Idea merien muovijätteen puhdistamisesta on vain idea

Tutkimusryhmä ampuu itse alas suunnitelman käyttökelpoisuuden.

Viime päivinä ympäri verkkoa on kiertänyt yltiöpositiivinen uutinen, jonka mukaan maailman meret pystyttäisiin putsaamaan muovijätteestä viidessä vuodessa 19-vuotiaan Boyan Slatin keksinnollä.

Merissä makaavat ja pyörivät muovijätteet ovat valtava ongelma, jonka ratkaisemista on pidetty mahdottomana. Slat kuitenkin esittää, että hänen tutkimusryhmänsä kehittelemän keräysaluksen avulla muovijätteestä päästään eroon viidessä vuodessa ja samalla tehdään voittoa kerääjille.

Slatin aluksessa on jätteet keräävä lautta, josta lähtee muoviset puomit, joiden on tarkoitus kerätä pinnassa kelluvat jätteet ja ohjata ne keskustaan, joka kerää jätteet lavalleen.

Toimiessaan merten puhdistusalus saattaisi pelastaa lukuisia kalalajeja ja vähentää vesistöjen myrkyllisyyttä. Näiden ihanien asioiden lisäksi keksintö tuottaisi tekijöilleen rahaa enemmän, mitä sen operoiminen ja valmistaminen maksaa.

Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta ja niin onkin. Kiehtova idea on vielä ajatuksen tasolla ja kaukana tosimaailmasta. Arkijärjelläkin näkee, minkälaisia vaikeuksia alus voisi kohdata avomerellä kovassa aallokossa, avonaisine keräyslavoineen.

Palkittu ja paljon positiivista pöhinää merien puhdistuksen ympärille herättänyt tutkimusryhmä myöntää itsekin, että ajatus ei ole vielä toteuttamiskelpoinen.

"Viime päivinä on julkaistu useita artikkeleita, joiden mukaan The Ocean Cleanup Array on toimiva metodi muovin poistamiseen meripyörteistä. Se ei pidä paikkaansa; olemme suorittaneet vasta vain noin neljäsosan esitutkimuksestamme. Tällaisia lausuntoja tulisi antaa vasta, kun koko tutkimus on tehty", The Ocean Cleanupin ympärille perustetun järjestön kotisivuilla sanotaan.

Jos joku on liian hyvää ollakseen totta, se on. Toimittajia tämä ei haittaa, jos pääsee kertomaan vasta 19-vuotiaasta nerosta, joka on pelastamassa maailmaa.

4 kommenttia

Hyvä_aasinsilta

11.9.2013 11:33

Panu Jansson vedit tässä kyllä itse lyhyimmän korren. Et selvästi ymmärrä miten ideoista ja innovaatioista jalostetaan käytännössä toimivia asioita? "Lava auki aavalla merellä", tämä oli paras ongelma minkä keksit? Ehkä he laittavat luukun lavan päälle, mitä? Oli kyllä niin naurettavan negatiivinen kirjoitus joka paljasti vain omat heikkoutesi. Vaikuttaa pelkältä lässytykseltä kun "en nyt keksinyt mistä muusta olisin kirjoittanut"

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Panu Jansson

11.9.2013 11:50

Harmi, jos juttu ei miellyttänyt. Kaikki kunnia idean parissa työskenteleville. Tarkoitus oli jutulla kommentoida tapaa, jolla tällainen uutinen lähtee leviämään ja asiaa pidetään "jo toteutuneena", vaikka kyse on vasta kehitysvaiheesta.

innertranquillity

11.9.2013 15:16

Ei se ole vain idea, kuten järjestön kotisivuillakin sanotaan. En tiedä mihin jutussa käytetty "arkijärki" viittaa, mutta sen käyttö on näemmä hyvin vaarallista. Isosti tsemppiä nuoren kaverin projektiin, siitä sentään voi tulla jotain! :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi