Helsinki ensimmäisenä koko maailmassa: bussit, taksit ja vuokra-autot käyttöön kiinteällä kuukausimaksulla

HSL hyväksyi sopimusehdot, jossa joukkoliikennettä tarjotaan Mobility as a Service -liikkumispalvelulla 249 euron kuukausihintaan.

Kuva: Lauri Eriksson / HSL kuvapankki

Tiistaina 15. marraskuuta Helsingin Seudun Liikenteen hallitus päätti lähteä mukaan tarjoamaan kiinteällä kuukausihinnalla toimivaa kaupunkiliikennepalvelua, jonka keskipisteenä on mobilisaatio. Uusi palvelu maksaa 249 euroa kuukaudessa, ja siihen kuuluu tietty määrä liikkumista valituilla kulkuvälineillä. Innovatiivista on se, että pakettiin kuuluvat joukkoliikennevälineiden lisäksi taksit ja vuokra-autot.

Palvelun tarjoajana on suomalainen kasvuyritys MaaS Global eli Mobility as a Service -liikkumispalvelu, jonka kanssa HSL lyöttäytyi yhteen. Tämän vuoden puolella liikkumispalveluihin laajentanut Suomen johtava autokaupan konserni Veho hyppäsi mukaan yhteistyöhön ja on nyt yksi Maas Finland Oy:n osakkaista.

Toiminta on täysin uutta, eikä sitä ole missään muualla maailmassa - ainakaan vielä. MaaS Globalin toimitusjohtaja ja perustaja Sampo Hietanen uskoo yhteistyön HSL:n kanssa toimivan kansainvälisesti paremman joukkoliikenteen suunnannäyttäjänä. Sopimus HSL:n ja MaaS:in välillä kirjoitettiin viime perjantaina.

Palvelu keskittää laajasti kulkuvälineitä yhteen ja samaan pakettihintaan. Palvelu toimii MaaS Globalin Whim-sovelluksella, joka julkaistiin lokakuussa, mutta on käytettävissä tällä hetkellä vain tietylle testiryhmälle. Palvelua rakennetaan vielä loppuvuoden ajan, ja myöhemmin se avataan kaikille käytettäväksi.

Tarkoituksena on houkutella loputkin autoilijat joukkoliikenteen käyttäjiksi, sekä tarjota yksi lippu moniin kulkuvälineisiin laajemmin kuin koskaan. MaaS Global ja Whim ovat kansainvälisesti tunnettuja ja ovat ansainneet muun muassa kaksi Smart City -palkintoa.

"MaaS on kuin joukkoliikenteen Netflix, mutta monitasoisempi ja suurempi", sanoo Hietanen.

HSL ja Liikennevirasto ovat mukana kehittämässä palvelun toimivuutta, mutta palvelut tuotetaan pääosin yritysten kautta. Katso alla oleva esittelyvideo Whimistä.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi