut ekosähköön. Ostan vaatteita käytettynä, lajittelen biojätteen, kierrätän pahvin, paperin ja lasin, vältän lentämistä tai maksan Maan ystäville lentoveroa."

Oletko koskaan valehdellut ostavasi esimerkiksi luomuruokaa tai kierrättäväsi vaikuttaaksesi ympäristöystävälliseltä?

"En koskaan."

Oletko ostanut tuotteen, koska osa tuotoista on mennyt Itämeren suojelemiseen?

"En."

Näin pelastan maailman

Syön hirvenlihaa, koska riistaeläimet elävät onnellisina. Asun todella pienessä kopissa. Olen kieltänyt turhan mainospostin lähettämisen. Olen kasvissyöjä. Kerään roskia ja vien pulloja ja tölkkejä kauppaan. Ostan reilun kaupan teetä, suklaata ja banaaneja. Pyöräilen. Saarnaan ympäristönsuojelusta tuttaville. Juoksen kämppikseni perässä irrottelemassa latureita seinästä. Lapseni käyttää kestovaippoja. Olen vaihtanut energialamppuihin. En maksa lentoveroa, mutta siivoan kadunvarsia roskista jokaisen lentomatkan jälkeen. En omista autoa enkä aio sellaista hankkia. Sammutan valot ja sähkölaitteet. Lajittelen metallin ja paristot. Ostan ekologisia puhdistusaineita ja kosmetiikkaa. Suosin lähiruokaa. Ostan uutta tavaraa vain ehdottomasti sitä tarvitessani. Käytän kertakäyttökuukautissuojien sijaan kuukautiskuppia. Keskustelen tuttujen kanssa ympäristöasioista, jotta he saisivat aiheesta tietoa ja heräisivät miettimään asioita. Pidän takapihalla pientä kasvimaata. Käytän kangaskasseja. Ostan ympäristömerkittyjä tuotteita. Dyykkaan ruokaa ja tavaraa roskiksesta. Olen laiha, vaatteisiin menee siis vähemmän kangasta, en kuluta niin paljoa ruokaa, mahdun pienempään tilaan ja kulutan vähemmän energiaa. Minulla on elvytyksen ja tehohoidon kieltävä hoitotestamentti, joten lakkaan kuormittamasta maapalloa sitten, kun todellinen itsenäinen elämäni on päättynyt. Opiskelen ympäristötieteitä. Saarnaan. Ruikutan kavereilleni kierrätyksestä ja maailmanpelastamisesta.

Näin tuhoan maailman

Otan pitkiä kuumia suihkuja. Käytän tarpeettoman paljon vessapaperia. Ajan autolla lyhyitäkin matkoja. Jätän valot palamaan tyhjään huoneeseen. Heitän ruokaa roskiin. Ostan uusia vaatteita vaikken tarvitse niitä. En aio tehdä lapsia, joten kulutan vähän niidenkin osuuksia maapallosta. Ostan usein maapallon toiselta puolelta tuotettuja ruokia ja juomia. TV on koko ajan päällä kun olen kotona vaikka en katsoisikaan sitä. Ostan satoja ulkomaalaisia aikakauslehtiä joka vuosi. Ostan kaupasta aina muovipussin enkä omista kauppakassia. Heitän käyttämättömät/liian pienet/liian isot/out of trend -vaatteet suoraan roskakoriin kierrättämättä. Käytän paljon vahvoja kodin puhdistusaineita. Olen käyttänyt kertakäyttöastioita kohta 10 vuoden ajan. Heitän metallipurkit sekajätteeseen. Ostan karkkeja, jotka on yksittäispakattu muovikääreisiin. Pidän talvella pattereita lämpimänä ja ikkunaa auki. Pidän tietokonetta päällä kellon ympäri. Ostan epäekologisesti ja toisinaan epäeettisesti tuotettuja vaatteita. Myrkytän muurahaisia kuistilta.

41 kommenttia

Huhhus

14.11.2008 10:15

Worldwatch-instituutin "Maailman tila"-kirjassa kyllä todetaan peltohehtaarin tuotannon lisääntyneen Afrikassa, kun on siirrytty luomuviljelyyn. Maaperä tosin vaatii 2-3 vuotta sopeutumiseen. Tuotannon lisäys oli muistaakseni 10-30 %. Taitaa olla traktori-myyjien propagandaa se, että luomulla ei päästä samoihin tuotantolukuihin....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

teddy-aki

15.11.2008 11:13

Autourheilu ei ihan yksiselitteisesti saastuta luontoa. F1-kisoja seuraa livenä tv:n äärestä niin paljon ihmisiä maapallolla, että kisojen aikana säästyvät liikennepäästöt ovat miljoonakertaiset verrattuna siihen, että ihmiset ajelisivat autoilla eivätkä katselisi kisoja.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

maailmanpelastaja

15.11.2008 15:46

viimeiset tiedot kyllä kertovat, että viime vuosi (07/08)oli kylmin viitentoista vuoteen, että jäätikkö oli suurimmillaan sitten vuoden 1966 ja myös pohjoisnapa kasvoi 10%

maailmnaloppu taisi peruuntua ;D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

valtraferguson

16.11.2008 01:18

^^^ Kuvitteletko oikeasti ettei luomutiloilla käytetä traktoreita?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

haistakaa itte

16.11.2008 18:30

""Kyllä ja ei, toisaalta olen niin uskovainen että tapahtukoon Hänen tahtonsa... "

Jukka-Poika on siis tyypillinen uskovainen. Voidaant tehdä mitä tahansa koska J tulee ja tappaa kuitenkin. Millään ei ole mitään väliä. Siinä sitä on nihilismiä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

haterhater

16.11.2008 18:32

"Virtsaan kesäisin usein järveen tai mereen 22 %"

Mikäs saatanan ekosynti tämä on????? Kyllä voit kusta vaikka sata kertaa päivässä mereen ilman että siitä on mitään haittaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

wtfomg

17.11.2008 13:21

miten niin tyypillinen uskovainen? luitko mitä sitaatoimassasi kysymyksessä kysyttiin ja luitko vastaukset muihin kysymyksiin? mielestäni vastaukset ovat hyvin rationaalisia.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

uskikset on

17.11.2008 14:21

perseestä. todella tyhmää porukkaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

oigfäoföoföofo-

18.11.2008 10:33

Voi, että jotkut jaksaa vauhkota että uskikset sitä, uskikset tätä. On typeriä uskovaisia, on fiksuja uskovaisia. Sekin voi olla fiksua, että uskoo Jumalaan, se voi olla monelle ihmiselle eräänlainen henkivakuutus tai turvatyyny.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

haterhater

18.11.2008 17:24

ei voi. uskikset on vaan tyhmempiä

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Haterille

19.11.2008 15:00

Olisi hauska, jos todistaisit väitteesi. Olisikohan Tatu Vanhasella tästä mitään aineistoa?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

haterhater

20.11.2008 09:43

joo. olen tavannut niin monta uskovaista. tyhmempiä ovat. no mitäs olisit itse mieltä aikuisesta joka uskoisi joulupukkiin?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tru dat

20.11.2008 14:32

ainut ero olisi, että Joulupukista ei opeteta ala-asteella mitään eikä 15-vuotiaille järjestetä Joulupukki(rippi)leirejä. uskikset eivät ole kyenneet ajattelemaan itsenäisesti kaiken uskonpuputuksen keskellä. Loppujen lopuksi: Kaiken maailman jumalat = pääsiäispupu, joulupukki, keijukaiset...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

_Smiley_

22.11.2008 12:25

Jukkapoika käyttää kertakäyttösiteiden sijaan kuukautiskuppia? Mihin?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Hei hater

25.11.2008 00:59

Ensin, todista se, ettei jumalaa ole olemassa. Tutustu kaikkiin laadittuihin jumalatodistuksiin, ja kumoa ne tieteellisesti argumentoiden. Oma kokemus ei ole pätevä yhtään mihinkään. Haluan nähdä kuinka teet sen käyttäen pelkästään tätä kulunutta metaforaa joulupukista, noidista tai tontuista. Jonka muuten senkin joko sinä tai joku muu on irrottanut alkuperäisestä artikkelista ja asiayhteydestä. Olisi kannattanut lukea artikkeli loppuun asti, niin tajuaisi kuinka käyttökelpoinen vertaus onkaan.

Sen jälkeen määrittele uskonto ilmiönä ja käsitteenä ja kerro mihin perustat puheesi uskovaisista? Uskonnon määritelmät kun eivät ole mitenkään sidoksissa kristilliseen jumalaan tai pelkkään uskomiseen. Ovatko esim. buddhalaiset uskovaisia? Ja millä perusteella? Heillä kun ei ole mitään jumalaa, eikä Buddha ole palvonnan kohde. Jos eivät ole, mikseivät? Määritelmäsi mukaan myös sinä olet uskovainen, uskothan ettei jumalaa ole olemassa. Ja edelleen, miten kungfutselaiset, shintolaiset tai taolaiset voivat olla sen tyhmempiä kuin sinäkään?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

haterhater

25.11.2008 11:42

"Ensin, todista se, ettei jumalaa ole olemassa. "

Eipä ole mun ongelma. Todista itse että joulupukkia ei ole.

"Tutustu kaikkiin laadittuihin jumalatodistuksiin, ja kumoa ne tieteellisesti argumentoiden. "

ööh miksi? mitä ovat jumalatodistukset?

"Oma kokemus ei ole pätevä yhtään mihinkään."

Aivan. jumala voi halutessaa ihan itse todistaa itsensä.

" Haluan nähdä kuinka teet sen käyttäen pelkästään tätä kulunutta metaforaa joulupukista, noidista tai tontuista. "

No korvaa jumalanpalveluksessa jumala vaikka buddhalla, joulupukilla tai galaktisella shitsontiaisella niin näet mitä paskaa siellä jauhetaan.

"Sen jälkeen määrittele uskonto ilmiönä ja käsitteenä ja kerro mihin perustat puheesi uskovaisista? "

Ei se että uskonnot ovat olemassa ole mikään todiste siitä että mikään mihin ko. uskonnossa uskotaan olisi totta. vrt. kadonneet uskonnota, kautta teutaksen.

"Uskonnon määritelmät kun eivät ole mitenkään sidoksissa kristilliseen jumalaan tai pelkkään uskomiseen. Ovatko esim. buddhalaiset uskovaisia? Ja millä perusteella? Heillä kun ei ole mitään jumalaa, eikä Buddha ole palvonnan kohde. Jos eivät ole, mikseivät? Määritelmäsi mukaan myös sinä olet uskovainen, uskothan ettei jumalaa ole olemassa. Ja edelleen, miten kungfutselaiset, shintolaiset tai taolaiset voivat olla sen tyhmempiä kuin sinäkään?"

pidätkö sinä luonnonuskontoja omaa ylevää uskoasi alempana? pidätkö ihmistä joka uskoo ahtiin (todellisena jumalana) hiukan ajastaan jäljessä olevana? korvaa sitten ahti joulupukilla tai pääsiäispupulla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kuka tässä tyhmä on?

25.11.2008 11:55

Hater todisti juuri olevansa tyhmempi kuin uskovaiset.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

haterhater

25.11.2008 16:20

niin varmasti. hyvin perusteltu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

haterhater

25.11.2008 16:25

""Uskonnon määritelmät kun eivät ole mitenkään sidoksissa kristilliseen jumalaan tai pelkkään uskomiseen. "

Nimenomaan ovat. Uskonto määrittyy nimenomaan sen mukaan kuuluuko siihen uskomista johonkin yliluonnolliseen. Jos ei kuulu, se ei ole uskonto vaan jokin oppi tai ismi. Nämä voivat sinällään olla uskonnon kaltaisia ulkoisesti sekä yhtä vahingollisia kuin uskonnot.

Ja ei, ateismi ei ole uskonto vaikka epäilemättä siihen hyvin monet helvetin typerät uskovaiset haluavatkin uskoa ja siihen aina nettikeskusteluissa palaavat.

En jaksa tarkemmin määritellä ja selitellä, keskiverto-uskis on vaan niin tampio ettei niitä kuitenkaan ymmärrä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Miksi edes vaivaudun

25.11.2008 21:59

Ei vittu. Mitä ovat jumalatodistukset? Onko myös viimeisen 2000 vuoden aikana kirjoitettu filosofia täysin tuntematon käsite? Kun teit täydellisen selväksi, ettet tiedä miten uskonto tieteellisesti määritellään, parempi onkin ettet jaksa selitellä. Oikeaan tietoon palikkasi eivät riitä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Aurinkokettu

26.11.2008 10:06

Monet luonnontieteilijät ovat sitä mieltä, että ihmisen erottaa eläimestä kyky abstraktiin ajatteluun. Yksi abstraktin ajattelun näkyvimpiä seurauksia ihmiskunnassa ovat uskonnot. Noin 95% maailman ihmisistä uskoo johonkin yliluonnolliseen, sanokaamme jumaluuteen.

Se, että moni ihminen uskoo jumaliin ei tietenkään vielä tarkoita, että tuo 95% olisi oikeassa. Ateistin näkökulmasta he ovat väärässä. Näin sen pitääkin mennä - ateisti ajattelee, tietenkin, olevansa oikeassa - jumalia ei ole.

Ateisti voi minun puolestani rauhassa ajatella, että 95% maailman ihmisistä on väärässä. Väärässä oleminen ei kuitenkaan tarkoita, että olisi tyhmä, hullu tai pelle. Vaikka keskustelukumppanisi uskoisi joulupukkiin, ei hän automaattisesti ole kaikilla osa-alueilla sinua tyhmempi, hullumpi tai pellempi.

Keskustelukumppanin kunnioittaminen on kaiken sivistyneen kanssakäymisen perusta - toisen ihmisen on saatava olla eri mieltä ilman, että häntä pidetään typeränä. Erityisen keskenkasvuista on huudella puskasta, että 95% maailman ihmisistä on päästään sekaisin. Eivät ole. He toteuttavat omaa maailmankatsomustaan, toteuta sinä omaasi.

Uskonnon nimissä tehdyt julmuudet, kuten ympärileikkaukset, itsemurhapommitukset, ristiretket tai ääriliikkeet, ovat tietenkin väärin. Tällaiset vääryydet tuomitsee valtaosa uskovistakin. Kuulun kirkkoon ja uskon Jumalaan, vastustan kirkollisveroa ja koulujen uskonnonopetusta. Kirkko tulisi erottaa valtiosta mitä pikimmin.

Uskontoni perusteella voit kyseenalaistaa elämänkatsomukseni järkevyyden. Älykkyyteni ja mielenterveyteni sinun täytyy kyseenalaistaa muiden seikkojen kuin uskonnon perusteella.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

haterhater

26.11.2008 17:12

"Se, että moni ihminen uskoo jumaliin ei tietenkään vielä tarkoita, että tuo 95% olisi oikeassa. "

Eivät olekaan, aivan oikein.

"Ateistin näkökulmasta he ovat väärässä. Näin sen pitääkin mennä - ateisti ajattelee, tietenkin, olevansa oikeassa - jumalia ei ole."

Aivan, ei olekaan.

"Ateisti voi minun puolestani rauhassa ajatella, että 95% maailman ihmisistä on väärässä. "

Niin ovatkin.

"Väärässä oleminen ei kuitenkaan tarkoita, että olisi tyhmä, hullu tai pelle. Vaikka keskustelukumppanisi uskoisi joulupukkiin, ei hän automaattisesti ole kaikilla osa-alueilla sinua tyhmempi, hullumpi tai pellempi."

Niinkö? Tiedätkö mikä itseasiassa on ateistin ja uskovaisen suurin ero? Se että uskovainen typerästi luulee olevansa oikeassa ja kaikki muut maailman viralliset uskonnot eli 5999 samanlaista soopaa ovat väärässä. Ateisti on vain sitä mieltä että kaikki 6000 uskontoa on ihan samaa tuubaa. Uskovainen kuvittelee kierotuneen tekopyhästi voivansa puhua muista uskonnoista paskaa mm. siksi että:

a) ko. uskonnon edustajia ei ole juuri nyt paikalla
b) kyseessä on pieni uskonto
c) uskonto tuntuu "hassulta" eli jos joku nyt palvoo apinoita tai kiviä tai puita niin kyseessä ei valtauskontojen mielestä KOSKAAN ole yhtä arvokas kuin oma, yleensä monoteistinen nuotiouskonto
d) ja kaikkein irvokkainta suhtautuminen on ns. kuolleisiin uskontoihin. omahyväisesti naureskellaan antiikin kreikan ja rooman jumalille, jotka olivat mahtavia mutta joilla oli hyvin inhimillisiä piirteitä. Eiväthän ne toki oikeita jumalia ole koskaan olleetkaan. Lyön vasemman jalkani vetoa että olet juuri tätä mieltä. Siitä ei ole epäilystäkään. Kyseessä on kuitenkin absoluuttisesti ottaen aivan yhtä arvokas uskonto kuin omasi. Vaikka sillä ei olisi ainuttakaan virallista kannattajaa tai jäsentä. Tai vaikka sen opit eivät olisikaan totta TAI sen jumalia ei koskaan olisi ollutkaan.

Vai onko sinun mielestäsi sittenkin uskonnon arvo mitattavissa ko. seikoilla? Sen jäsenmäärillä? Sen elinkelpoisuudella? Sen jumalien oikealla olemassaololla? Veikkaan että et uskalla edes itsellesi vastata rehellisesti. No, älyllinen epärehellisyys yhdistettynä usein keskivertoa alempaan ajattelukykyyn on hyvin tyypillistä uskiksille.

"Keskustelukumppanin kunnioittaminen on kaiken sivistyneen kanssakäymisen perusta - toisen ihmisen on saatava olla eri mieltä ilman, että häntä pidetään typeränä. "

Niin, perustelluilla argumenteilla, juuri näin. Mielipide ei ole sellainen. Jos ihmisen argumentointi on luokkaa "raamatussa sanotaan" tai "minä nyt vaan uskon" on minulla erityisen hyvä syy ja oikeus pitää ko. ihmistä tyhmempänä.

"Erityisen keskenkasvuista on huudella puskasta, että 95% maailman ihmisistä on päästään sekaisin. Eivät ole. He toteuttavat omaa maailmankatsomustaan, toteuta sinä omaasi."

Uskonnot ovat niin suurelta osin syyllisiä maailman kurjuuteen että on aivan oikein pilkata näin typeriä tapoja. Tavoitteena on että tällainen uskontojen nostaminen arvostelun yläpuolelle saadaan loppumaan. Ja että tulevaisuudessa sitä ei pidetä "keskenkasvuisena". Sinutkin on aivopesty ajattelemaan että uskontoja ei saa arvostella, kaikilla on oikeus omaan hömpötykseen blaahblaah. Muuten olisi mutta kun siitä seuraa niin paljon paskaa että ei ole muuta tietä kuin eroon uskonnoista tai tuho.

Teitähän se ei kiinnosta kun taivaspaikka on jo "varma".

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

haterhater

26.11.2008 17:20

"#
Miksi edes vaivaudun Eilen 21:59 Ei vittu. Mitä ovat jumalatodistukset? Onko myös viimeisen 2000 vuoden aikana kirjoitettu filosofia täysin tuntematon käsite? Kun teit täydellisen selväksi, ettet tiedä miten uskonto tieteellisesti määritellään, parempi onkin ettet jaksa selitellä. Oikeaan tietoon palikkasi eivät riitä."

buuaahhahahah, vedä lapaseen spede!

minähän en toki tiedä mitä nuo käsitteet tarkoittavat, olen vaan aiemmin useasti selittänyt tämänkin palstan uskovaisille pelleille että se paska ei MUUTU miksikään sillä että siitä tehdään melkein tiede yliopistollisella paskanjauhannalla. ei ikinä.

melkein ainoa mistä voidaan olla samaa mieltä että 100% varmaa todistusta suuntaan eikä toiseen saada koskaan, ainoastaan jumala voi sen tehdä. helposti, mutta jostain syystä jumaluuden "todistaminen" vaatii uskoa (ja helvetisti ryhmäpainetta:)

on se niin ihme homma että (kristitty) jumala nyt on suuri ja käsittämätön ja aineeton ja mysteeri ja blaahblaah mutta sitten raamattu onkin tullut *2000 vuotta sitten (*no tästä paskasta nyt voisi jauhaa loputtomasti, koska juuri mitään raamatun paskapuheita ei voi todistaa muista lähteistä) ja silloin "jumala" onkin puhunut ihmisten kieltä. Ja juuri tämä ilmoitus on absoluuttisen totta, ja muitten uskontojen sekä noin 6 miljardin muun ihmisen uskomukset tai uskomattta jättämiset ovat vääriä:)

mutta sinä haluat keskustella korkeammalla, filosofisella tasolla?

no keskustele ensiksi vaikka pääsiäispupun kanssa, jooko?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

haterille

26.11.2008 18:59

Ei, en ole koskaan halunnut keskustella kanssasi, sen sijaan ei mihinkään perustuvat kommenttisi vituttavat kyllä. Ja ei, en halua keskustella filosofisella tasolla, vaan pyysin sinua tieteellisesti määrittelemään tiettyjä asioita. Toistaiseksi sillä tasolla tuotettua tietoa pidetään todenpana kuin inttämistäsi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Aurinkokettu

27.11.2008 11:18

"Niinkö? Tiedätkö mikä itseasiassa on ateistin ja uskovaisen suurin ero? Se että uskovainen typerästi luulee olevansa oikeassa ja kaikki muut maailman viralliset uskonnot eli 5999 samanlaista soopaa ovat väärässä."

Ei suinkaan. Minä, (kristin)uskovainen, en ole varma siitä, että kaikki muut uskovat ovat väärässä. Kaikki uskovaiset eivät varmaankaan ole kanssani samaa mieltä, meitä kun on moneen junaan. "Uskovaiset" eivät ole yhtenäinen ryhmä, vaan joukossamme on liberaaleja, konservatiiveja, nuoria, vanhoja, fiksuja, tyhmiä - aivan kuin ateistienkin.

"Ateisti on vain sitä mieltä että kaikki 6000 uskontoa on ihan samaa tuubaa. Uskovainen kuvittelee kierotuneen tekopyhästi voivansa puhua muista uskonnoista paskaa"

Jos uskovainen puhuu muista uskonnoista paskaa, hän kieltämättä on huonokäytöksinen. Muiden elämänkatsomuksia tulee kunnioittaa, vaikka ei olisikaan heidän kanssaan samaa mieltä. Suuri osa kuitenkaan ei puhu muista uskonnoista paskaa. Myös ateisteissa on kiihkeitä toisten ihmisten elämäntavan pilkkaajia, jotka eivät ole sen vähemmän kieroutuneita tai tekopyhiä kuin uskovaiset, jotka tekevät näin.

"d) ja kaikkein irvokkainta suhtautuminen on ns. kuolleisiin uskontoihin. omahyväisesti naureskellaan antiikin kreikan ja rooman jumalille, jotka olivat mahtavia mutta joilla oli hyvin inhimillisiä piirteitä. Eiväthän ne toki oikeita jumalia ole koskaan olleetkaan. Lyön vasemman jalkani vetoa että olet juuri tätä mieltä."

Saat pitää puolet vasemmasta jalastasi, sillä olet osittain oikeassa. Totta on, etten usko antiikin jumalien olleen olemassa. Väärin meni siinä kohtaa, jossa oletat minun naureskelevan antiikin jumalille (tai ihmisille, jotka uskoivat niihin).
Aivan kuten sinä oletat minun olevan väärässä, minä oletan heidän (ja sinun) olleen väärässä. Antiikin tyypit olisivat puolestan olleet sitä mieltä, että me kummatkin olemme väärässä. Tämä on väistämätöntä - kaikki ajattelevat olevansa oikeassa, ja niin sen kuuluukin mennä. Olennaista on se, että meillä ei ole oikeutta pitää automaattisesti kaikkia antiikin ihmisiä typerinä heidän uskonsa vuoksi.

"Keskustelukumppanin kunnioittaminen on kaiken sivistyneen kanssakäymisen perusta - toisen ihmisen on saatava olla eri mieltä ilman, että häntä pidetään typeränä. "

"Niin, perustelluilla argumenteilla, juuri näin. Mielipide ei ole sellainen. Jos ihmisen argumentointi on luokkaa "raamatussa sanotaan" tai "minä nyt vaan uskon" on minulla erityisen hyvä syy ja oikeus pitää ko. ihmistä tyhmempänä."

Myös minä pidän ihmistä, joka perustelee kaikki mielipiteensä "Raamatussa sanotaan" tai "minä nyt vaan uskon", vähintääkin tylsänä, joissain tapauksissa myös epä-älyillisenä keskustelukumppanina. Silloin kyse ei kuitenkaan ole siitä, että henkilö on typerä, koska uskoo johonkin jumalaan. Kyse on siitä, että henkilö sekä uskoo jumalaan että on typerä. Huonoja argumentoijia löytyy myös ateisteista. Tyhmiä saa pitää tyhminä, mutta uskovaisia ja ateisteja ei saa pitää tyhminä näiden elämänkatsomusten takia.

"Erityisen keskenkasvuista on huudella puskasta, että 95% maailman ihmisistä on päästään sekaisin. Eivät ole. He toteuttavat omaa maailmankatsomustaan, toteuta sinä omaasi."

"Uskonnot ovat niin suurelta osin syyllisiä maailman kurjuuteen että on aivan oikein pilkata näin typeriä tapoja."

Kuten yllä jo totesin, uskontojen nimissä tehdyt vääryydet eivät tietenkään ole hyväksyttäviä. Suurin osa uskovaisista ei hyväksy uskontojen nimissä tehtyjä vääryyksiä.

Jatkuu...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Aurinkokettu

27.11.2008 11:19

...jatkoa

"Tavoitteena on että tällainen uskontojen nostaminen arvostelun yläpuolelle saadaan loppumaan. Ja että tulevaisuudessa sitä ei pidetä "keskenkasvuisena".

Uskontoja saa ja tulee tietenkin tutkiskella, niihin tulee tutustua ja niihin on myös suhtauduttava kriittisesti! Olemme tässä aivan samaa mieltä. Eritoten uskontojen nimissä tehdy teot ovat usein laadultaan sellaisia, jotka eivät kestä tarkempaa moraalista puntarointia.
Toistan vielä: uskontoon saa suhtautua kriittisesti, ja uskovaisten saa ajatella olevan väärässä. Uskovaisia ei kuitenkaan voida pitää typerinä sillä perusteella, että he eivät ole kanssasi samaa mieltä.

"Sinutkin on aivopesty ajattelemaan että uskontoja ei saa arvostella, kaikilla on oikeus omaan hömpötykseen blaahblaah."

Aika kurja tapa suhtautua ajatuksen- mielipiteen- uskonnon- ja sananvapauteen. Tuo "kaikilla on oikeus omaan hömpötykseen blaahblaah" on hieman eri sanoin kirjattu YK:n ihmisoikeuksien julistukseen. Olen myös sitä mieltä, että uskontoja saa arvostella. Ja ei, minua ei ole aivopesty ainakaan kotona - en kuulu mihinkään kirkkoon ja perheeni on ateistinen.

"Muuten olisi mutta kun siitä seuraa niin paljon paskaa että ei ole muuta tietä kuin eroon uskonnoista tai tuho."

Kieltämättä sanan-, mielipiteen- ja uskonnonvapaudesta seuraa paljon ongelmia ja epämukavuutta. Itse en kuitenkaan haluaisi asua valtiossa, joka rajoittaa niitä, etkä luultavasti haluaisi sinäkään. Uskonnolla ei tietenkään saa perustella laittomuuksia, se on paitsi tekopyhää, myös vaarallista. Uskontoja on kuitenkin ollut niin kauan kuin ihmisiäkin, joten en usko, että ne juuri nyt olisivat viemässä maailmaa tuhoon.

Oikeampi sanamuoto olisi varmaan
"Uskontoja väärinkäyttävistä kusipäistä seuraa niin paljon paskaa että ei ole muuta tietä kuin heidän pysäyttämisensä."

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Aurinkokettu

27.11.2008 14:00

Ja korjauksena edelliseen: en kuulunut (lapsena) mihinkään kirkkoon ja perheeni on ateistinen. Nykyään kuulun kirkkoon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

haterhater

27.11.2008 16:44

"Jos uskovainen puhuu muista uskonnoista paskaa, hän kieltämättä on huonokäytöksinen. "

Uskonnot ovat kaikki paskaa, koita nyt jo tajuta. En jaksanu lukea pidemmälle, vaikutti aika lässytykselle.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

haterhater

27.11.2008 16:46

"Aurinkokettu Tänään 14:00 Ja korjauksena edelliseen: en kuulunut (lapsena) mihinkään kirkkoon ja perheeni on ateistinen. Nykyään kuulun kirkkoon."

Tätä en usko. Alle prosentti, ehkä promille ihmisistä tulee "uskoon" ilman että se kumpuaisi vahvasti lapsuudesta. Vaikutat liian älykkäältä, että uskoisin tuohon.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

haterhater

27.11.2008 16:48

"Ei, en ole koskaan halunnut keskustella kanssasi, sen sijaan ei mihinkään perustuvat kommenttisi vituttavat kyllä. Ja ei, en halua keskustella filosofisella tasolla, vaan pyysin sinua tieteellisesti määrittelemään tiettyjä asioita. Toistaiseksi sillä tasolla tuotettua tietoa pidetään todenpana kuin inttämistäsi."

Ei se paska muutu vaikka sitä sanoilla kuorruttaa. Tieteellistä jumalatodistelua, ei jumalauta voi tämän peelompaa enää olla!!! Tämä fakta se sinua loppupeleissä vituttaaa, en minä. Pelotteliko mamma pienenä helvetin tulilla, pelotteliko? Ihan oikeasti, kasva aikuiseksi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

haterhater

27.11.2008 16:53

"Saat pitää puolet vasemmasta jalastasi, sillä olet osittain oikeassa. Totta on, etten usko antiikin jumalien olleen olemassa. Väärin meni siinä kohtaa, jossa oletat minun naureskelevan antiikin jumalille (tai ihmisille, jotka uskoivat niihin).
Aivan kuten sinä oletat minun olevan väärässä, minä oletan heidän (ja sinun) olleen väärässä. Antiikin tyypit olisivat puolestan olleet sitä mieltä, että me kummatkin olemme väärässä. Tämä on väistämätöntä - kaikki ajattelevat olevansa oikeassa, ja niin sen kuuluukin mennä. Olennaista on se, että meillä ei ole oikeutta pitää automaattisesti kaikkia antiikin ihmisiä typerinä heidän uskonsa vuoksi."

Älyllistä epärehellisyyttä, kuten sanoin. Sinä et kykenisi aidosti kunnioittamaan tällaisen henkilön vakaumusta. Sinä naureskelisit sisimmässäsi vähintäinkin. En minäkään sinun "vakaumusta" kunnioita, pidän teitä lapsellisina aivan kuten pitäisin aikuista joka uskoo joulupukkiin. Ainut ero että sanon sen ääneen.

Toivon että joskus vielä elämme maailmassa jossa sen voi sanoa ääneen myös julkisesti, omalla nimellään. Nythän voimme vapaasti arvostella vaikka natseja tai fasismia, 30-luvun Saksassa siitä lähti henki.

Uskolle on sijaa vain henkilöitten yksityiselämässä, uskonnoille ei missään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Aurinkokettu

27.11.2008 17:19

"Jos uskovainen puhuu muista uskonnoista paskaa, hän kieltämättä on huonokäytöksinen. "

"Uskonnot ovat kaikki paskaa, koita nyt jo tajuta. En jaksanu lukea pidemmälle, vaikutti aika lässytykselle."

Vaikuttaa siltä, että heti keskustelua aletaan käydä hiukan kiihkottomammalla (tai analyyttisemmalla?) tasolla, se lakkaa kiinnostamasta. Sääli! Tässä olisi kerrankin ollut uskova, joka on valmis argumentoimaan muullakin kuin "Raamatussa sanotaan niin" -höpinällä.

"Tätä en usko. Alle prosentti, ehkä promille ihmisistä tulee "uskoon" ilman että se kumpuaisi vahvasti lapsuudesta. Vaikutat liian älykkäältä, että uskoisin tuohon."

Et usko että kuulun kirkkoon vai että en kuulunut lapsena kirkkoon? No, molemmat ovat totta:) Onni kuulua siihen promilleen!
Tulkitsen, ettet pidä minua aivan tampiona. Hienoa! Tämä oli pointtini - ihminen ei automaattisesti ole tyhmä, vaikka hänen elämänkatsomukseensa kuuluisi uskonto.

On virkistävää käydä kanssasi keskustelua!
Vielä loppuun lukuvinkki.
Ennen II maailmansotaa Neukuissa jaettiin kansalaiset "ateisteihin" ja "taisteleviin jumalankieltäjiin". Ateistit olla möllöttivät eivätkä uskoneet jumaliin, taistelevat ateistit halusivat aktiivisesti hävittää maailmasta uskonnot ja kirkot. Jos tunnet hengenheimolaisuutta jälkimmäisiin, kannattaa vilkaista Äänekosken kirkkoherra Matti A. Mustosen 40-luvulla kirjoittamaa Taistelevien ateistien liiton historiikkia. Kirja on kirjoittajansa vakaumuksesta värittynyt, mutta silti mielenkiintoinen opus. Kirjan nimi on "Jumalattomuusliike ja Taistelevien jumalattomien liitto Neuvosto-Venäjällä."

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Aurinkokettu

27.11.2008 17:30

Ahaa, keskustelu jatkuikin! Hienoa!

"Älyllistä epärehellisyyttä, kuten sanoin. Sinä et kykenisi aidosti kunnioittamaan tällaisen henkilön vakaumusta. Sinä naureskelisit sisimmässäsi vähintäinkin."

Ei lainkaan älyllistä epärehellisyyttä! Vaan avarakatseisuutta, hyväksyntää ja toisen kunnioittamista. En pitäisi sitä omalta kohdaltani mahdollisena, mutta ehdottomasti ja totuudenmukaisesti kunnioittaisin toisen näkemyksiä. En yrittäisi, esimerkiksi, käännyttää häntä pois uskostaan. Yritätkö sinä käännyttää ihmisiä ateisteiksi? Se on hyvin läheistä sukua lähetyssaarnaamiselle, jota en hyväksy.

"En minäkään sinun "vakaumusta" kunnioita, pidän teitä lapsellisina aivan kuten pitäisin aikuista joka uskoo joulupukkiin. Ainut ero että sanon sen ääneen."

Minä puolestani kunnioitan sinun vakaumustasi. Seuraavan kerran kun jehovat tulevat soittelemaan ovikelloa tai asematunnelissa joku tarjoaa Jeesus-lappusta, muista, että myös sinä haluat käännyttää ihmisiä.

"Toivon että joskus vielä elämme maailmassa jossa sen voi sanoa ääneen myös julkisesti, omalla nimellään. Nythän voimme vapaasti arvostella vaikka natseja tai fasismia, 30-luvun Saksassa siitä lähti henki."

Suomessa voi julkisesti sanoa olevansa jumalankieltäjä ilman, että tarvitsee pelätä henkensä tai kunniansa puolesta. Esimerkiksi Erkki Tuomiojaa ei ole vielä lynkattu.

Valitettavasti kaikkialla ei ole näin. Se, että ihmisoikeuksien loukkaamista ja väkivaltaa ateisteja tai toisin uskovia kohtaan harjoitetaan monessa maailman kolkassa, ei ole hyväksyttävää. Ahdasmielisyys on aina pahasta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hähähää

27.11.2008 20:02

voi hateria kun sille pantiin kerrankin jauhot suuhun. Ei ollut miehestä aikuisten väittelyyn kun aurinkokettu pani 6-0.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ihanaa, kiitos

27.11.2008 21:24

Järjettömän suuri kiitos Aurinkoketulle. Kun kyse ei ole makuasiasta, niin pitäähän se uskontokritiikkikin jotenkin perustella. Jotenkin tuntuu, että siellä yliopistopelle tasolla kai ne ensimmäiset uskontokriittiset argumentitkin on laadittu ja nykyään laaditaan. Miten se voi olla niin vaikeaa ymmärtää, että uskontoja tutkitaan muuallakin kuin teologiassa. Ja miten ihmeessä ns. ateististen uskontojen määrittely voi olla tieteellistä jumalatodistelua.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

haterhater

28.11.2008 22:01

"Et usko että kuulun kirkkoon vai että en kuulunut lapsena kirkkoon? No, molemmat ovat totta:) Onni kuulua siihen promilleen!
Tulkitsen, ettet pidä minua aivan tampiona. Hienoa! Tämä oli pointtini - ihminen ei automaattisesti ole tyhmä, vaikka hänen elämänkatsomukseensa kuuluisi uskonto."

Niin, vittu! Onneksi olkoon! Ehkä olet se yksi tuhannesta. Muut teistä ovat sitten niin selkeästi tyhmempiä kuin keskiarvo. En silti usko ettet kuuluisi tähän indoktrinoituun enemmistöön. Get it?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

haterhater

28.11.2008 22:05

"Minä puolestani kunnioitan sinun vakaumustasi. Seuraavan kerran kun jehovat tulevat soittelemaan ovikelloa tai asematunnelissa joku tarjoaa Jeesus-lappusta, muista, että myös sinä haluat käännyttää ihmisiä."

No enpä ole tätä koskaan kieltänytkään. En silti usko höpinöitäsi. Väität siis että kohtelet yhtä kunniottavasti kristittyä kuin ööh en tiedä miksi sitä sanottaisiin mutta zeuslaista tai pääsiäispupulaista? Kyllä varmaan niin:)

""Toivon että joskus vielä elämme maailmassa jossa sen voi sanoa ääneen myös julkisesti, omalla nimellään. Nythän voimme vapaasti arvostella vaikka natseja tai fasismia, 30-luvun Saksassa siitä lähti henki."

Suomessa voi julkisesti sanoa olevansa jumalankieltäjä ilman, että tarvitsee pelätä henkensä tai kunniansa puolesta. Esimerkiksi Erkki Tuomiojaa ei ole vielä lynkattu."

Juu ei voi. On todella hankalaa sanoa tämä ääneen ilman että sahaisi omaa jalkaansa. Enough said about me.

"Valitettavasti kaikkialla ei ole näin. Se, että ihmisoikeuksien loukkaamista ja väkivaltaa ateisteja tai toisin uskovia kohtaan harjoitetaan monessa maailman kolkassa, ei ole hyväksyttävää. Ahdasmielisyys on aina pahasta."

Typeriä termejä, ahdasmielisyys ja avarakatseisuus, kaikenymmärtäminen ja kaikensietäminen lienevät sukulaisia näille?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

haterhater

28.11.2008 22:06

"hähähää Eilen 20:02 voi hateria kun sille pantiin kerrankin jauhot suuhun. Ei ollut miehestä aikuisten väittelyyn kun aurinkokettu pani 6-0."

Aha. Opettele spede lukemaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

haterhater

28.11.2008 22:10

"#
Ihanaa, kiitos Eilen 21:24 Järjettömän suuri kiitos Aurinkoketulle. Kun kyse ei ole makuasiasta, niin pitäähän se uskontokritiikkikin jotenkin perustella. Jotenkin tuntuu, että siellä yliopistopelle tasolla kai ne ensimmäiset uskontokriittiset argumentitkin on laadittu ja nykyään laaditaan. Miten se voi olla niin vaikeaa ymmärtää, että uskontoja tutkitaan muuallakin kuin teologiassa. Ja miten ihmeessä ns. ateististen uskontojen määrittely voi olla tieteellistä jumalatodistelua."

Tämä on varmaan sama pelle kuin monesti aiemminkin. Koita nyt sanoa yksikin kommentti jolla jumalasi tulee tieteellisesti todistettua niin katsotaan sitten. Siihen asti voit tukehtua bibliaasi.

Katsokaan nyt idiootit: vaikka tulisi todistettua että raamatussa ei olisi yhtään virhettä TAI että kristinuskon nykyiset "sivistyneet" kristitys eivät oppiaan siihen perustaisi, se ei tekisi jumalastanne yhtään sen todellisempaa TAI todennäköisempää.

***********

hhahaha voitteko uskoa, tarkistesana on JAHVE! onko jumala olemassa vai onko adminilla näpit pelissä:)????

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

no huhhuh!

9.12.2008 10:57

Toi haterhater on taysin ihme tyyppi... ihme skeidaa heittaa, vaikka toinen yrittaa kirjoittaa erittain asiallisesti. Ei kannattaisi ruveta riitelemaan idiootin kanssa. Olkoon rauhassa ateisti, mutta sai kylla enemman kasityksen, etta hater on se oikea aalio, eika uskovaiset jos noita kahta vertaa. Taidat olla aika onneton ihminen tai jotain... masentunut kenties?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Juppide

16.12.2008 21:38

http://www.sunverkko.com/?ref=5535

Tuolta saa esim. ilmasen i podin 2 gb muistitikkuja tai vaik mp 3 soittimia jos vaan kerää pisteitä esim keskusteluihin kirjoittamalla, runoja kirjoittamalla, videoita lisäämällä jne jne... itse tilasin 2 gb muistitikun ja tuli perille ja hyvin toimii

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi