Kauppakeskuksia mainostetaan koko kansan olohuoneina. Kirkkoineen ja kirjastoineen niistä on tullut katutilan jatkeita. Mutta mitä kauppakeskuksissa saa tehdä ja kuka siellä määrää: Mitä tapahtuu kun kaksi aktivistia jakaa käytävillä poliittisia lentolehtisiä? Entä kun pukumiehet tyrkyttävät ohikulkijoille mainoksia? City-lehden toimittajat Ilkka Karisto ja Esa Mäkinen testasivat kansalaisten olohuoneet.
Vartija tulee aivan iholle. Äänensävy on yhtä aikaa ivallinen ja uhkaava.
”Ai ette aio lähteä, vai?”
Syvä puna on noussut miehen kasvoille. Silmien tuike paljastaa itsehillinnän olevan lopussa.
”Meillä on kyllä omat keinomme saada teidät pihalle”, hän ärisee ja yrittää napata flaieripinoa kädestä.
”Nyt jumalauta ne laput tänne!”
Samaan aikaan toisen vartijan radiopuhelimesta kuuluu käsky:
”Ottakaa ne kiinni, se on vartijan tehtävä.”
Niskaperseotteella ulos Isosta Omenasta, siihenkö tämä päättyy? Haluamme kuulla perustelut. Miksi kauppakeskuksissa ei saisi jakaa lentolehtisiä, kun kerran kaduillakin saa?
Saivartelusta ei ole kyse, vaikka vartijoista siltä ehkä tuntuukin. Maailman mittakaavassa ei ole räikeä ihmisoikeusloukkaus estää aktivisteja jakamasta lentolehtisiä espoolaisessa kauppakeskuksessa, mutta taustalla pilkottaa suurempi kysymys: kenellä on oikeus hallita kaupunkitilaa?
Kauppakeskuksista on tullut katuihin verrattavia kulkuväyliä ja oleskelupaikkoja. Niissä on myymälöiden lisäksi kahviloita, ravintoloita ja elokuvateattereita. Uusimpiin ostosparatiiseihin on rakennettu myös kirkkoja ja kirjastoja. Kun julkiset palvelut sijoitetaan kauppakeskuksiin, kansalaisoikeuksien pitäisi muuttaa perässä. Vai onko vartijoilla oikeus päättää pärstäkertoimen mukaan, kuka kauppakeskuksissa saa viettää aikaansa?
Juuri sitä olemme testaamassa, eikä hyvältä näytä. Mutta jätetään tuohtuneet espoolaisvartijat hetkeksi ja palataan kokeen lähtöasetelmiin.
TULOSTIN SYLKEE mustavalkoisia lentolehtisiä. ”Rauha Palestiinaan! Israelin on vetäydyttävä heti laittomasti miehittämiltään palestiinalaisalueilta.”
Vieressä on Israelin suurlähetystön osoite sekä tila postimerkille.
Saksimme 400 flaieria siisteihin pinoihin ja pakkaamme ne laukkuun. Valitsimme flaieriin mahdollisimman kiistellyn asian. Vartijat, myyjät ja asiakkaat voivat olla vaatimuksista eri mieltä, mutta meillä on perustuslain turvaama mielipidevapaus. Emme mekkaloi, riko lakia tai provosoi, jaamme vain lennäkkeitä.
Aavistelemme silti, että meitä ei suvaita. Jo pelkkä ulkoasu saattaa ärsyttää. Pärstäkerroin on säädetty parhaan taitomme mukaan muistuttamaan aktivistien pukeutumistyyliä. Toisella on yllään Subcomandante Marcos -paita ja pinsseillä koristeltu vihreä maiharitakki. Toinen on vetänyt päälleen kirjavan intiapaidan ja päähänsä palestiinalaisliinan. Anarkisti ja hippi. El pueblo unido jamas sera vencido!
TESTI ALOITETAAN Helsingin keskustassa kauppakeskus Forumissa. Asetumme katutasoon vilkkaan kahvilan läheisyyteen ja vahdimme tarkasti, ettemme tuki käytävää tai liikkeiden sisäänkäyntejä. Olemme päättäneet olla mahdollisimman kohteliaita: hymyilemme ja puhumme hiljaisella äänellä.
”Hei, meillä olisi tällainen vetoomuskampanja.”
Moni ohikulkija tarttuu flaieriin. Keski-ikäinen nainen hymyilee ja nyökkää hyväksyvästi. “Varmasti lähetän, olette hyvällä asialla”, hän sanoo.
Parikymppisen pojan maailmanpolitiikan tuntemus ei ole aivan ajan tasalla, mutta kiinnostunut hän kyllä on.
“Onko Palestiinassa tapahtunut viime vuosina jotain?” hän kysyy.
Kymmenen minuutin kuluttua vartija tulee kohteliaasti ilmoittamaan, että meidän pitäisi poistua kauppakeskuksesta.
Miksi ihmeessä?
”Flaiereiden jakamiseen tarvitaan isännöitsijän lupa. Isännöitsijä on tosi tarkka siitä, mitä täällä tapahtuu”, vartija sanoo.
Mutta jaetaanhan Forumissa mainoksiakin.
”Myös niihin tarvitsee luvan. Luulen, että saatte luvan helposti. Voitte soittaa huomenna isännöitsijälle, mutta nyt teidän pitäisi poistua kadulle.”
RUKKASET TULIVAT heti ensitreffeillä. Täytyy tiedustella viisaammilta, mitä anarkisti ja hippi oikein saavat kauppakeskuksissa tehdä. Kysymys on yksinkertainen: saako kauppakeskuksissa jakaa lentolehtisiä? Virkamiesten ja oikeustieteilijöiden vastaukset ovat sen sijaan vähintäänkin käsittämättömiä.
Kolmen tunnin puhelinrumban jälkeen tiedämme, että asiaa säätelee laki järjestyksenvalvojista (533/1999), vartioimisliikelaki (237/1983), rikoslain 24. luvun 3. ja 4. momentin julkisrauhaa koskevat pykälät (531/2000) ja vielä perustuslaki (731/1999).
Öh, olisikohan sittenkin pitänyt pyrkiä oikikseen?
Uuden puhelinkierroksen jälkeen olemme hiukan viisaampia.
Perussääntö on, että julkisella paikalla saa jakaa lentolehtisiä vapaasti. Enää täytyisi tietää, onko kauppakeskus julkinen paikka ja suojaako sitä julkisrauha.
“Julkinen paikka on sellainen, jossa ennaltamääräämättömällä kulkijalla on mahdollisuus olla”, sisäasiainministeriön poliisiylitarkastaja Pertti Luntiala selvittää.
Hienoa. Kauppakeskushan täyttää nuo kriteerit. Eiköhän mennä jo.
Hetkinen, hetkinen, Luntiala ei ole vielä lopettanut lausettaaan. Hän kertoo tulkitsevansa lakia siten, että kauppakeskuksissa vallitsee eräänlainen isännänvalta.
“Rakennuksen omistajalla on oikeus vartijoiden välityksellä päättää, kuka paikalla saa olla”, Luntiala sanoo.
Eli periaatteessa saamme jakaa lehtisiämme, mutta käytännössä emme. Onpas monimutkaista.
Pykäläviidakko naurattaa myös rikosoikeuden professori Pekka Koskista.
“En ymmärrä, kuinka kukaan ei-juristi voisi saada selvää näistä pykälistä. Itse valmistaudun juuri laatimaan oikeustieteellisen pääsykokeita ja olen aivan pulassa näiden kanssa”, Koskinen sanoo.
Niin, niin, mutta mitä vartijat voivat tehdä? Tuleeko pamppua?
Rikoksentorjuntaneuvoston pääsihteerin Hannu Takalan vastaus on selkeä. “Kauppakeskuksen käytävät ovat verrattavissa tavalliseen katuun. Vartijat saavat pyytää poistumaan, mutta eivät käskeä.”
Väkisin anarkistia ja hippiä ei saa raahata pihalle. Se on hyvä tietää.
Hetken aikaa pohdittuaan myös Pekka Koskinen antaa lähtöluvan.
“Minusta on ihan luonnotonta lähteä häätämään aktivisteja pois sillä perusteella, että he jakavat lehtisiä. Kauppakeskus on sellaista tilaa, jossa pitää saada oleskella kuin turuilla ja toreilla”, Koskinen sanoo.
“Rikoslaki ei kiellä lentolehtisten jakamista. Julkisrauhan rikkomiseksi kauppakeskukseen pitäisi tunkeutua oikeudettomasti, eli murtautua tai hiipiä salaa. Koska jokainen pääsee vapaasti sisään, ei rikoslakiin voi vedota.”
Jatkamme koetta.
OLEMME TAAS Forumissa, mutta tällä kertaa puvut päällä kravatit kaulassa. Hiukset on laitettu siististi kiinni ja kainaloissa tuoksuu Tommy Hilfiger. Käsissämme on paksu pinkka kännykkämainoksia. Asetumme jakamaan niitä Kukontorille, Cafe Picnicin eteen. Odotamme pikaista häätöä. Forumin vartijahan sanoi, että mainosten jakaminen ei poikkea mitenkään lentolehtisistä – kumpikin on kielletty ilman lupaa.
Harva ohikulkija tarttuu mainokseen. Yksi pukumies vilkaisee pikaisesti esitettä ja tuhahtaa sitten:
”Emmä tollasia tartte!” Vartin kuluttua läheinen roskapönttö on täynnä paperitolloja.
Nyt tarvitaan sliipatun myyntimiehen maneereita.
”Päivää, tästä voisi tutustua uusiin gprs-malleihin, olkaa hyvä!”
”Kröhöm, kiinnostaisiko herraa modernit wap-ominaisuudet?”
Jaamme mainoksia puoli tuntia. Vartijoita ei näy missään. Kyse voi olla sattumasta, mutta luultavammin siisti ulkoasu ja prameat mainokset vaikuttavat kohteluun.
On jatkettava kauppakeskuksen logiikan testaamista. Vartija sanoi, että saamme luvan palestiina-lappusten jakamiseen helposti. Otetaan puhelu CityForum -kiinteistötoimistoon.
”Päivää. Me olemme jakamassa flaiereita, joissa vaaditaan Israelia lopettamaan palestiinalaisalueiden miehitys. Ajattelimme jakaa niitä Forumissa, ja kysyisin siihen nyt lupaa.”
”Olemme sanoneet ei kaikelle poliittiselle toiminnalle, oli se sitten kenen tahansa puolesta. Pyrimme pysymään sellaisen ulkopuolella. Tämä on kauppakeskus eli yksityistä liiketilaa. Täällä pätevät samat säännöt kuin tavarataloissa. Ei onnistu. Valitan”, toimistosta todetaan.
Asia harvinaisen selvä. Tätä sisäministeriön Luntiala kai tarkoitti isäntävallalla.
Ongelma on se, että isäntiä on satoja.
“Kauppakeskukset ovat nykyisin useampien liikkeiden ja julkisten palvelujen kokonaisuuksia, joten miten yksi liike voisi vaikuttaa kauppakeskuksessa toimivien muiden liikkeiden asiakaskuntaan?”, oikeusministeriön Takala pohtii.
Eli siis: Onko McDonald’silla oikeus päättää Bodyshopin asiakkaista? Saako huippumuodikas vaateliike estää puliukkoja menemästä kirjastoon?
Eihän niin tänä päivänä tapahdu. Mutta mikä on tilanne kymmenen vuoden kuluttua, kun viimeinenkin osuuskauppa on kuollut, Helsinki on yksi iso keskustatunneli ja kauppakeskukset nimetään jo sarjoissa: Iso Omena 2, Iso Omena 3, Suuri Kurpitsa…
Kenties kehitys johtaa siihen, että juopot, narkkarit, punkkarit ja skeittarit vaeltavat loskaisia katuja, kun parempiosaiset saavat kulkea lämpimissä tunneleissa ostosparatiisista seuraavaan.
KUN POHTII Helsingin tulevaisuutta, on käännettävä katse länteen. Espoossa ollaan monissa asioissa edellä. Amerikan malliin leveäksi ja laveaksi rakennetussa Matinkylän Isossa Omenassa on kirjastokin. Kai siellä saa flaiereita jakaa.
Sitä paitsi, jos Espoossa pitäisi jakaa oikeasti flaiereita, olisi melkein pakko mennä kauppakeskuksiin. Kuka Espoossa kulkisi jalkaisin ja missä, Länsiväylän varrella?
Taas muuntumisleikki aktivisteiksi ja bussikyyti Matinkylään. Isossa Omenassa on kesäkuisena keskiviikkoiltana yllättävän paljon väkeä. Parkkeeraamme levykaupan eteen ja aloitamme propagandan levittämisen ystävällisellä äänellä
”Meillä olisi tällainen vetoomuskampanja, olkaa hyvä.”
”Postia Sharonille.”
“Postimerkin hinnalla rauha Palestiinaan.”
Vartijat ovat minuutissa paikalla.
”Toi flaiereiden jakaminen loppuu nyt heti!” kolmikymppinen vartija komentaa.
”Miksi? Tämähän on julkinen paikka ja meillä on täysi oikeus…”
Vartija keskeyttää samantien:
”Ai sä tuut mulle sanoo noin”, hän tiuskaisee ja heristelee sormeaan.
”Teillä ei ole oikeutta jakaa täällä yhtään mitään.”
Tämä heppu ei ole valmis keskustelemaan asiasta Forumin gentlemannivartijan tavoin. Yritetään silti, laitetaan painavimmat argumentit peliin.
”Tämä on meidän perustuslaillinen oikeutemme.”
”Perustuslaki ja perustuslaki, pah!” kiihtynyt vartija tiuskii.
Jatkamme lentolehtisten jakamista vartijoiden ahdistelusta huolimatta. Falckin pojat kaartelevat perässä. He tunkevat suuteluetäisyydelle ja yrittävät ahdistaa meitä kohti seinää. Espoolaisia kerääntyy katsomaan kummallista performanssia. Vartija pöyristyy tottelemattomuudesta.
”Tehän olette uskomattomia kavereita. Ihme hippitouhua. Nyt lähdette menee!”
Vartija ryntää kohti ja repii flaieripinon käsistä. Toinen vartija, reilu parikymppinen kaljupää, yrittää hillitä kollegaansa.
”Tarviiko tohon repimiseen nyt mennä? Eikö tätä voisi hoitaa puhumalla?” hän yrittää. Turhaan. Vanhempi vartija ei enää puhu mitään, vaan yrittää suu viivaksi puristettuna kauhoa flaiereita pois. Nuorempi kollega soittaa radiopuhelimella lisäohjeita.
”Eivät ne tottele käskyjä”, hän raportoi.
”Sehän on vastustamista. Ottakaa ne kiinni, se on vartijan tehtävä”, kuuluvat ohjeet radiopuhelimen kohinasta.
Siunaus on saatu, nyt on lupa toimia.
”Napataan toi isompi.”
Vartijat saartavat zapatistipaitaisen anarkistin kahdelta puolelta ja tarttuvat ronskisti kainaloista. Kumpikaan ei kysy, voisiko ulos kävellä omin jaloin. Vartijat ryhtyvät raahaamaan tuittupäätä kovakouraisesti kohti ovea. Muinoin eduskunnasta ulos kannetun kansanedustajan Veikko Vennamon henki leijailee kauppakeskuksen prameilla käytävillä.
”Mitä helvettiä te oikein teette?” keski-ikäinen nainen huutaa vartijoiden perään.
Kyyditystä jatketaan ulkona. Aktivisti muilutetaan parkkipaikan ylitse kadunvarteen saakka. Höyrypäisempi vartija repii loputkin flaierit käsistä ja rypistää ne.
”Sä et jaa näitä enää missään,” hän ärähtää.
Yhtäkkiä radiopuhelimesta kuuluu möreä ääni: ”Hei, se vihreäpaitainen kundi siinä vasemmalla kuvaa teitä koko ajan”, valvomosta ilmoitetaan.
Kuvaaja on paljastunut. Onneksi olemme jo Ison Omenan ulkopuolella, vartijoiden toimivallan ulottumattomissa. Mutta valtuuksista viis, suuttunut vartija ryntää kohti kuvaajaa, joka pinkaisee karkuun pelastaakseen filminsä.
Pakomatka on pitkä, takaa-ajaja ei luovuta millään. Vasta Länsiväylän ylittävä silta katkaisee pakomatkan. Vartija syöksyy kohti. Tuleeko nyt pamppua?
Autot suihkivat lujaa ohi ja vartija yrittää pidätellä hengästyneitä karkulaisia aloillaan. Hän ryhtyy antamaan radiopuhelimella tilannekatsausta valvomoon. Kaoottisessa tilanteessa livahdamme uudelleen pakoon. Juoksemme sillan yli Niittykummun puolelle. Vartija puuskuttaa perässä puhelimeensa puhuen. Ei hemmetti, sehän hälyttää tietysti apuvoimia, nyt on hankittava taksi.
“Hannarit, ette uskalla jäädä selvittämään asioita”, vartija huutaa perään.
No ei todellakaan uskalleta. Eikä tässä enää mitään selittelyjä tarvita. Vartija voisi sen sijaan itse kertoa, mitä ihmettä hän tekee keskellä työpäivää lähiöpöpelikössä ihmisiä jahtaamassa. Emmehän me syyllistyneet myymälävarkauteen tai julkijuopotteluun. Emme häirinneet kauppakeskuksen asiakkaita, melunneet tai sotkeneet paikkoja. Me vain jaoimme flaiereita.
Rytistämme kävelytieltä metsään ja sieltä paikallisen ala-asteen pihalle piiloon. Vanha mummo pälyilee viereisen kerrostalon ikkunasta taksiin astuvaa hikistä kolmikkoa.
Vartioitu alue laajentumassa
Väkivallan ja voimankäytön monopoli kuuluu Suomessa yksiselitteisesti valtiolle. Poliisi huolehtii yleisestä turvallisuudesta ja järjestyksestä. Perustuslaissa on määritelty, ettei poliisin tehtäviä saa antaa muille kuin valtion viranomaisille. Poliisin resurssit ovat kuitenkin rajalliset, ja siksi teollisuus- ja myymälävartiointia on annettu yksityisille vartioimisliikkeille. Perusteena on, että merkitykseltään vähäistä julkisen vallan käyttöä voidaan antaa muillekin kuin viranomaisille.
Vartijoiden toimivaltaa määrittelee vartioimisliikelaki. Vartijoiden on vahdittava selkeästi määriteltyä aluetta. Vartijalla on oikeus poistaa vartiointialueelta luvattomasti siellä oleva henkilö, jos alue on yksityinen paikka, kuten esimerkiksi Stockmannin tavaratalo tai tavallinen vaatekauppa. Kauppakeskuksen käytävät ovat julkisia paikkoja, eikä vartijoilla ole oikeutta poistaa siellä oleskelevaa henkilöä.
Lisäksi on olemassa laki järjestyksenvalvojista. Se mahdollistaa järjestyksenvalvojien määräämisen ravintoloihin, hotelleihin ja festivaaleihin. Heidän oikeutensa ovat vartijoiden oikeuksia pienemmät, ja heidän tehtävänään on ensisijaisesti järjestyksen ylläpitäminen. Järjestyksenvalvoja voi poistaa toimialueeltaan häiriötä tai vaaraa aiheuttavan henkilön.
Muutoksia on kuitenkin tulossa. Lokakuussa astuu voimaan laki yksityisistä turvallisuuspalveluista, joka sisältää selkeämmät säännökset vartijoiden valtuuksista. Oikeudet ovat melko samat kuin tavallisella kaduntallaajalla, lisänä on vain oikeus vartioimisalueelta poistamiseen ja ruumiintarkastuksen tekemiseen kiinnioton yhteydessä.
Vaikutuksiltaan huomattavasti suurempia muutoksia aiheuttava järjestyslaki on vielä ehdotuksen asteella ja eduskunnan käsittelyssä. Järjestyslakia on julkisuudessa kritisoitu enimmäkseen sen sisältämästä juopottelu- ja virtsaamiskiellosta. Se sisältää myös pykälän, joka laajentaa järjestyksenvalvojien toimialuetta kauppakeskuksiin ja joukkoliikenteen asemille.
Käytännössä nykyiset vartijat muuttuisivat järjestyksenvalvojiksi ja heidän toimialueensa rajat määräisi poliisi kauppakeskuksen pyynnöstä. Alueen julkisuudella tai yksityisyydellä ei olisi merkitystä, ja järjestyksenvalvojat päättäisivät, tuottaako joku häiriötä vai ei. Lakia valmistellut sisäministeriön poliisiylitarkastaja Pentti Luntiala toteaakin, että järjestyslakiesityksen tarkoituksena on kirjoittaa lakiin jo nykyisin täysin yleinen käytäntö.
Esa Mäkinen
